Torsti

Veikkausliiga

Valikko

Veikkausliiga

Otteluennakko: FF Jaro-SJK – Kumpi ottaa ensimmäisen kiinnityksen Pohjanmaan herruuteen?

FF Jaro-SJK
Veikkausliigan putoajakandidaatti numero yksi kohtaa kiihkeässä Pohjanmaan paikallisottelussa Suomen mestaruutta tavoittelevan SJK:n.
ASETELMA:
Kentällä tullaan torstaina näkemään pelitavaltaan kaksi erilaista joukkuetta.

Jaro on pelannut Veikkausliigassa vasta yhden ottelun, jossa se tasasi pisteet IFK Mariehamnin kanssa pienellä Länsikentällä maalein 1–1. Joukkue pyrki voimakkaaseen pallonhallintaan ja prässäsi läpi ottelun erittäin ylhäältä, ajoittain jopa liian aggressiivisesti. Samaa on myös torstaina.

SJK:lla on kasassa Inter- ja RoPS-otteluista yhteensä neljä pistettä. Molemmat ottelut ovat olleet viimevuotiseen tapaan vähämaalisia. SJK on talven aikana harjoitellut hyökkäämistä matalaa puolustusta vastaan, mutta valmentaja Simo Valakarin joukkue on edelleen mukavuusalueellaan kun se saa puolustaa syvällä omalla alueella ja pyrkiä sekä riistojen jälkeen että hitaissa hyökkäyksissä pelinavausvaiheen jälkeen nopeasti eteenpäin. Jaron pelitapa antaa SJK:lle tähän mahdollisuuden.

POISSAOLIJAT:
Jarolta sivussa Kullström ja Larsson. SJK:lta sivussa ainoastaan Sarajärvi.

OLETETUT AVAUSKOKOONPANOT:
Jaro (4-3-3): Öst – Reginaldo, Vaganov, Brunell, Sara – Opiyo, Dixon, Emet – Virtanen, Moore, Denis.

SJK (4-2-3-1): Ahksalu – Dorman, Gogoua, Milosavljevic, Aalto – Laaksonen, Hetemaj – Pelvas, Brown, Vasara – Tuco.

KOMMENTTI:
”Meillä on tiedossa iso kuva siitä, miten Eremenkon joukkue pelaa. Olemme vahvoilla, sillä pelitapamme ja spesifi ottelusuunnitelmamme on Jaroa täsmällisempi." Henri Aalto, SJK.

SEURAA HÄNTÄ:
Tuco. FC Lahdesta Seinäjoelle siirtynyt hyökkääjä syötti Jussi Vasaran tekemän 1–0-voittomaalin RoPSia vastaan viime sunnuntaina. Tucon oma maalitili on vielä muutamista maukkaista paikoista huolimatta avaamatta, mutta hän on ollut erittäin vaarallinen ja järjestellyt tilanteita Vasaran lisäksi myös muille. Kauden avausosuman syntyminen on vain ajan kysymys.

TÄTÄ ENNEN:
Joukkueet kohtasivat talvella liigacupissa kahdesti. SJK vei molemmat kohtaamiset nimiinsä maalein 4–0 ja 4–3. Viime vuonna Veikkausliigassa kaikki kolme ottelua päättyivät lukemiin 1–0. SJK voitti peleistä kaksi ja Jaro yhden.

AIKA JA PAIKKA:
Torstai 23.4. klo 18.30. Keskuskenttä. Pietarsaari.

IS Extra -palvelu näyttää kauden 2015 kaikki 198 ottelua suorana lähetyksenä. Tutustu ja tilaa tästä linkistä.

Torstain ottelut Veikkausliigassa:

HIFK–HJK – katso ottelu tästä linkistä

RoPS–Inter – katso ottelu tästä linkistä

FC Lahti–IFK Mariehamn – katso ottelu tästä linkistä

Ilves–KTP – katso ottelu tästä linkistä

Jaro–SJK – katso ottelu tästä linkistä

KuPS–VPS – katso ottelu tästä linkistä

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

    2. 2

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    3. 3

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    4. 4

      Klamydia heitti tappelupukarit ulos kesken keikan Tampereella, yleisöltä raikuvat aplodit – ”Saatiin urpot ulos”

    5. 5

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    6. 6

      Näin Norjan kohuhiihtäjä Emil Iversen reagoi Sami Jauhojärven saunakutsuun: ”Odotan tapaamista innoissani”

    7. 7

      Krista Pärmäkoski arvosteli Charlotte Kallaa, ruotsalaiselta tyly kuitti takaisin: ”Voi tulla sanomaan suoraan...”

    8. 8

      Kuva: Robertin, 28, kahvihetki keskeytyi – todisti, kun poliisimaija pukkasi kaahailijan auton ulos tieltä

    9. 9

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    10. 10

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    2. 2

      Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan – menikö kohuttu tilanne todellakin 50–50?

    3. 3

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    4. 4

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    5. 5

      Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

    6. 6

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    7. 7

      Mitkä sääret! Julmaa kritiikkiä saanut Hanna Sumari, 58, tanssi ylpeänä minimekossa – esitys meni mönkään: ”Olit pihalla koko ajan”

    8. 8

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    9. 9

      Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

    10. 10

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

    2. 2

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    3. 3

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    4. 4

      Klamydia heitti tappelupukarit ulos kesken keikan Tampereella, yleisöltä raikuvat aplodit – ”Saatiin urpot ulos”

    5. 5

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    6. Näytä lisää