Kyllikki

Veikkausliiga

Valikko

Veikkausliiga

Veikkausliigan kriisiseuran jättänyt pelaaja perustelee ratkaisuaan: "Enemmän päin peetä tämä ei voi enää mennä"

Veikkausliiga
Veikkausliigan jumbojoukkueesta PK-35 Vantaasta HIFK:hon lähtenyt Aleksi Ristola perustelee, miksi hän jätti vantaalaisjoukkueen kriisin keskellä.
PK-35 Vantaa on paininut ongelmissa läpi kauden, kun niin seuran taustavoimissa, valmennuksessa kuin pelaajapuolellakin on riittänyt kuohuntaa.

Tällä hetkellä seura potee taas talousvaikeuksia, sillä puheenjohtaja Markku Hynninen kertoi maanantaina Helsingin Sanomille, että seuralla on maksamattomia palkkarästejä pelaajille.

Täksi kaudeksi Vantaalle FC Lahdesta siirtynyt Ristola, 26, halusi pois tulehtuneesta ympäristöstä. Ongelmakasa kasvoi niin suureksi, että tilanne ahdisti.

– En viitsi avata kaikkea PK-35:ssä tapahtunutta, mutta voin sanoa, että homma meni nyt siihen pisteeseen, etten katsonut siellä jatkamisen olevan enää järkevää. Siellä on ollut vähän enemmänkin ongelmia kuin mitä on uutisoitu, mutta ei niiden tarvitse olla kaikkien tiedossa. Ne ovat joukkueen sisäisiä asioita, Ristola kertoo.

– Onhan siellä ollut niitä (palkkojen) myöhästymisiä. Olin yksi rahojani odottelevista pelaajista.

Kaudesta tuli pannukakku

Kaudesta muodostui kaikkea muuta kuin odotettu, kun Ristola solmi PK-35:n kanssa kaksivuotisen sopimuksen talvella. Silloin kaunista lyhytsyöttöpeliä pelanneen Shefki Kuqin miehistö tuntui hyvältä ympäristöltä pyrkiä parrasvaloihin.

Toisin kävi. Todennäköinen putoaja on voittanut 25 ottelusta vain kolme ja hävinnyt 15. Sillä on vain kymmenen pistettä, koska Palloliiton liigalisenssikomitea antoi seuralle kaiken kukkuraksi kuuden pisteen rangaistuksen hoitamattomien maksujen takia.

– Kauden mittaan oli monesti sellainen tunne, että enemmän päin peetä tämä ei voi enää mennä. Sitten tuli taas seuraava päivä ja joku uusi juttu. Oli se aikamoista, välillä tuntui vähän uskomattomalta. En olisi ihan tuollaista uskonut, jos talvella olisi sanottu, että näin tulisi käymään, Ristola päivittelee.

– Mutta onpahan nyt nähty ja koettu tällainenkin, hän hymähtää perään.

Paluu tuttuun ympäristöön

Helsinkiläisen Ristolan päätös lähteä PK-35:stä kypsyi viime päivien aikana. Hän keskusteli Hynnisen kanssa ja sai luvan lähteä HIFK:hon.

HIFK:ssa Ristola on pelannut ennenkin, kaudella 2009 Kakkosessa.

– Kun lähtöni selvisi, päädyimme HIFK:n kanssa sopimukseen molemminpuolisen kiinnostuksen jälkeen. Pelaajat, valmennus ja taustat ovat kaikki tuttuja, joten en usko sopeutumisessa olevan ongelmaa, kuusi maalia 22 ottelussa PK-35:lle tällä kaudella iskenyt Ristola selittää.

HPS:n kasvatti Ristola on HIFK:n päävalmentajalle Antti Muuriselle tuttu mies MyPasta kaudelta 2014. Silloin Ristola teki 28 pelaamassaan ottelussa kuusi maalia.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    2. 2

      Isä julkaisi Facebookissa avoimen kutsun tyttärensä 15-vuotispäiville - juhlat karkaamassa täysin lapasesta

    3. 3

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    4. 4

      Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

    5. 5

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    6. 6

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    7. 7

      ”Loheton lohi” on tämän hetken suurin ruokahitti – tärkeä ainesosa ostettiin loppuun kaupoista

    8. 8

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    9. 9

      10 tieteellisti todistettua syytä harrastaa seksiä päivittäin

    10. 10

      Suomalainen likööri hävisi kilvan 100-vuotisjuhlaliköörin tittelistä virolaiselle Vana Tallinnille – Alko vetoaa laboratorioanalyysiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    2. 2

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    3. 3

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    4. 4

      X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

    5. 5

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    6. 6

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    7. 7

      Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

    8. 8

      Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

    9. 9

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    10. 10

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    2. 2

      Isä julkaisi Facebookissa avoimen kutsun tyttärensä 15-vuotispäiville - juhlat karkaamassa täysin lapasesta

    3. 3

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    4. 4

      Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

    5. 5

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    6. Näytä lisää