Kyllikki

Veikkausliiga

Valikko

Veikkausliiga

Otteluennakko: FF Jaro–FC KTP – joko nyt, kotkalaiset?

Veikkausliiga
Kummallakin joukkueella on mahdollisuus tehdä eroa sarjan häntäpäähän nappaamalla tästä pelistä kolme pistettä.
ASETELMA:
Sitkeästi omasta pelitavasta vastustajasta tai olosuhteista riippumatta kiinni pitävä Jaro on saamassa palaset loksahtamaan kohdilleen. Vaikka puolustuspelaamisessa (kuten Eremenkon joukkueilla aina) ja murtautumisvaiheessa on yhä parannettavaa, Jaron pallollinen pelaaminen – ja erityisesti pallottomien pelaajien pelattavaksi liikkuminen – on hienon ja helpon näköistä. Hyvävireinen joukkue on selvä ennakkosuosikki sunnuntain kamppailussa

KTP kärsii tällä hetkellä pahasta miehistövajaudesta, mikä ei voi olla näkymättä kovassa otteluruuhkassa. Viime sunnuntain SJK-ottelu antoi lupauksia paremmasta huomisesta, mutta torstainen HIFK-peli oli jälleen heikko esitys. Kotkalaisten linjojen välit venyivät jälleen ottelun loppua kohden, ja joukkue menetti palloja keskisektorilla päästäen IFK:n sen haluamiin vastahyökkäyksiin. Myös niin puolustuslinjan toiminta kuin linjojen välinen yhteistyö IFK:n molemmissa maaleissa oli suorastaan surkeaa. KTP:lla on paljon parannettavaa, jos se haluaa saada Pietarsaaresta mukaansa edes yhden pisteen.

POISSAOLIJAT:
Jarolta sivussa Walter Moore (pelikielto). Johan Brunellin, Reginaldon ja Jonas Emetin pelaaminen epävarmaa. FC KTP:ltä puuttuvat Samuli Kaivonurmi ja Aleksi Tarvonen (mykoplasma). Sasha Anttilaisen pelaaminen epävarmaa.

OLETETUT AVAUSKOKOONPANOT:
Jaro (4-2-3-1): Öhberg – Kullström, Vaganov, Kadio, Sara – Dixon, Opiyo – Virtanen, Rivera, Paintsil – Denis.
FC KTP (4-4-1-1): Pyhäranta - Aspegren, Van Gelderen, A Lody, Äijälä – Oksanen, Heimonen, Minkenen, Ositashvili – Gruborovics – Lehtonen.

KOMMENTTI:
”Kontrollin tulee pysyä koko 90 minuutin ajan.Meidän pitää pystyä väsyneenäkin puolustamaan kontrolloidusti, siten vältämme viime hetkien takaiskut.” Sami Ristilä, KTP.

SEURAA HÄNTÄ:
Jaron Serge Atakayista tuli viime sunnuntaina Veikkausliigan historian nuorin maalintekijä, kun hän osui Helsingissä HIFK:ta vastaan. 16-vuotias laituri teki maalin myös Vaasassa torstaina ja päässee jälleen irti ottelun toisella jaksolla. Erittäin sähäkkäliikkeinen ja taitava laituri haastaa vastustajia jatkuvasti.

TÄTÄ ENNEN:
Joukkueet ovat kohdanneet Veikkausliigassa edellisen kerran kaudella 2008. Silloin Jaro voitti molemmat ottelut yhteismaalein 6–2.

AIKA JA PAIKKA:
Sunnuntai 24.5. klo 18.30. Keskuskenttä, Pietarsaari.

VEIKKAUSLIIGAN OTTELUT SUNNUNTAINA:

Sunnuntai klo 18.30:
FF Jaro–KTP – KATSO OTTELU TÄSTÄ LINKISTÄ
SJK–HJK – KATSO OTTELU TÄSTÄ LINKISTÄ

IS Extra näyttää Veikkausliigan kauden 2015 kaikki 198 ottelua suorina lähetyksinä. Tutustu ja tilaa palvelu tästä linkistä.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Turun moottoritie poikki Lohjalla – suurta liikennehaittaa odotettavissa jopa tunneiksi

  2. 2

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  3. 3

    Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

  4. 4

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  5. 5

    Raju uutisankka Suomen hävittäjäkaupoista levisi Venäjällä – Obaman väitettiin käyttävän Suomea ”koston” välikappaleena

  6. 6

    Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

  7. 7

    Brittilehdessä tänään melkoinen työpaikkailmoitus: näin Mercedes etsii Nico Rosbergille korvaajaa

  8. 8

    10 tieteellisti todistettua syytä harrastaa seksiä päivittäin

  9. 9

    Järkyttävä tapaus Britanniassa – Lapsi sai vakavia pysyviä vammoja vauvaiässä kokemiensa laiminlyöntien vuoksi

  10. 10

    Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  2. 2

    Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

  3. 3

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  4. 4

    X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

  5. 5

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  6. 6

    Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

  7. 7

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  8. 8

    Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

  9. 9

    Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

  10. 10

    Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  5. 5

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  6. 6

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  9. 9

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  10. 10

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Turun moottoritie poikki Lohjalla – suurta liikennehaittaa odotettavissa jopa tunneiksi

  2. 2

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  3. 3

    Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

  4. 4

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  5. 5

    Raju uutisankka Suomen hävittäjäkaupoista levisi Venäjällä – Obaman väitettiin käyttävän Suomea ”koston” välikappaleena

  6. Näytä lisää