Sebastian

Veikkausliiga

Valikko

Veikkausliiga

Historiallinen tasapeli kävi kalliiksi IFK:lle

Euroopan liiga
IFK Mariehamnin historian ensimmäinen ottelu eurokentillä oli sekä hieno että murheellinen.
Ahvenanmaalaisseura pelasi Euroopan liigan 1. karsintakierroksen 1. osaottelussa 1-1-tasapelin Inter Bakun kanssa Azerbaidzhanissa.

Avausjakson ainoan maalin teki Asif Mammadov. Hän iski jo 7. peliminuutilla. IFK:n puolustuslinja ei ollut pitkässä pystypallossa hereillä, ja Mammadov pääsi läpiajoon. Hän kiersi IFK-vahti Peter Enckelmanin puolittain ja laukoi pallon verkkoon.

Ensimmäisen 45-minuuttisen takaiskut eivät kuitenkaan jääneet maaliin. IFK:lta loukkaantui kaksi tärkeää hyökkääjää.

Veikkausliigan maalipörssiä johtava jamaikalainen Dever Orgill jätti kentän vain reilun 10 minuutin jälkeen. Taitava brassi Diego Assis joutui vaihtoon 33. peliminuutilla.

Sekä Orgillin että Assisin vammat aiheutti sama mies: Bruce Abdoulaye. Bakun ranskalaiskongolainen toppari tuli taklauksiin kivikovaa, mutta erotuomarin mielestä puhtaasti.

Toisella jaksolla Abdoulaye oli vielä lähettää Pekka Lagerblomin sairaalaan. Hurja taklaus ei kuitenkaan osunut pahimmalla mahdollisella tavalla. Vasta nyt Abdoulaye sai varoituksen.

Tasoitusmaalin, IFK:n historian ensimmäisen euro-osuman, teki 72. peliminuutilla jamaikalaislaituri Alanzo Adlam. Hän nappasi pallon rankkarialueella azeripakin nenän edestä ja ampui nopeasti alakulmaan.

Kymmenisen minuuttia ennen loppua Bakun espanjalainen Mikel Álvaro säikäytti Bakuun matkustanutta vähälukuista IFK-fanijoukkoa. Hän laukoi kaukaa IFK:n ylärimaan.

Lisäajalla Baku pääsi vielä lähemmäs. Enckelman torjui ensin komeasti bundesliigaveteraani Alexander Iashvilin laukauksen ja sitten Ramil Mansurov tykitti paluupallon yli tyhjän maalin. 

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    2. 2

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    3. 3

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Trumpin valtakausi alkaa tänään – näin se vaikuttaa ympäri maapalloa

    6. 6

      Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

    7. 7

      Ex-mies haukkui lihavaksi – nainen laihdutti 65 kiloa: Ihastuttaa nyt tuhansia Instagramissa poseeraamalla kuin fitnessjumalatar

    8. 8

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    9. 9

      Ovatko käsivartesi täynnä pieniä punaisia pilkkuja? Tästä on kyse – ja näin hoidat vaivan

    10. 10

      Hampaiden paikkaaminen pian historiaa? Brittitutkimus: Alzheimer-lääke saa reiät kasvamaan umpeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    3. 3

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    4. 4

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Pahoittelen perheelle aiheutettua häpeää”

    7. 7

      Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

    8. 8

      Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

    9. 9

      Trafi julkaisi laskurin: Näin liikenneuudistus vaikuttaa sinuun – osaisitko vastata kaikkiin kysymyksiin lonkalta?

    10. 10

      Ministeriö laski: Näin Bernerin suunnitelma vaikuttaisi eri ihmisiin – jopa 1000 euron lisäkulut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    3. 3

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    4. 4

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    5. 5

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    9. 9

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    10. 10

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    2. 2

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    3. 3

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Trumpin valtakausi alkaa tänään – näin se vaikuttaa ympäri maapalloa

    6. Näytä lisää