Meri, Vellamo

Veikkausliiga

Valikko

Veikkausliiga

Veikkausliigan kierroskolumni: Mikään ei ole vielä ohi

Veikkausliiga
Edessä voi olla jännittävin liigafutissyksy vuosikausiin, kirjoittaa Lari Vesander.
Erotuomarin pilli soi loppuvihellyksen merkiksi. Kädet nousevat ilmaan. VPS on voittanut.

Useimmat huomaavat, että voitto on vaasalaisille vasta kauden neljäs. Tappioton ottelu on silti Vepsulle jo kuudes seitsemään viime peliin.

Vaasassa on saatu henki päälle. Pelillisistä hienouksista voi aina puhua, usein pitääkin, mutta putoamistaistelua käydään monesti yhtä paljon korvien välissä kuin kentällä.

Tässä mielessä Vepsu vaikuttaa tällä hetkellä vahvalta. Lahtea vastaan päät eivät painuneet, vaikka vierasjoukkue pääsi tauolle johtoasemassa.

Vaasalaisten voitto taas takasi sen, että putoamistaistelu ei ole vielä ohi. VPS:n ero ottelun enemmän pelanneeseen KTP:hen on neljä ja Jaroon viisi pistettä. Vaasalaisilla on jäljellä kotiottelu kumpaakin joukkuetta vastaan.

Itse asiassa Veikkausliigassa mikään ei ole vielä ohi. Mestaruutta ei ole vielä jaettu. Mitalien värit eivät ole selvillä. Karsija ja putoaja ovat auki.

Edessä voi olla tasaisin ja jännittävin jalkapallosyksy moneen vuoteen. Se tuntuu itse asiassa aika virkistävältä.

Näistä puhutaan

1. Ansaitsiko Gela ulosajon?

Erotuomari Antti Munukka ajoi keskiviikkona Lahden Xvehdet Gelan ulos suoralla punaisella kortilla. Hidatuksesta kuitenkin näki, että Gela tuli ei tullut tilanteeseen nappulat edellä.

Gela nimenomaan koukisti jalkansa pehmentääkseen kontaktia ja onnistuikin siihen. ISTV:stä otetusta kuvankaappauksesta näkee, kuinka yhteen osuvat pelaajien vain sääret. Keltainen olisi riittänyt tilanteesta vallan hyvin.

Ulosajohetkellä peli oli vielä 1–1. VPS teki voittomaalinsa vain hetki Gelan punaisen kortin jälkeen ja viimeisteli loppulukemat vastaiskusta, kun Lahti haki epätoivoisesti tasoitusta vajaalla.

2. SJK piristyi

Seinäjoen Jalkapallokerhon tilanne näytti pitkään pahalta. Kahdesta viimeisimmästä ottelusta on kuitenkin tullut voitto.

Kurssi näyttää kääntyneen ainakin hetkellisesti. Voi olla, että vaikutukset ovat pidempiäkin. SJK on aina ollut parhaimmillaan otteluruuhkassa ja sitä otteluohjelma tarjoilee erikokoisina annoksina syyskuun loppuun saakka.

3. Miten vaikeaa sarjaohjelman tekeminen voi olla?

RoPS on pelannut 25 ottelua. HIFK on pelannut 22 ottelua. Muut ovat pelanneet jotain siltä väliltä.

Sen jälkeen kun kausi aloitettiin, joukkueilla ei ole kertaakaan ollut samaa määrää otteluita pelattuna. Näillä näkymin tähän tilanteeseen päästään ensimmäisen kerran lokakuun puolivälissä, reilu viikko ennen sarjan päättymistä.

Mitä pidemmälle kausi etenee, sitä vaikeammaksi erot pelimäärissä tekevät sarjataulukon tulkitsemisen. Tällä hetkellä joukkueilla on pelaamatta 8–11 ottelua.

Ihan oikeasti: Kuinka vaikeaa olisi tehdä sellainen sarjaohjelma, jossa joukkueilla olisi viimeistään elokuussa saman verran otteluita pelattuna?

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    2. 2

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    3. 3

      Henkirikos Enontekiöllä – Jos näet mustaan haalariin pukeutuneen epäillyn, soita heti 112

    4. 4

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

    7. 7

      Linnan vanhin juhlija Johannes, 103, väijyi talvisodassa yksin vihollista 40 asteen pakkasessa: ”Yksi ammus meni läheltä korvaa”

    8. 8

      Patrik Laine sensaatiomaisessa vauhdissa – katkeaako 10 vuoden putki?

    9. 9

      Tankkausetiketti puhuttaa autoilijoita – pitääkö auto siirtää vai seisottaa ennen maksamista?

    10. 10

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    2. 2

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    3. 3

      Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

    4. 4

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    5. 5

      Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

    6. 6

      Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

    7. 7

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    8. 8

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    9. 9

      90-luvun Beverly Hills -povipommi tuoreissa kuvissa – 42-vuotias tähti ei arkaillut: Avara kaula-aukko paljasti roimasti dekolteeta

    10. 10

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    7. 7

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    2. 2

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    3. 3

      Henkirikos Enontekiöllä – Jos näet mustaan haalariin pukeutuneen epäillyn, soita heti 112

    4. 4

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. Näytä lisää