Sampsa

Veikkausliiga

Valikko

Veikkausliiga

Haastaja tuplaa liikevaihtonsa – ”Jos HJK ei kehity, muut ajavat kiinni”

Veikkausliiga
Pääomistaja Raimo Sarajärvi sanoo, että SJK on edellä aikatauluaan.
Seinäjoen Jalkapallokerho perustettiin paikallisten seurojen fuusiona vuonna 2007. Sen jälkeen SJK on noussut suomalaisen jalkapallon eliittiseuraksi rivakalla tahdilla.

Vaikka seurassa toimii nykyään noin 20 ihmisen ydinjoukko (pelaajien lisäksi), yksi nimi on ylitse muiden. Ilman SJK:n pääomistajan Raimo Sarajärven kunnianhimoa ja riskinottoa seura ei taistelisi tänä syksynä mestaruudesta.

Meritoituneen liikemiehen alaisuudessa seura on nostanut profiiliaan kerros kerrokselta.

– Ja vähän olemme jopa etuajassa, sillä strategiamme mukaan meidän piti nousta liigaan vasta täksi vuodeksi, Sarajärvi taustoittaa.

Edellä ollaan nimenomaan urheilullisesti. SJK:ssa keskitytään muuhunkin kuin kenttätapahtumiin.

– Olosuhteiden osalta olemme hieman jäljessä. Suunnitelmiemme mukaan uuden stadionin piti olla käytössä jo tällä kaudella.

Rakennuspäätös on kuitenkin tehty, eikä seuran tarvitse enää lähteä evakkoon, kun ohjelmassa on eurocupin pelejä.

– Stadionin ansiosta katsojamäärät ja tulovirta kääntyvät nousuun.

Sarajärven mukaan SJK menettää tänään 40 000 euroa, mikäli ennustettu viikon ainoa sadepäivä toteutuu.

– Tällä hetkellä vain tuhat katsojaa mahtuu lipan alle.

SJK jahtaa mestaruutta yhdessä RoPSin ja HJK:n kanssa. Molemmat kilpailijat ovat Raipelle tuttuja.

– RoPS on kasvattajaseurani ja Klubissa olin viisi vuotta hallituksen jäsenenä ja osaomistajana, Sarajärvi kertoo.

Seinäjoelle hän päätyi aikanaan pelaamaan ja jäi paikkakunnalle löydettyään vaimon pesäpallojoukkueesta.

Nähtyään HJK:n toimintatavat lähietäisyydeltä Sarajärvi tietää, miten kilpailija pyrkii säilyttämään valta-asemansa. Se ei välttämättä riitä ykkösseurana pysymiseen, mikäli Sarjajärveä on uskominen.

– Jos HJK ei kehity, muut ajavat kiinni.

SJK:n pomon mukaan heidän ja RoPSin pelaajalista kestää vertailun helsinkiläisten kanssa. Etenkin kun Klubi on tehnyt huonoja hankintoja.

– Kovalla CV:llä varustettu kokenut peluri ei ole välttämättä parempi kuin nuori ja nälkäinen kotimainen kaveri.

SJK:n tavoite on paikka eurokentillä, mutta mestaruuskin kiehtoo. Viime syksynä uusitun strategian mukaan se pitäisi voittaa seuraavan viiden vuoden aikana

Seinäjoella on panostettu tietoisesti joukkueeseen ja olosuhteisiin. Se on tarkoittanut taloudellisia tappioita. Viime vuonna mentiin pakkasen puolelle 400 000 euroa.

– Tänäkin vuonna tulee lunta tupaan, mutta huomattavasti vähemmän, Sarajärvi sanoo.

Seuran liikevaihto on noin kaksi miljoonaa euroa, ja ensi vuonna tuplasti enemmän.

– Se kasvaa, koska mukaan tulee stadion ja vähän muutakin oheistoimintaa.

Entä miten mitalitaistossa käy?

– Jokainen kärkijoukkue menettää loppukierroksilla pisteitä, tasaisin voittaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – järjestäjä joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    2. 2

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    3. 3

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    4. 4

      X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

    5. 5

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    6. 6

      Kihlasormus lensi Linnan jatkoilla – Heikki Lampelan ja Hanna Kärpäsen illalle dramaattinen päätös: ”Rapatessa roiskuu”

    7. 7

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    8. 8

      Kadetti poistettiin rivistä kesken Linnan juhlien kättelyn – ”Hän alkoi voida huonosti”

    9. 9

      Hillitön Suomi-mainos kerää huomiota maailmalla: ”Kukaan järjissään oleva ei tulisi Helsinkiin marraskuussa…”

    10. 10

      Liivijengi jakoi kinkkuja Helsingissä – poliisi kiinnostui

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    2. 2

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    3. 3

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    4. 4

      Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

    5. 5

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    6. 6

      Linnan juhlien paljastavimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

    7. 7

      X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

    8. 8

      Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

    9. 9

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    10. 10

      Patrik Laine syö legendoja aamupalakseen – tämä kuva tekee hänelle kunniaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – järjestäjä joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    2. 2

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    3. 3

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    4. 4

      X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

    5. 5

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    6. Näytä lisää