Ilmari, Ilmo

Veikkausliiga

Valikko

Veikkausliiga

Robin villitsi Lahdessa: HJK voitti 2-0 Lodin maaleilla

Veikkausliiga
Hallitseva mestari Helsingin Jalkapalloklubi jatkaa Veikkausliigan kärkipaikalla maanantai-illan kierroksen jälkeen.
HJK löi FC Lahden vieraskentällä 2-0 ja piti eron Pietarsaaressa Jaron lyöneen Honkaan kolmessa pisteessä. HJK on tosin pelannut yhden ottelun Honkaa vähemmän.

Lahden ottelun hahmo oli HJK:n molemmat maalit tehnyt Robin Lod.

Kymppipaikalla pelannut Lod teki HJK:n avausmaalin ensimmäisen jakson loppuhetkillä. Hän laukoi pallon verkkoon Demba Savagen matalasta keskityksestä.

HJK:lla oli tilaisuus mennä johtoon jo ennen Lodin osumaa. Klubi sai 38. peliminuutilla rangaistuspotkun, kun Lahden toppari Markus Joenmäki kaatoi kömpelösti Joel Perovuon boksissa. Lahden nuori maalivahti Joonas Meronen kuitenkin torjui Erfan Zenelin rankkarin.

Toisen osumansa nuorten maajoukkuemies Lod, 20, iski 71. peliminuutilla. Hän ehti ensimmäisenä Rasmus Schüllerin vapaapotkuun ja puski pallon verkkoon yli Merosen.

HJK:lle voitto tuli hankaluuksista huolimatta. Joukkue joutui tekemään kaksi kokoonpanomuutosta juuri ennen ottelun alkua. Perovuo korvasi sairastuneen Teemu Tainion ja Tuomas Kansikas ilmeisesti alkulämmittelyssä loukkaantuneen Mikko Sumusalon.

FC Lahti-HJK 0-2 (0-1)
44. Robin Lod (Demba Savage) 0-1, 71. Lod 0-2.
Erotuomari: Petteri Kari.
Yleisöä: 3 968.

Kokoonpanot:
FC Lahti: Joonas Meronen, Henri Toivomäki, Mikko Hauhia, Jukka Sinisalo (v), Pyry Kärkkäinen, Markus Joenmäki (89. Mikko Tuomi), Ariel Ngueukam, Mika Mäkitalo, Konsta Hietanen (46. Jean Fridolin Nganbe Nganbe), Vini Dantas (60. Loorents Hertsi), Tommi Kari.
HJK: Ville Wallén, Valtteri Moren, Mathias Lindström, Tuomas Kansikas, Erfan Zeneli (v, 62. Nikolai Alho), Sebastian Sorsa (v), Rasmus Schüller, Robin Lod, Joel Perovuo (90. Sebastian Mannström), Mikael Forssell (73. Eero Markkanen), Demba Savage.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    2. 2

      Valtteri Bottas ensimmäisessä haastattelussa Mercedeksen kuskina – tunnusti heti kylmän tosiasian

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Kuuma F1-huhu! Maksoiko Mercedes jättimäisen siirtosumman Bottaksesta?

    5. 5

      Serena Williams, 35, riisui alusvaatekuviin – uskomattoman lihaksikas vartalo!

    6. 6

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    7. 7

      Alennus jopa 329 euroa – katso jättilista halventuneista lääkkeistä

    8. 8

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    9. 9

      4 ällöttävää asiaa, jotka voit joutua kohtaamaan, jos et vaihda lakanoitasi riittävän usein

    10. 10

      Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    2. 2

      Venäläisen sarjamurhaajan karmiva tarina: mahdollisesti kaikkien aikojen kolmanneksi raa'in henkirikossarja

    3. 3

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    4. 4

      Suosikkikohteeseen laskeutuminen vaatii kapteenilta erityiskoulutuksen – 5 hurjaa kiitotietä

    5. 5

      Polttoainefirma repäisee upouudella mallilla: Tankkaa autoasi puolitoista vuotta kiinteällä kk-hinnalla

    6. 6

      ”Täysin luomusta” Antjesta, 22, tuli Instagram-tähti – pyrkii kurvikkailla kuvillaan Hollywoodiin

    7. 7

      Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

    8. 8

      Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

    9. 9

      Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

    10. 10

      Suoraa puhetta SM-liigaa järisyttävästä HIFK:n Joe Finleystä – ”Tätä te ette halua kuulla”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teri Niitti, 43, on kuollut

    2. 2

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    3. 3

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    4. 4

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    5. 5

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    6. 6

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    7. 7

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    8. 8

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    9. 9

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    10. 10

      Teri Niitti antoi syksyllä riipaisevan haastattelun Suomipopille – kertasi raskasta vuottaan: ”Mulle riittää, että olen pyytänyt anteeksi”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    2. 2

      Valtteri Bottas ensimmäisessä haastattelussa Mercedeksen kuskina – tunnusti heti kylmän tosiasian

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Kuuma F1-huhu! Maksoiko Mercedes jättimäisen siirtosumman Bottaksesta?

    5. 5

      Serena Williams, 35, riisui alusvaatekuviin – uskomattoman lihaksikas vartalo!

    6. Näytä lisää