Oona, Netta, Aune

Veikkausliiga

Valikko

Veikkausliiga

Veikkausliigan mestari osti huippuhyökkääjän

Veikkausliiga
Seinäjoen Jalkapallokerho sai riveihinsä tärkeän pelaajan.
Hyökkääjä Roope Riski, 24, palaa SJK:n riveihin. Maskun Palloseuran kasvatti Riski on tehnyt kaksi tulevaa kautta kattavan sopimuksen Veikkausliigan hallitsevan mestarin kanssa. Lisäksi sopimus sisältää option kaudesta 2018.

Riskillä oli voimassa oleva sopimus Norjan pääsarjassa pelaavan Haugesundin kanssa. SJK tiedotti maksaneensa hänestä historiansa ensimmäisen siirtokorvauksen. Summaa seura ei paljastanut.

SJK ei hankkinut sikaa säkissä, sillä Riski on seinäjokelaisille tuttu pelaaja. Kärki vietti viime kauden lopun lainalla SJK:ssa ja teki 13 liigaottelussa 8 maalia. Hän oli erittäin tärkeä palanen SJK:n mestaruussyksyssä.

– Hienoa saada Roope takaisin. Hän oli iso osa meidän joukkuetta jo viime vuonna, mutta tiedän että vielä on paljon potentiaalia käyttämättä. On hyvä että pääsemme jatkamaan yhteistyötämme, SJK:n päävalmentaja Simo Valakari sanoi seuran tiedotteessa.

TPS:ssä kaudella 2010 debytoinut Riski on pelannut Suomen pääsarjassa urallaan yhteensä 77 ottelua, joissa hän on tehnyt 32 maalia. Ulkomailla Riski on pelannut Norjassa Haugesundissa ja Hönefossissa sekä Italiassa Cesenassa, jonka riveissä hän kirjautti tililleen yhden Serie A:n ottelun keväällä 2011.

Suomen A-maajoukkueessa Riski on esiintynyt kolmesti ja tehnyt yhden maalin.

Roope Riski

Syntynyt: 16.8.1991 Askaisissa

Pelipaikka: keskushyökkääjä

Kasvattajaseura: MaPS

Ura: TPS 2010–2011, Viikingit 2010 (laina), ÅIFK 2010 (laina), Cesena (Italia) 2011–2012, Hönefoss (Norja) 2012, TPS 2012–2013, Hönefoss 2014, Haugesund 2015, SJK 2015 (laina), Haugesund 2016, SJK 2016–

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    2. 2

      Täällä sarjahukuttaja napattiin – silminnäkijä kertoo kiinniotosta: ”Isokokoinen kaveri nousi ulos”

    3. 3

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    4. 4

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    5. 5

      Tässä ovat Putouksen uudet sketsihahmot – äänestä suosikkiasi!

    6. 6

      Jukurit rankaisi rasistisesti ja seksistisesti karjunutta pelaajaa

    7. 7

      Marjaana Lehtinen on Miss Plus Size -voittaja!

    8. 8

      Näin Trumpia vastaan marssittiin maailmalla: Suora lähetys Washingtonin jättimarssilta – jopa puolta miljoonaa ihmistä odotetaan paikalle

    9. 9

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    10. 10

      Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    2. 2

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    3. 3

      Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

    4. 4

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    5. 5

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    6. 6

      Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

    7. 7

      Juha Mieto joutui antamaan periksi nykyajalle – yhdestä periaatteesta hän ei kuitenkaan luovu ikinä

    8. 8

      Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

    9. 9

      Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

    10. 10

      Poliisi sai sarjahukuttajan kiinni Joensuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    3. 3

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    4. 4

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    10. 10

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    2. 2

      Täällä sarjahukuttaja napattiin – silminnäkijä kertoo kiinniotosta: ”Isokokoinen kaveri nousi ulos”

    3. 3

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    4. 4

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    5. 5

      Tässä ovat Putouksen uudet sketsihahmot – äänestä suosikkiasi!

    6. Näytä lisää