Meri, Vellamo

Veikkausliiga

Valikko

Veikkausliiga

HJK romahti kotonaan – SJK nappasi Klubilta kärkipaikan

Veikkausliiga
Brassilaina Allan teki heti maalin SJK:lle. Eero Markkanen jäi ilman osumia RoPS:n paidassa.
Helsingin Jalkapalloklubin hankala syksy jatkuu. Inter haki Sonera-stadionilta pisteet maalein 2–0 ja aiheutti Klubille kauden ensimmäisen kotitappion.

Tauolle mentiin maalittomassa tilanteessa, mutta toisen jakson alussa alkoi tapahtua.

HJK-toppari Tapio Heikkilä kaatoi läpiajossa olleen Interin Solomon Duahin. Heikkilä ajettiin ulos, ja Guy Gnabouyou veti 48. minuutilla pilkun maaliin.

56. minuutilla entinen klubilainen Sebastian Mannström ampui komean laukauksen oikeaan nurkkaan.

HJK sai lopussa aikaan mylläkkää Interin maalille, mutta osumat jäivät tekemättä. Inter on ollut painajaismainen vastus Klubille, sillä keskikesällä se löi stadilaiset kotonaan 3–0.

Klubin onneksi pahimmat viholliset kompuroivat myös. SJK menetti johtoaseman KuPSia vastaan. Uusi brassivahvistus Allan tuli 56. minuutilla kentälle ja vei 72. minuutilla Seinäjoen johtoon. Juha Hakola tasoitti kuitenkin 88. minuutilla loppunumeroiksi 1–1.

Toinen uhkaaja RoPS jäi kotonaan 0–0-tasuriin Jaron kanssa. Voitto olisi vienyt napapiirin miehet ties kuinka monennen kerran kärkeen. Paalupaikka jäi taas ottamatta, vaikka Real Madridin RoPSiin vaihtanut Eero Markkanen tuli tauon jälkeen kentälle.

Veikkausliigan tilanne on kihelmöivä. Kaikki kolme kärkijoukkuetta HJK, SJK ja RoPS ovat tasapisteissä. SJK siirtyi maalieron turvin kärkeen.

HJK on pelannut yhden ottelun vähemmän kuin SJK, ja kaksi ottelua vähemmän kuin RoPS.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Trump suututti Kiinan – 10 minuutin puhelinkeskustelu johti diplomaattiseen protestiin

    3. 3

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    6. 6

      Visailu: Näihin kysymyksiin vastattiin väärin Haluatko miljonääriksi? -ohjelmassa – kuinka monta sinä tiedät?

    7. 7

      Poliisi sai Enontekiön epäillyn surmaajan kiinni – uhri ja epäilty ulkomaalaisia kausityöntekijöitä

    8. 8

      SK: Juha Sipilä on lentänyt useita virkamatkoja yksityiskoneella – ohjannut konetta itse

    9. 9

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    10. 10

      Kommentti: Ylen kipuaminen skandaalin kaivosta tulee olemaan kivuliasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    4. 4

      Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

    5. 5

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    6. 6

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    7. 7

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    8. 8

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    9. 9

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    10. 10

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    7. 7

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Trump suututti Kiinan – 10 minuutin puhelinkeskustelu johti diplomaattiseen protestiin

    3. 3

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    6. Näytä lisää