Airi, Aira

Veikkausliiga

Valikko

Veikkausliiga

IFK:n tähti upeasta maalistaan: "Lyyski huusi, että vedä maalia kohti"

veikkausliiga
IFK Mariehamn aloitti kautensa pelaamalla 1-1-tasapelin Pietarsaaressa FF Jaron vieraana.
Jaro johti ottelua varsinaisen peliajan loppuhetkille Johann Brunellin 25. minuutilla tekemällä osumalla.

Maarianhaminalaisten sankariksi nousi keskikenttämies Duarte Tammilehto, joka laukoi sivuvapaapotkun 16-alueen kulmasta suoraan takayläkulmaan Jaron maalivahdin Jesse Östin suosiollisella avustuksella.

– Olin antanut aiemmin pelin aikana pari heikosti onnistunutta sivuvaparia. Lyyskin Jani huusi, että vedä maalia kohti. Tein työtä käskettyä, ja sinne se upposi.

– En siis yrittänyt varsinaisesti tehdä maalia. Öst oli oikein sijoittunut, mutta taisi ottaa askeleen eteenpäin, kun vapari lähti, Tammilehto kertasi osumaansa.

Peli pelattiin Pietarsaaren keskuskentän heikon kunnon takia tekonurmipinnoitteisella ja pienikokoisella Länsikentällä.

– Peli oli varsin heikkotasoinen ja melkoista ilmataistelua. Jaro prässäsi ylhäältä, ja me lähdimme tarkoituksella olosuhteiden takia pelaamaan normaalia suoraviivaisemmin.

– Toisella jaksolla mekin nostimme prässiä ja aloimme pitää vähän enemmän palloa. Se toimi, ja tasoitus oli mielestäni täysin ansaittu, Tammilehto kertoi.

IFK Mariehamnin Petteri Forsell loukkasi polvensa pahannäköisesti ottelun ensimmäisellä jaksolla. Tammilehdon mukaan Forsell jäi aamulla Turkuun magneettikuvaan muun joukkueen jatkaessa matkaa päivälautalla takaisin Maarianhaminaan.

– Toivottavasti hänellä ei ole mitään pahempaa vammaa. Forsell on iso palanen meidän peliämme, Tammilehto totesi.

IS Extra -palvelu näyttää kauden 2015 kaikki 198 ottelua suorana lähetyksenä. Tutustu ja tilaa tästä linkistä.

Seuraavat ottelut:

19.4. SJK–RoPS, IFK Mariehamn–HIFK, HJK–FC Lahti, KTP–KuPS, Inter–Ilves
23.4. RoPS–Inter, FC Lahti–IFK Mariehamn, Ilves–KTP, Jaro–SJK, KuPS–VPS, HIFK–HJK
29.4. RoPS–HIFK, VPS–IFK Mariehamn, HJK–KTP, Jaro–Ilves.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Viranomaisvahvistus: Imatran ampumavälikohtauksessa kolme kuolonuhria

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    4. 4

      Näillä uskomattomilla esityksillä Saara Aalto laittoi tuomarit jälleen polvilleen – katso näyttävät videot

    5. 5

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    6. 6

      Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Yle: Kolme ihmistä kuollut

    7. 7

      Hurja tahti jatkuu: Patrik Laineelle maali ja upea syöttö jatkoaikaosumaan

    8. 8

      Arvostettu brittilehti povaa Saara Aallolle koko kisan voittoa – katsojat häkeltyivät huikeista esityksistä: ”Jos tämä olisi ollut finaali, olisit voittaja”

    9. 9

      Toimitusjohtaja oppi puhumaan ranskaa sujuvasti 17 päivässä – näin hän onnistui

    10. 10

      Imatran ampumavälikohtauksen silminnäkijä kertoo IS:lle: ”Näin kuinka joku vietiin raudoissa poliisiautoon”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    4. 4

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    5. 5

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    6. 6

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    7. 7

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    8. 8

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    9. 9

      Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Yle: Kolme ihmistä kuollut

    10. 10

      MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    2. 2

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    6. 6

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    7. 7

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    10. 10

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Viranomaisvahvistus: Imatran ampumavälikohtauksessa kolme kuolonuhria

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    4. 4

      Näillä uskomattomilla esityksillä Saara Aalto laittoi tuomarit jälleen polvilleen – katso näyttävät videot

    5. 5

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    6. Näytä lisää