Torsti

Veikkausliiga

Valikko

Veikkausliiga

Stadin derbyn alustavat kokoonpanot julkaistu – Muurinen muokannut rajusti HIFK:n avausta

VEIKKAUSLIIGA
HIFK:n ja HJK:n alustavat kokoonpanot illan otteluun ovat selvillä.
HIFK:n päävalmentaja Antti Muurinen on tehnyt isoja muutoksia joukkueen avaukseen voitollisen IFK Mariehamn -ottelun jäljiltä. Näyttää siltä, että Muurinen marssittaa kentälle viiden miehen alakerran. Sunnuntain jälkeen sivuun ovat jääneet Matias Hänninen, Joni Korhonen ja Fredrik Lassas.

HIFK:n alustava avaus: Tomi Maanoja; Jukka Sinisalo, Juho Pirttijoki, Tuomas Aho, Pauli Kuusijärvi, Nnaemeka Anyamele; Xhevdet Gela, Esa Terävä, Mika Väyrynen; Pekka Sihvola, Ville Salmikivi.

Erikoisuutena HIFK on nimennyt tässä vaiheessa kahdeksan vaihtopelaajaa, joista kaksi on maalivahteja. HIFK:n vaihtopelaajat ovat Juho Mäkelä, Eero Peltonen, Fredrik Lassas, Joni Korhonen, Jani Bäckman, Matias Hänninen, Jere Piirainen ja Carljohan Eriksson.

HJK:n päävalmentaja Mika Lehkosuo on Muurisen tavoin tehnyt kolme muutosta kokoonpanoon. Merkittävin muutos on FC Lahti-ottelussa epäonnistuneen kakkosmaalivahti Markus Uusitalon vaihtuminen takaisin Thomas Dähneen. Kaksi muuta muutosta ovat Sebastian Sorsan paluu avaukseen Roni Peiposen sijaan ja Nikolai Alho korvaa Richard Gadzen.

HJK:n alustava avaus: Thomas Dähne; Sebastian Sorsa, Lum Rexhepi, Ivan Tatomirovic, Rafinha; Medo, Anthony Annan; NikolaiAlho, Toni Kolehmainen, Odu; Alfredo Morelos.

HJK:n vaihtopenkillä on mukana uusi hankinta Ousmane Jallow. Muut vaihtopelaajat ovat Markus Uusitalo, Aapo Halme, Sebastian Dahlström, Roni Peiponen, Mikael Forssell ja Richard Gadze.

Ottelun erotuomari on Ville Nevalainen ja avustavina erotuomareina toimivat Ville Koskiniemi ja Sami Nykänen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Häkellyttävä ennen ja jälkeen -kuva: Kylie Jennerin, 19, povi kasvoi ja takamus pyöristyi – lopputuloksella vitsaillaan somessa

    2. 2

      Ensimmäiset tähdet saapuivat Oscar-gaalaan – naispääosaehdokkaat hehkeinä punaisella matolla

    3. 3

      Mitkä sääret! Julmaa kritiikkiä saanut Hanna Sumari, 58, tanssi ylpeänä minimekossa – esitys meni mönkään: ”Olit pihalla koko ajan”

    4. 4

      Näyttelijäkaunottaren rohkea halkio varasti huomion punaisella matolla – mekon alla ei näyttänyt olevan edes alushousuja

    5. 5

      Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

    6. 6

      Levoton ongelmalähiö vai mainettaan parempi paikka? – IS vieraili Malmön pahamaineisessa Rosengårdissa

    7. 7

      IS seuraa Oscar-yötä: Tätä kaikkea on luvassa – yksi Hollywood-tähti on joukosta poissa

    8. 8

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    9. 9

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    10. 10

      Asuntosijoittaja lataa: Sekä vuokranantajat että vuokralaiset käyttävät yhteiskunnan tukia väärin – ”Niitä on niin helppo kiertää”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    2. 2

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    3. 3

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    4. 4

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    5. 5

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    6. 6

      Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

    7. 7

      Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

    8. 8

      Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

    9. 9

      Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

    10. 10

      Terhi Kiemungille potkut perussuomalaisista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    7. 7

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    8. 8

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Häkellyttävä ennen ja jälkeen -kuva: Kylie Jennerin, 19, povi kasvoi ja takamus pyöristyi – lopputuloksella vitsaillaan somessa

    2. 2

      Ensimmäiset tähdet saapuivat Oscar-gaalaan – naispääosaehdokkaat hehkeinä punaisella matolla

    3. 3

      Mitkä sääret! Julmaa kritiikkiä saanut Hanna Sumari, 58, tanssi ylpeänä minimekossa – esitys meni mönkään: ”Olit pihalla koko ajan”

    4. 4

      Näyttelijäkaunottaren rohkea halkio varasti huomion punaisella matolla – mekon alla ei näyttänyt olevan edes alushousuja

    5. 5

      Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

    6. Näytä lisää