Airi, Aira

Veikkausliiga

Valikko

Veikkausliiga

PS Kemille erikoinen avausvoitto liigassa – seura ei valita toisesta pelistä: ”Ei siitä kannata pulista”

Veikkausliiga
PS Kemi tyytyy kabinetissa tulleeseen liigavoittoon SJK:sta, eikä aio valittaa Suomen cupia koskevasta päätöksestä.
PS Kemi sai tiistaina liigahistoriansa ensimmäisen voiton edes vetämättä pelipaitoja ylle, sillä se tuomittiin kabinettipäätöksellä 3–0-voittajaksi 9.4. pelatusta ottelussa SJK:ta vastaan.

SJK oli käyttänyt kyseisessä ottelussa kuutta pelaajaa, joilla ei ollut pelioikeutta. Pelaajilta puuttui voimassa oleva pelipassi. Näin seinäjokisten pelaama 2–0-voitto lensi roskakoriin.

SJK oli käyttänyt samaisia pelioikeudettomia pelaajia myös 5.4. Suomen cupin ottelussa PS Kemi–SJK, jonka seinäjokiset voittivat. Palloliiton toimisto antoi kuitenkin tässä tapauksessa armon käydä oikeudesta, eikä katsonut kohtuulliseksi muuttaa myös cupin ottelun lopputulosta.

Asiasta on valitusoikeus, mutta Kemi ei aio käyttää tätä.

– Aiomme jatkaa valittamatta. Mielestäni SJK:n saama rangaistus (liigaottelusta) on riittävä. SJK ansaitsi cupissa sen voittonsa, ei siitä kannata pulista, PS Kemin toiminnanjohtaja Arto Hakala sanoi.

SJK:n virhe tuli esille Palloliiton tarkastuksissa, ei kemiläisten aloitteesta. Kemissä seuran ensimmäinen liigavoitto otettiin vastaan aluksi hämmentyneinä.

– Seurahistoria sai erikoisen ensimmäisen voiton. Päävalmentaja (Jari Åhman) ei meinannut ensin uskoa asiaa, kun kerroin siitä hänelle, Hakala kertoi.

PS Kemin saldo liigassa on kahden ottelun jälkeen nyt yksi voitto ja yksi tappio. Joukkue pelaa seuraavan liigaottelunsa maanantaina HIFK:n vieraana.

Hallitseva mestari SJK on kolmen ottelun jälkeen liigassa nollilla.

Jutun pääkuvana olevalla videolla IS:n toimittajat Janne Oivio ja Lari Vesander keskustelevat SJK:n saamasta rangaistuksesta.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

  3. 3

    Ihmiset itkivät ja halasivat toisiaan – Imatralaiset kerääntyivät surmattujen naisten muistotilaisuuteen

  4. 4

    Uutisvuoksi: Imatralla menehtyneet naistoimittajat olivat juuri saapuneet teatterimatkalta Helsingistä

  5. 5

    Poliisi julkaisi action-kuvan Enontekiön operaatiosta – epäilty surmaaja jäi kiinni näyttävillä etsinnöillä

  6. 6

    Pidetty vaikuttaja ja uuttera poliitikko – Puoluetoveri muistelee valtuuston puheenjohtaja Tiina Wilen-Jäppistä

  7. 7

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  8. 8

    Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

  9. 9

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  10. 10

    Entinen lemmikkihotelli palaa Helsingissä – ”Kyllä se rankka tulipalo on”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  3. 3

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  4. 4

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  5. 5

    Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

  6. 6

    Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

  7. 7

    Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

  8. 8

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  9. 9

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

  10. 10

    Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  5. 5

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  6. 6

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  7. 7

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  8. 8

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  9. 9

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  10. 10

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

  3. 3

    Ihmiset itkivät ja halasivat toisiaan – Imatralaiset kerääntyivät surmattujen naisten muistotilaisuuteen

  4. 4

    Uutisvuoksi: Imatralla menehtyneet naistoimittajat olivat juuri saapuneet teatterimatkalta Helsingistä

  5. 5

    Poliisi julkaisi action-kuvan Enontekiön operaatiosta – epäilty surmaaja jäi kiinni näyttävillä etsinnöillä

  6. Näytä lisää