Senja

Veikkausliiga

Valikko

Veikkausliiga

Keith Armstrong joutuu maksamaan jättikorvaukset – näin kommentoi Ilveksen asianajaja

Oikeudenkäynti
Markku Lehtola arvioi ratkaisun perustuneen kahteen tekijään.
Ilveksen asianajaja Markku Lehtola on tyytyväinen siihen, että oikeus hylkäsi jalkapallovalmentaja Keith Armstrongin seuraa vastaan nostaman kanteen.

– Olen tyytyväinen siihen, että oikeus on hyväksynyt näkemyksemme tapahtumien kulusta ja niiden oikeudellisuudesta, Lehtola sanoo IS:lle.

Kaudella 2015 Ilvestä valmentanut Armstrong sai lähteä kesken kauden, kun hän osallistui MTV Sportin kommentaattoritehtäviin, vaikka Ilves pelasi samaan aikaan Veikkausliigan ottelun SJK:ta vastaan Seinäjoella.

Poisjäänti pelistä johti irtisanomiseen. Armstrong vaati Ilves Edustus Oy:ltä 60 000 euroa perusteettomasta irtisanomisesta.

Aamulehti kertoi torstaina oikeuden hylänneen Armstrongin kanteen ja velvoittaneen hänet korvaamaan Ilvekselle 15 903 euroa.

– Ratkaisevaa oli se, että oikeudessa näytettiin, että Ilveksen johto ei ollut tietoinen poissaolosta, eikä ollut sitä hyväksynyt, Lehtola kertoo.

– Toinen ratkaiseva tekijä oli päävalmentajan itsenäinen ja tärkeä rooli, erityisesti peleissä. Hänen läsnäolonsa niissä on pakollista. Sairaustapauksissa voidaan toki tehdä poikkeuksia, mutta omin luvin ei voi olla pois.

Lehtola toimi takavuosina pitkään Ilves ry:n puheenjohtajana sekä Ilveksen jalkapallojaoston puheenjohtajana. Nykyään hän vaikuttaa Ilves ry:n johtokunnassa ja Palloliiton varapuheenjohtajana.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

    2. 2

      Trump nimitti uuden suurlähettilään Suomeen – tällainen hän on

    3. 3

      ”Kettumiehen” salakuvaus kävi kalliiksi – joutuu maksamaan tuntuvat korvaukset

    4. 4

      Melkoinen pituusero: Janne Katajan ja Sara Forsbergin yhteiskuva on hervoton – ”Meistä tehdään pilaa”

    5. 5

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    6. 6

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    7. 7

      Maria Veitola tiedustelee Cheekiltä homohuhuista – suora vastaus: ”Lähden aina saman miehen kanssa – kuskini”

    8. 8

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    9. 9

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    10. 10

      Tästäkö kaikki lähti? Näin Bernerin esitys syntyi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    2. 2

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    3. 3

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    4. 4

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    5. 5

      Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

    6. 6

      Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

    7. 7

      Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

    8. 8

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    9. 9

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    10. 10

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    3. 3

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    4. 4

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    5. 5

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    6. 6

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    7. 7

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    8. 8

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    9. 9

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    10. 10

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

    2. 2

      Trump nimitti uuden suurlähettilään Suomeen – tällainen hän on

    3. 3

      ”Kettumiehen” salakuvaus kävi kalliiksi – joutuu maksamaan tuntuvat korvaukset

    4. 4

      Melkoinen pituusero: Janne Katajan ja Sara Forsbergin yhteiskuva on hervoton – ”Meistä tehdään pilaa”

    5. 5

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    6. Näytä lisää