Oona, Netta, Aune

Veikkausliiga

Valikko

Veikkausliiga

Suomen vai Kosovon maajoukkue? Mehmet Hetemaj on päättänyt kantansa mahdolliseen kutsuun

Veikkausliiga
Kosovon jalkapallomaajoukkue osallistuu MM-karsintoihin.
Kosovo nousee virallisesti kansainväliselle jalkapallokartalle syyskuussa, kun maan maajoukkue aloittaa MM-karsinnat. Kosovo pelaa samassa karsintalohkossa Suomen kanssa, ja sen riveissä nähdään mahdollisesti hyvinkin tuttuja pelaajia.

Sekä HJK:n Lum Rexhepi että SJK:n Mehmet Hetemaj ovat edustaneet Kosovoa ystävyysotteluissa. Molemmilla on tilillään maaotteluita myös Huuhkajien paidassa, mutta ei karsintapeleissä. Näin he ovat vapaita edustamaan Kosovoa.

Hetemaj kertoi Ilta-Sanomille kantansa mahdolliseen maajoukkuekutsuun sunnuntain HIFK-ottelun jälkeen.

– Jos minulle tulee kutsu joko Suomen tai Kosovon maajoukkueeseen, menen ilman muuta. Jokainen pelaaja haluaa pelata maajoukkueessa, Hetemaj sanoi.

28-vuotiaan Hetemaj’n murtautuminen Suomen maajoukkueeseen on epätodennäköistä, eikä Kosovostakaan ei ole toistaiseksi tullut kutsua karsintapeleihin.

– Jos kaikki parhaat kosovolaiset keskikenttäpelaajat tulevat mukaan, on Kosovon keskikenttä maailmanluokkaa. En tosin usko, että kaikki tulevat ainakaan heti alussa.

Hetemaj ei aio itse olla yhteydessä Kosovon jalkapalloliittoon.

– Ei se mene niin päin, että pelaajat pyytävät päästä maajoukkueeseen.

Hetemaj’n veli Perparim on Suomen maajoukkueen runkopelaajia. Hän ei ole ottanut julkisesti kantaa siihen, aikooko edustaa Kosovoa, jos maan vaihtaminen hänelle sallitaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    2. 2

      Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

    3. 3

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    4. 4

      Poliisi sai sarjahukuttajan kiinni Joensuussa

    5. 5

      George W. Bushin taistelu kertakäyttösadetakin kanssa varasti huomion Trumpin virkaanastujaisissa – internet sekosi kuvasarjasta

    6. 6

      ”Elämme pimeitä aikoja” – Suomalaiset päättäjät huolestuivat Trumpin puheesta sosiaalisessa mediassa

    7. 7

      Playboy, veneturman uhri, raikuliprinssi – Caroline on traagisten avioliittojen jälkeen onnellinen mummi

    8. 8

      Huumeista kärähtäneeltä Reino Nordinilta tivattiin törttöilystä suoraan – kryptinen vastaus: ”Luojan kiitos perhe on lomalla...”

    9. 9

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    10. 10

      Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi hetki hetkeltä: Trumpin ensimmäinen päivä presidenttinä huipentui tanssiaisiin

    2. 2

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    3. 3

      Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

    4. 4

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    5. 5

      Kiusallinen sekaannus Melania Trumpin ja Michelle Obaman välillä – presidenttiparit pyörivät Valkoisen talon portailla hämmentyneinä

    6. 6

      Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

    7. 7

      Sarjahukuttajan puhelin hälyttää, mutta missä? Poliisin paikannusyritys jäi tuloksettomaksi

    8. 8

      Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

    9. 9

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    10. 10

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    3. 3

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    4. 4

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    2. 2

      Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

    3. 3

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    4. 4

      Poliisi sai sarjahukuttajan kiinni Joensuussa

    5. 5

      George W. Bushin taistelu kertakäyttösadetakin kanssa varasti huomion Trumpin virkaanastujaisissa – internet sekosi kuvasarjasta

    6. Näytä lisää