Jutta

Veikkausliiga

Valikko

Veikkausliiga

HJK:n puolustajan karmea virhe kostautui – Veikkausliigan kärkikamppailu päättyi tasan

Veikkausliiga
HJK ja IFK Mariehamn pelaavat parhaillaan Veikkausliigan kärkiottelua.
IFK Mariehamn tasoitti Veikkausliigan kärkikamppailun HJK:ta vastaan 78. peliminuutilla Helsingissä Ville Jalaston karmean virheen jälkeen.

Toppari Rafinha hävisi ensin pääpallon, minkä jälkeen Jalasto puski pallon huolimattomasti maalivahti Thomas Dähneä. Dähne liukastui tilanteessa ja Aleksei Kangaskolkka pääsi laukomaan pallon tyhjään maaliin.

HJK oli siirtynyt ensin johtoon avauspuoliajalla. Helsinkiläisten maalin iski kolumbialaiskärki Alfredo Morelos 26. peliminuutilla Sebastian Sorsan tarkasta keskityksestä.

Maali oli 20-vuotiaan Moreloksen kauden 16. Veikkausliigassa. Hän siirtyi samalla maalipörssin kärkeen yhdessä SJK:n Roope Riskin kanssa.

31. minuutilla IFK sai aikaan hurjan mylläkän HJK:n maalille ja pääsi erittäin lähelle maalintekoa, mutta HJK purki tilanteen. Tilanteessa pallo näytti osuvan HJK:n Anthony Annanin käteen, mutta erotuomari ei reagoinut tilanteeseen.

Lisämaaleja ottelussa ei nähty. Myös SJK pelasi tasan FC Lahden kanssa ja Ilves tasasi pisteen HIFK:n kanssa, joten tilanne Veikkausliigan kärjessä säilyy muuttumattomana.

HJK: Dähne; Taiwo, Rafinha, Jalasto, Sorsa; Odu, Annan, Kolehmainen, Alho; Morelos, Pelvas.

IFK MARIEHAMN: Viitala; Friberg Da Cruz, Lyyski, Kojola, Granlund; Assis, Dafaa, Sparrdal Mantilla, Span; Orgill, Kangaskolkka.

IS Extra näyttää kaikki Veikkausliigan pelit suorana lähetyksenä. Pääset peleihin tästä. Palvelun voi tilata tästä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Miksi SM-liigamaalivahti juoksi pukukoppiin kesken pelin? Valmentaja kertoi syyn

    2. 2

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    3. 3

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    4. 4

      Prinsessa Madeleine hehkui jumalaisena roosassa puvussa – Nobel-juhlia edelsi viime hetken pukukriisi

    5. 5

      Prinsessa Sofia yllätti veistoksellisella iltapuvulla – säteilee talven trendivärissä

    6. 6

      Vuosaaren turma-asunnon naapuri kertoo traagisesta yöstä ja palon tutkinnasta: Kiuas kiinnosti poliisia

    7. 7

      SM-liigavalmentaja poltti päreensä – maalivahti juoksi pukukoppiin kesken erän!

    8. 8

      Suomen Bengt Holmström Nobel-illallisella kuninkaallisten kanssa – tällainen on ”maailman hienoimman” juhlan koko menu

    9. 9

      Kaksoissurma Houtskarissa: Vartiolentolaivueen Super Puma -helikopteri vei poliisit tekopaikalle

    10. 10

      NBC: USA:n ulkoministeriksi öljy-yhtiö Exxon Mobilin toimitusjohtaja Rex Tillerson

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    2. 2

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    3. 3

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    4. 4

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    5. 5

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    6. 6

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    7. 7

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    8. 8

      Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

    9. 9

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    10. 10

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Miksi SM-liigamaalivahti juoksi pukukoppiin kesken pelin? Valmentaja kertoi syyn

    2. 2

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    3. 3

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    4. 4

      Prinsessa Madeleine hehkui jumalaisena roosassa puvussa – Nobel-juhlia edelsi viime hetken pukukriisi

    5. 5

      Prinsessa Sofia yllätti veistoksellisella iltapuvulla – säteilee talven trendivärissä

    6. Näytä lisää