Tuuli, Tuulia, Hilda

Veikkausliiga

Valikko

Veikkausliiga

Kauniit jäähyväiset syntymäpäivänä

KOMMENTTI
Tapiolan urheilupuisto kylmänä lokakuisena sunnuntai-iltapäivänä ei ole sellainen paikka, jossa uskoisi ihmeitä tapahtuvan. Sellainen kuitenkin nähtiin Veikkausliigan ottelussa Hongan ja FC Lahden välillä, kirjoittaa Urheilusanomien jalkapallotoimittaja Mikko Knuuttila.
Piirretään ensiksi yöpakkasen puraisemalla nurmella ollut asetelma:
Kaksitoista vuotta Hongassa pelannut maalivahti Tuomas Peltonen esiintyi viimeistä kertaa kotiyleisönsä edessä.

Oli Peltosen 36:s syntymäpäivä, ja katsomossa ottelua seurasi koko Peltosen perhe ja hänen lähimmät ystävänsä.

Ennen peliä Peltonen lupasi joukkuetoverilleen Tim Väyryselle, että Väyrysen kanssa maalikuninkuudesta taisteleva FC Lahden Rafael ei tee maalia.

Oli pelin 55. minuutti. Lahti johti 2–1, ja Loorents Hertsi oli hankkinut rangaistuspotkun. Rafael asettui pallon taakse ja laukoi kovaa kohti vasenta alanurkkaa.

Mitä teki Peltonen?

Kuten sadun käsikirjoitukseen kuului, hän heittäytyi juuri oikeaan paikkaan ja torjui Rafaelin yrityksen.

Ja pian Peltosen torjunnan jälkeen maaleja alkoi sataa toiseen päähän:

59. minuutti Kevin Mombilo 2–2.

73. minuutti Ilari Äijälä 3–2.

75. minuutti Roni Porokara 4–2.

Viimeiset minuutit Peltonen pelasi Hongan kapteenin nauha kädessään. Peli päättyi 4–2, ja Peltonen itki.

-  Etukäteen oli jo sellainen fiilis, että itku tulee ja niinhän siinä kävi, Peltonen kertoi.

Kyse ei ole mistään tavallisista jäähyväisistä. Peltonen ja Honka ovat olleet kuin toisilleen tehtyjä.

Reippaan kasvatti Peltonen on maalivahdiksi pienikokoinen, hän on vain 182 senttiä pitkä. Ehkä siksi läpimurto liigatasolle kesti pitkään. Peltonen pelasi ensimmäiset liigaottelunsa vasta 26-vuotiaana FC Hämeenlinnassa.

Hongassa Peltonen pelasi ensimmäisen kerran jo vuosituhannen alussa, mutta paluu seuraan vuonna 2005 Mika Lehkosuon vallankumoukseen räjäytti pankin.

Peltonen on maalivahti, joka osaa pelata jalkapalloa poikkeuksellisen hyvin. Hän oli ideaalivalinta joukkueeseen, joka halusi pelata taitavaa syöttöpeliä ja rakentaa rohkeasti alhaalta asti.

Vuonna 2005 Honka nousi Ykkösestä liigaan ja siellä Peltonen ja seura ovat pysyneet yhdessä tähän päivään asti. Vielä viimeisessä pelissäänkin Peltonen hurmasi yleisöä harhauttelemalla Lahden pelaajia ja syöttelemällä rohkeasti omille.

-  Kyllä minun ja Hongan pelilliset identiteetit ovat kohdanneet aika lailla ideaalisti. Se on varmasti yksi syy siihen, miksi olen ollut täällä niin pitkään. Seura on halunnut pitää minut, eikä minulla ole ollut pienintäkään hinkua muualle, koska täällä on tullut jonkin verran menestystäkin. Minulle on ollut itsestään selvää, että pelaan täällä niin kauan kuin tänne kelpaan, Peltonen sanoi.

Peltonen kertoi alun perin suunitelleensa pelaavansa ikämiesikään asti, eli 35-vuotiaaksi. Ura venyikin pidemmäksi eikä välttämättä pääty vieläkään. Peltonen sanoi pohtivansa vielä jatkoa.

Paljon riippuu tarjouksistakin. Suomalaisen jalkapallon taloudelliset realiteetit ovat sellaisia, että yhden vuoden takia ei kannata siirtää elämäänsä pääkaupunkiseudulta pois.

Silti Peltonen myönsi, että pelihaluja vielä olisi. Jalkapallo on iso osa hänen elämäänsä.

Pelaamisen lisäksi Peltonen on ollut kotimaisen jalkapallokulttuurin palvelija myös kynän varressa. Hän on muun muassa kirjoittanut omakustanteena ilmestyneen kirjan Veikkausliigan tarinat ja sankarit yhdessä Joonas Sareliuksen kanssa.

Tästä puhutaan Veikkausliigassa:

Myös Koskinen lähti. Peltosen lisäksi Hongan hyvästeli laitapuolustaja Sampo Koskinen. Honkaa urallaan kolmeen otteeseen edustanut Koskinen oli pukenut jäähyväisten kunniaksi pelipaitansa alle vuoden 2005 nousijajoukkueen pelipaidan.

Väyrysen totuuden aika? Kun Lahti ja IFK Mariehamn eivät voittaneet, VPS varmisti pronssimitalin. Liigan viimeiselle kierrokselle ei siis jäänyt juuri pelattavaa. FC Lahden Rafaelin ja Hongan Tim Väyrysen taistelu maalikuninkuudesta on ainoita jännitysmomentteja. Tällä hetkellä tilanne on Väyrysen eduksi 16-15.

Oma Eero puri. HJK:n JJK:sta lainaama kärkimies Eero Markkanen pääsi sunnuntaina ensi kerran HJK:n avauskokoonpanoon. Markkanen kiitti tilaisuudesta ja upotti pallon kertaalleen JJK:n voittoon. HJK voitti pelin 5-0. Markkasella on sopimus JJK:n kanssa vielä ensi kaudesta. Saa nähdä, riittikö näyttö siihen, että HJK lyö eurot tiskiin ja ostaa Markkasen itselleen.
  • Kommentti

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Nuorten epäasiallinen tempaus rikkoi hiihtohissin Turussa – ”Tulee hemmetin kova puhuttelu”

    3. 3

      Nasa: Tutkijat löysivät seitsemän Maan kaltaista planeettaa – kolmella suotuisat olosuhteet elämälle

    4. 4

      Kuvat ja video: Coyote Creek tulvi äyräidensä yli – tuhansia evakuoitu Kaliforniassa

    5. 5

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    6. 6

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    7. 7

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    8. 8

      Rakastunut Olli Lindholm ylistää uutta naisystäväänsä Eveliinaa, 35: ”Aidosti välittää mun asioista”

    9. 9

      Söpö, söpömpi, Estelle! Ruotsin hurmaava pikkuprinsessa täyttää huomenna 5 vuotta – Victorialla ja Danielilla tiukat rajat kasvatuksessa

    10. 10

      Lahden MM-kisojen avauspäivän puhutuin nimi Adrián Solano ensimmäisestä hiihtokokemuksestaan: ”Luulin kuolevani”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    5. 5

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    6. 6

      Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

    7. 7

      Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

    8. 8

      Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

    9. 9

      Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

    10. 10

      Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    8. 8

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    9. 9

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    10. 10

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Nuorten epäasiallinen tempaus rikkoi hiihtohissin Turussa – ”Tulee hemmetin kova puhuttelu”

    3. 3

      Nasa: Tutkijat löysivät seitsemän Maan kaltaista planeettaa – kolmella suotuisat olosuhteet elämälle

    4. 4

      Kuvat ja video: Coyote Creek tulvi äyräidensä yli – tuhansia evakuoitu Kaliforniassa

    5. 5

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    6. Näytä lisää