Nestori

Veikkausliiga

Valikko

Veikkausliiga

Tv:stä tuttu liigavalmentaja koki nöyryytyksen – ”Raskas ja vaikea paikka”

Veikkausliiga
Juha Malisen valmentama Rovaniemen Palloseura romahti torstaina Suomen cupissa.
RoPS hävisi vierasottelun toiselle liigajoukkueelle Interille 3–7. Tappio oli rovaniemeläisseuralle jo kolmas perättäinen kun otetaan huomioon kaikki kilpailut.

Kaksi edellistä häviötä tulivat tosin mestari-HJK:ta vastaan, ensimmäinen liigacupin finaalissa ja toinen Veikkausliigan avauskierroksella.

RoPSin valmentaja Juha Malinen on nyt kurimuksessa, mutta tv-asiantuntijanakin tutuksi tullut konkariluotsi uskoo yhä itseensä.

– Olen kokenut pahempaakin. Esimerkiksi kaksi vuotta sitten FC Lahden kanssa pelattiin loistava kausi, mutta Jarolle hävittiin 1–7. Tappiot liittyvät siihen kun uskaltaa olla rohkea ja haluaa mennä eteenpäin. Siihen kuuluvat myös tämmöiset tapahtumat.

– Kyllä tämä raskasta on ja vaikea paikka, mutta kokemus auttaa selviämään, 56-vuotias Malinen sanoo.

Malinen on kentän laidalla äänekäs ja räväkkä. Hän ei kuitenkaan karjunut pukukopissa tuoreimman tappion jälkeen.

– Sanomahan on selvä. Minun ei tarvitse sanoa lisää tässä vaiheessa. Minun täytyy olla se joka analysoi, lohduttaa ja vie eteenpäin. Siinä voisi toimia myös eri tavalla, mutta joku (yksittäinen pelaaja) ei tee virhettä, vaan meillä kaikilla on parannettavaa, Malinen kertoo.

RoPS on siirtynyt hiljattain pelaamaan kolmen topparin alakerralla, eikä ryhmitys ole viime peleissä toiminut. Siitä huolimatta Malinen ei aio muuttaa lähestymistapaansa.

– Koko systeemissä sekä myös kolmen puolustuslinjassa on haastetta, mutta täytyy muistaa, että meillä on myös maalivahtitilanteessa haaste päällä, sen kaikki tietävät, Malinen sanoo.

Hän puhuu haasteista, joista joku toinen saattaisi käyttää termiä ongelma.

– Meillä on tällä hetkellä haasteita keskikentälläkin, jossa eilen kaikki kolme halusivat käynnistää pelin. Keskikentän täyttö oli huono ja siitäkin syystä Interin puolustava keskikenttäpelaaja Vincent Onovo kävi tekemässä neljä maalia.

– Hyökkäyksessä on jo pidemmän aikaa ollut haasteena laitapeli, kun puhtain laitapelaajamme Jean Fridolin Nganbe Nganbe on ollut loukkaantuneena. Ymmärrän, että joku kärjistää asiat kolmen miehen puolustuslinjaan, mutta on meillä paljon muitakin juttuja mitä haluamme kehittää.

Torstain ottelussa Malinen vaihtoi toppari Abdou Jammehin pois jo ennen taukoa. Valmentajan mukaan kyse ei kuitenkaan ollut siitä, että kiistelty gambialaishankinta olisi epäonnistunut.

– Ei voi sanoa, että Jammehilla olisi ollut huono päivä. Piti vain tehdä jotain, ja päätin ottaa hänet vaihtoon. Ei ole kyse siitä, että hän olisi pelannut erityisen huonosti – kentällä oli häntä huonompiakin. Yleensä joku keskuspuolustaja joutuu lähtemään, kun vaihdetaan ryhmitystä, Malinen kertoo.

Rovaniemeläisten molaritilanne on sekin kysymysmerkki. Ykkösvahti Tomer Chencinski loukkasi olkapäänsä pahasti liigan avauskierroksella. Inter-peliin RoPS hankki pikahälytyksellä Ville Iiskolan, joka on ollut ilman seuraa MyPan kaaduttua.

Seitsemän maalia omiin oli katastrofaalinen alku Iiskolan RoPS-uralle, mutta Malinen luottaa häneen myös sunnuntain sarjapelissä viime kauden hopeajoukkuetta SJK:ta vastaan.

– Ihan varmasti Iiskola pelaa, sen takia me olemme hänet hankkineet. Olemme nyt tehneet sen päätöksen, että Ville on täällä jonkin aikaa ja sitten katsomme mikä yhteinen sävel on. Kyllähän niitä maalivahteja on muitakin. Etsimme joka tapauksessa pidempiaikaista ratkaisua, sillä Chencinski saattaa olla kauan pois.

Pieni valopilkku RoPSin tilanteessa on maalitykki Aleksandr Kokon kuntoutuminen. Lempinimellä ”Boris” tunnettu kärki tuli Interiä vastaan vaihdosta kentälle ja osui kahdesti.

– Boris on ollut sivussa joukkueharjoituksista lokakuusta lähtien, ja hänen tapansa harjoitella on ollut sellainen, että se on tuottanut vammoja heti alusta pitäen. Nyt aletaan hiljalleen olla siinä tilanteessa, että Kokko on valmis kantamaan enemmänkin vastuuta, Malinen kertoo.

RoPSin puheenjohtaja Risto Niva ei ole kutsunut Malista kriisipalaveriin.

– Emme ole käyneet kriisikeskusteluja, mutta toki keskustelemme jatkuvasti asioista. Näin on toimittu aina, Malinen toteaa.

– Olemme tienneet siitä lähtien kun sarjaohjelma julkaistiin, että kaksi suurinta ennakkosuosikkia tulee heti alussa vastaan: HJK kotona ja SJK vieraissa. Alkuohjelma on vaikea. Sarjassa on 33 peliä, viime vuonna voitimme kymmenen. Jos olisimme voittaneet 12–13 peliä, olisimme sijoittuneet kuudenneksi kaudella 2014, Malinen sanoo.

IS Extra -palvelu näyttää kauden 2015 kaikki 198 ottelua suorana lähetyksenä. Tutustu ja tilaa tästä linkistä.

Seuraavat ottelut:

19.4. SJK–RoPS, IFK Mariehamn–HIFK, HJK–FC Lahti, KTP–KuPS, Inter–Ilves

23.4. RoPS–Inter, FC Lahti–IFK Mariehamn, Ilves–KTP, Jaro–SJK, KuPS–VPS, HIFK–HJK

29.4. RoPS–HIFK, VPS–IFK Mariehamn, HJK–KTP, Jaro–Ilves.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trump tölväisi heti demokraattien uutta puheenjohtajaa – sai tymäkän vastauksen

    2. 2

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    3. 3

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    4. 4

      Väentungos aiheutti ikävän tilanteen MM-Lahden iltakisoissa – osa katsojista sai pahoinvointikohtauksia eikä päässyt katsomoon

    5. 5

      Kuvat: Vähäpukeinen Salkkarit-kaunotar räväytti fetissihenkisenä – esiintyi sidottuna suorassa Putous-lähetyksessä

    6. 6

      Lahden MM-ruuhkaan juuttunut Satu, 43, pettyi – istui kisajärjestäjien bussissa, kun Krista hiihti hopeaa: ”Kokemus olisi ollut antoisampi kotisohvalta”

    7. 7

      Meksiko varoittaa nyt Yhdysvaltoja – aikoo vastata Trumpin muurihankkeeseen tullimaksuilla

    8. 8

      Putous-yllätys raivostutti suosikkihahmojaan äänestäneen somekansan – kukaan ei pudonnutkaan: ”Haiskahtaa epäilyttävältä”

    9. 9

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    10. 10

      Haluatko miljonääriksi: Jani, 60, teki erikoisen valinnan ja putosi – olisitko osannut kysymyksen lastenelokuvasta?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    2. 2

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    3. 3

      Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

    4. 4

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    5. 5

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    6. 6

      Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

    7. 7

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    8. 8

      Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

    9. 9

      Pariskunta putosi jäihin Espoossa: Sukeltajat etsivät turhaan yli tunnin – sitten tuli helpottava tieto

    10. 10

      Katso video: Aira Samulin, 90, näyttää miten tanssitaan discoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trump tölväisi heti demokraattien uutta puheenjohtajaa – sai tymäkän vastauksen

    2. 2

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    3. 3

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    4. 4

      Väentungos aiheutti ikävän tilanteen MM-Lahden iltakisoissa – osa katsojista sai pahoinvointikohtauksia eikä päässyt katsomoon

    5. 5

      Kuvat: Vähäpukeinen Salkkarit-kaunotar räväytti fetissihenkisenä – esiintyi sidottuna suorassa Putous-lähetyksessä

    6. Näytä lisää