Meri, Vellamo

Veikkausliiga

Valikko

Veikkausliiga

Honka piti mestaruushaaveensa elossa

Veikkausliiga
Hongan unelma Veikkausliigan mestaruudesta elää yhä, kun se hienon esityksen jälkeen haki täyden potin Jaron vieraana.
HJK:n etumatka on kuitenkin edelleen kolme pistettä ja espoolaisilla on lisäksi yksi ottelu enemmän pelattuna. Jarolle 1-3-tappio puolestaan romutti mitalihaaveita.

Honka oli kahdessa edellisessä ottelussa jäänyt maaleitta, mutta nyt se oli taitava ja tehokas. Espoolaiset laukoivat avausjaksolla kaksi kertaa maalia kohti ja molemmat tuottivat tulosta. Kevin Mombilo avasi maalihanat uransa ensimmäisellä osumalla, ja ennen taukovihellystä Tim Väyrynen pukkasi kauden kymmenennen maalinsa Mombilon hienosta keskityksestä. Kolmannen iski Moshtagh Yaghoubi jujuttamalla komeasti. Jaron kavennus Mathias Kullströmin ylänurkkalaukauksella oli laiha lohtu.

Hongan valmentaja Mika Lehkosuo suitsutti esitystä, eikä syyttä. Honka oli keveällä jalalla liikkeellä.

- Vain yksi joukkue on ennen meitä voittanut Pietarsaaressa ja se on meitä edellä taulukossa. Peli oli todella hyvin kontrollissa.

- Paras esitys pitkään aikaan. Prässi- ja syöttöpeli toimi, totesi tappiosta huolimatta positiivisuutta nähnyt Jaro-valmentaja Aleksei Eremenko.

Jaro-Honka 1-3 (0-2)
20. Kevin Mombilo 0-1, 42. Tim Väyrynen (Mombilo) 0-2, 61. Moshtagh Yaghoubi 0-3, 77. Mathias Kullström 1-3.

Erotuomari: Juha-Matti Kanniainen.
Yleisöä: 1 671.

Kokoonpanot:
Jaro: Jesse Öst, Alexander Tumasyan (69. Mattias Wargh), Mike Banner, Hugo Miranda (v, 73. Mathias Kullström), Jari Sara, Jonas Emet, Markus Kronholm (v), Kevin Peth, Thomas Kula (v), Iidle Elmi (55. Giuseppe Funicello), Frank Jonke.
Honka: Tuomas Peltonen, Gideon Baah, Henri Aalto, Ilari Äijälä, Dani Hatakka, Moshtagh Yaghoubi, Rubén Palazuelos (v), Jussi Vasara (69. Youness Rahimi), Antti Mäkijärvi (81. Aleksi Ristola), Kevin Mombilo, Tim Väyrynen

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tiukka sääntö korventaa pääkaupunkiseudun taksikuskeja pikkujoululiikenteessä – ”Siinä menee helposti herne nenään”

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Miehen ”romanttinen joulukuva” onkin toisella silmäyksellä jotain aivan muuta – onko nettihitiksi noussut temppu ratkaisu sinkkujen juhlapyhien viettoon?

    4. 4

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    5. 5

      Joukkuekaverit keksivät Patrik Laineelle uuden lempinimen – vertasivat NHL-legendaan

    6. 6

      Soluttautui pikkujouluihin, käytti pukkia silminä – Yksityisetsivä muistelee pikkujoulujen pettämistapauksia

    7. 7

      Järkyttävä video: Eläintaloon hylätty Zuzu-koira näkee entisen perheensä valitsemassa uutta koiraa

    8. 8

      X Factor -harjoituksista julkaistut kuvat lupaavat melkoista show’ta – Saara Aalto hehkuu itsevarmuutta: ”Se laulu tulee viemään minut finaaliin”

    9. 9

      MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

    10. 10

      Narsismi on periytyvää – merkit nähtävillä jo hiekkalaatikolla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    5. 5

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    6. 6

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    7. 7

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Testaa, miten sinkku olet!

    10. 10

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    7. 7

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tiukka sääntö korventaa pääkaupunkiseudun taksikuskeja pikkujoululiikenteessä – ”Siinä menee helposti herne nenään”

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Miehen ”romanttinen joulukuva” onkin toisella silmäyksellä jotain aivan muuta – onko nettihitiksi noussut temppu ratkaisu sinkkujen juhlapyhien viettoon?

    4. 4

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    5. 5

      Joukkuekaverit keksivät Patrik Laineelle uuden lempinimen – vertasivat NHL-legendaan

    6. Näytä lisää