Visa

Veikkausliiga

Valikko

Veikkausliiga

Mestaruuspatsaan pohjasta löytyy paljon töherryksiä – isoimmalla näkyy erään Villen nimi

Veikkausliiga
Moni jalkapalloilija on jättänyt futiksen mestaruuspatsaan jalustaan puumerkkinsä.
Veikkausliigan mestaruuspatsas päätyi ensi kerran Seinäjoelle. Naantalilaisen taiteilijan Timo Iivosen suunnittelema mestarin symboli poikkeaa tavanomaisesta linjasta, sillä patsas esittää kahta jalkapalloilijaa kaksinkamppailutilanteessa.

SJK:n avausmaalin ratkaisupelissä puskenut Mehmet Hetemaj oli yksi ensimmäisistä, joka sai nostaa 15-kiloisen patsaan viime sunnuntaina Seinäjoella.

Silloin paljastui, että puisen alustan pohjaan oli moni onnellinen mestari kaivertanut nimensä.

Isoimmin tikkukirjaimin oli kaiverrettu Ville. Kolme mestaruutta HJK:n paidassa voittanut kapteeni Ville Nylund ei ole se, joka keksi jättää puumerkkinsä jalustaan. Mies raapustuksen takana on Ville Lehtinen, joka juhli kultaa kolmesti (1997 HJK, 2001 ja 2006 Tampere United).

– Joo, tunnustan. Luulen, että se on tapahtunut 2006. Patsas jäi mulle mestaruusristeilyn jälkeen. Oltiin Helsingissä juhlagaalassa, ja esimerkiksi Jari Kurri näki meidän juhlat lähellä ravintola Onnelassa, Lehtinen kertoi.

Lehtinen, 36, muistetaan persoonallisena kärkenä, joka oli jo himmailemassa uraansa ja pelasi divarifutista 2000 Pallo-Iiroissa. Valmentaja Ari Hjelm onnistui houkuttelemaan Lehtisen Manseen. Hyökkääjä puhkesi uudelleen kukkaan ja johdatti maaleillaan TamUn mestariksi 2006.

Makeimmat juhlat TamU vietti silti 2001, kun se nousi loppukirillä HJK:n ohi. Mestaruuspatsas kyydettiin silloin autolla Helsingin Töölöstä ravintola Tillikkaan.

– Vuoden 2001 kulta merkitsee eniten, sillä se oli tavallaan eka. En pelannut Klubissa 1997 paljon, nykyään yrittäjänä kiinteistövälitysbisneksessä toimiva Lehtinen jatkoi.

SJK:n joukkueenjohtaja Jarmo Tervasmäki tutki puista jalustaa tarkemmin.

– Täällä lukee myös Hepe ja Hutu. Ja Manso, Tervasmäki kertoi Seinäjoelta.

Hepe lienee Mika Hernesniemi ja Hutu todennäköisesti Toni Huttunen, jotka nostivat mestaruuspatsaan MyPassa 2005 yhdessä Marco Manson kanssa.

Voittajien veistos tunnettiin 2000-luvun alkuun asti Futura-patsaana yhteistyökumppani Nesteen mukaan. Sen jälkeen palkinnon nimi on ollut vain Veikkausliigan mestaruuspatsas.

Pelaajien suussa patsas on Poika. Seinäjoella kun ollaan, palkintoa kutsutaan SJK:n faniryhmän mukaan Klopiksi.

Kloppi on saunonut jo useita kertoja seurahistorian ensimmäisen mestaruuden jälkeen. 300 metalliosasta koostuvassa patsaassa on runsaasti ulkonevia osia.

– Patsas on repinyt poikien paitoja, Tervasmäki naurahti.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Pieni lapsi yksin autossa Hämeenlinnanväylällä – katosi ennen pelastajien tuloa

    2. 2

      Fitnesskaunottaren paino nousi 12 kiloa – joutui somessa järkyttävän ryöpytyksen kohteeksi

    3. 3

      Kuvat ei herkimmille: Brasilian ihmisbarbie uhmasi lääkärien varoituksia – takana jo uskomattomat 50 kauneusleikkausta

    4. 4

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    5. 5

      Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

    6. 6

      HS: Suomalainen olympiamitalisti velkaantui pahasti – ”Kaikki on mennyt”

    7. 7

      Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

    8. 8

      EK15: Ford-kuskille aikasakko – Latvala nousi jo toiseksi!

    9. 9

      Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

    10. 10

      Tämä on Suomen kauhuskenaario: Voiko sähkö loppua talven kysyntähuipussa?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    2. 2

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    3. 3

      Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

    4. 4

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    5. 5

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    6. 6

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    7. 7

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    8. 8

      Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

    9. 9

      Rouva Tellervo Koivisto IS-haastattelussa: ”Mieheni kunto on joulun jälkeen heikentynyt”

    10. 10

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    7. 7

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    10. 10

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Pieni lapsi yksin autossa Hämeenlinnanväylällä – katosi ennen pelastajien tuloa

    2. 2

      Fitnesskaunottaren paino nousi 12 kiloa – joutui somessa järkyttävän ryöpytyksen kohteeksi

    3. 3

      Kuvat ei herkimmille: Brasilian ihmisbarbie uhmasi lääkärien varoituksia – takana jo uskomattomat 50 kauneusleikkausta

    4. 4

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    5. 5

      Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

    6. Näytä lisää