Aslak

Veikkausliiga

Valikko

Veikkausliiga

Otteluennakko: HIFK-RoPS – kestääkö kotitaika vai vierasvire?

Veikkausliiga
RoPS oli ennen maaottelutaukoa hurjassa vireessä ja lähtee tiistain kierrokselle toiselta sijalta. HIFK on seitsemäntenä.
Asetelma: HIFK on pelannut viisi kotiottelua ja napannut niistä saldon kaksi voittoa ja kolme tasapeliä. Vieraissa ryhmällä on ollut vaikeaa, sillä kuudesta matsista on jäänyt käteen vain viisi pistettä. Helsinkiläiset olivat toissa kierroksella alakynnessä Lahdessa, eivätkä saaneet omaa peliään kulkemaan käytännössä ollenkaan. Viimeinen peli ennen taukoa Jaroa vastaan oli toisella puoliajalla HIFK:n hallussa ja maalipaikkojakin oli, mutta onnistumisia ei nähty. Tulokseksi kirjattiin 0-0, joka oli samalla joukkueen kauden ensimmäinen oman pään nolla.

RoPS on ollut alkukesän ehdoton sensaatiojoukkue. Juha Malisen suojatit ovat kauden paras vierasjoukkue, joka on todella harvinaista herkkua napapiiriläisille. Kuudesta matsista on tarttunut neljä voittoa ja kaksi tappiota. Alkukesän kovimman päänahan joukkue haki juuri ennen taukoa Seinäjoelta voittamalla SJK:n 1-0 Mika Mäkitalon komealla maalilla.

RoPS aloitti kauden katastrofaalisen huonosti, mutta käänsi kelkkansa juuri HIFK:ta vastaan 2-0-voitolla. Tiistaina toisensa kohtaavat tappioton kotijoukkue ja sarjan paras vieraileva kokoonpano. RoPSin Moshtagh Yaghoubi pelaa Helsingissä tuttuja pelureita vastaan, sillä hän harjoitteli talvella HIFK:n kanssa.

Poissaolot: HIFK:lta sivussa Tuomas Mustonen (takareisi) ja Tuomas Aho. RoPS:lta loukkaantuneiden kirjoilla ovat Tomer Chencinski (olkapää), Jean Fridolin Nganbe Nganbe (polvi) ja Juuso Majava.

Oletetut avauskokoonpanot:

HIFK (4-4-2): Eriksson - Vesala, Sinisalo, Kuusijärvi, Anyamele - Korhonen, Lassas, Halme, Rahimi - Sihvola, Salmikivi.

RoPS (4-2-3-1): Ricardo – Okkonen, Jammeh, Obilor, Saxman – Hradecky, Yaghoubi – Saksela, Mäkitalo, Pirinen – Kokko.

Kommentti: ”Me tulemme varmasti olemaan perus-RoPS. Menemme kovaa, taistelemme ja väännämme kolme pistettä. HIFK pyrkii pelaamaan ja hallitsemaan palloa, mutta kyllä tämä on meidän peli.” Moshtagh Yaghoubi, RoPS.

Seuraa häntä: Moshtagh Yaghoubi on ottanut isoja askeleita sitten kauden alun, jolloin hän istui osan otteluista vaihtopenkillä ja kiukutteli asemastaan. Keskikenttäpelaaja kantoi lauantaina kapteenin nauhaa alle 21-vuotiaiden maajoukkueessa ja antoi näyttöjä useille katsomossa tarkkailleille agenteille. Tuleva kuukausi antaa vastauksen onko hänestä Veikkausliigaa suuremmille kentille jo tänä kesänä. Tiistain sarjaottelu on jälleen yksi tärkeä näyteikkuna.

Tätä ennen: RoPS voitti huhtikuun lopussa Rovaniemellä 2-0. Joukkueiden tätä edeltävät kohtaamiset olivat vuodelta 2012 Ykkösestä. Tuolloin HIFK oli parempi kerran ja RoPS kahdesti.

Aika ja paikka: Tiistai 17. kesäkuuta klo 18.30 Sonera-stadion, Helsinki.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    2. 2

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    3. 3

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    4. 4

      Ex-salibandyvalmentaja yritti raiskata naisen pensaassa – poliisi ehti väliin

    5. 5

      IS seuraa sprintin karsintaa livenä – Mari Laukkaselta huippuhiihto!

    6. 6

      Kimmo kuvasi tulipallon Nurmijärven taivaalla – Ursan Jaakko tunnisti 5 sekunnissa

    7. 7

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    8. 8

      Harvinaisen härski temppu: Joku onki Siwan postilaatikosta laskun ja vaihtoi siihen oman tilinumeronsa – maksoitko sinäkin huijarille?

    9. 9

      Upea pari! Tässä on Minka Kuustosen komea näyttelijärakas – yhdessä jo vuosia

    10. 10

      Juha Junno jättää Oulun Kärpät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    3. 3

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    4. 4

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    5. 5

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    6. 6

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    7. 7

      Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

    8. 8

      ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

    9. 9

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    10. 10

      Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    2. 2

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    3. 3

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    4. 4

      Ex-salibandyvalmentaja yritti raiskata naisen pensaassa – poliisi ehti väliin

    5. 5

      IS seuraa sprintin karsintaa livenä – Mari Laukkaselta huippuhiihto!

    6. Näytä lisää