Tuuli, Tuulia, Hilda

Veikkausliiga

Valikko

Veikkausliiga

Ilves karkotti putoamispeikkoa – ”Otetaan pinna sieltä täältä ja voitot ”

Veikkausliiga
Putoamiskamppailu loksahti sunnuntaina uuteen asentoon, kun Ilves kellisti KTP:n Tampereella 2–0.
Tamperelaiset nykäisivät vieraisiinsa jo viiden pisteen kaulan Eero Kortteen ja Lauri Ala-Myllymäen osumilla. Kaiken lisäksi Ilves on pelannut ottelun kotkalaisia vähemmän.

– Pisteitä on vielä liian varhaista laskea. Otetaan pinna sieltä täältä ja voitot kotona, niin kyllä se riittää, avausmaalin iskenyt Korte sanoi.

Kotkalaiset saavat sen sijaan huolestua jo tosissaan sarjapaikastaan, sillä viimeiseen kuuteen otteluun on syntynyt vain yksi maali. Eikä päävalmentaja Sami Ristilän hakemista hyökkäyspään muutoksista ollut Tammelassa apua.

– Me ollaan viimeisellä kolmanneksella tällä hetkellä aika köykäisiä. Mutta kyllä tämä tappio syö tällä hetkellä niin minua kuin jätkiäkin. Oli aika iso peli, Ristilä sanoi.

Lisämurheita aiheutti hollantilaistoppari Jordi van Gelderenin ulosajo toisen jakson puolivälissä.

Päävalmentaja Ristilä toivoi saavansa elokuussa lisävahvistuksia putoamistaistoon, Ilves sen sijaan menetti keskikenttäpelaajansa Antti Mäkijärven Saksaan.

– Hän on tällä hetkellä Saksassa. Soitti perjantai-iltana, että on tehnyt sopimuksen, joukkueesta tai sarjatasosta tietämätön Ilves-käskijä Keith Armstrong sanoi.

Ilves–FC KTP 2–0 (1–0)

21. Eero Korte 1–0, 88. Lauri Ala–Myllymäki 2–0.

Erotuomari: Dennis Antamo.

Yleisöä: 4127.

Kokoonpanot:

Ilves: Mika Hilander, Antti Hynynen, Heikki Aho, Samu Nieminen (var), Jussi Kujala, Eero Korte, Jonne Hjelm (var) (90+1. Antti Ojanperä), Tomi Petrescu (81. Jaakko Juuti), Tatu Miettunen, Mbachu Emenike (76. Lauri Ala–Myllymäki), Mika Lahtinen.

FC KTP: Sauli Kilpeläinen, Juuso Salonen (57. Emerik Grönroos), Shane Charles Alan Mc Faul, Ville Oksanen, Tamas Gruborovics (var), Ilari Äijälä, Felipe Aspegren, Aleksi Tarvonen (80. Niko Ikävalko), Valeri Minkenen (57. Juho Lehtonen), Nongotamba Shutsa A Lody, Jordi Van Gelderen (var+var= 69. ua)

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    2. 2

      Mystinen säteily väräjää Suomessa saakka – lehdet: Yhdysvallat lähetti erikoiskoneen Britanniaan, tehtävänkuva ”salainen”

    3. 3

      Saara Aalto salasi alussa suhteensa naiseen – ex-mies Teemu Roivainen kuvailee ensireaktiotaan lemmenuutiseen

    4. 4

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    5. 5

      Linja-auto törmäsi jalankulkijaan liikennevaloissa Raumalla – poistui paikalta kiireeseen vedoten

    6. 6

      Hanna Sumari sai julmaa tylytystä ulkonäöstään TTK:n jälkeen – ”Tanssii allien kanssa”

    7. 7

      ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

    8. 8

      Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

    9. 9

      Metalliyhtye Avenged Sevenfoldin keikkalavalla järkyttävä onnettomuus – mies kuoli, toinen taistelee hengestään

    10. 10

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    2. 2

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    3. 3

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    4. 4

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    5. 5

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    6. 6

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    7. 7

      Cheyenne Järvinen avautuu vihdoin Janna Hurmerinnan ja Junon avioliiton tuhonneesta salasuhteesta – Juno kiitti kohukaunotarta jälkikäteen

    8. 8

      Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

    9. 9

      Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

    10. 10

      Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    5. 5

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    6. 6

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    7. 7

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    8. 8

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    9. 9

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    10. 10

      Vaikein kuva-arvoitus ikinä? 12 erikoisjoukkojen sotilasta on maastoutunut nerokkaasti tähän kuvaan – kuinka monta löydät?

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    2. 2

      Mystinen säteily väräjää Suomessa saakka – lehdet: Yhdysvallat lähetti erikoiskoneen Britanniaan, tehtävänkuva ”salainen”

    3. 3

      Saara Aalto salasi alussa suhteensa naiseen – ex-mies Teemu Roivainen kuvailee ensireaktiotaan lemmenuutiseen

    4. 4

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    5. 5

      Linja-auto törmäsi jalankulkijaan liikennevaloissa Raumalla – poistui paikalta kiireeseen vedoten

    6. Näytä lisää