Enni, Enna, Eini

Viihde

Valikko

Viihde

Ensimmäinen Big Brother -vauva syntyi Hollannissa

Tätä ei Suomen Big Brotherissa nähdä! Hollannissa tehtiin tosi-tv -ohjelman historiaa, kun Big Brotheriin osallistuva Tanja synnytti tyttären.

Jocelyn Savanna -nimen saanut vauva syntyi Big Brotherin studiossa tiistaiaamuna. Iloinen perheuutinen julkistettiin ohjelman verkkosivuilla, joille ilmestyi pian myös kuvia vastasyntyneestä.

27-vuotias Tanja synnytti erillisessä huoneessa, mutta pätkiä tilanteesta esitettiin erikoispitkässä tv-lähetyksessä tiistai-iltana. Tukenaan synnytyksessä Tanjalla oli oma äiti.

Muut kilpailijat onnittelivat synnytyshuoneesta palannutta Tanjaa aplodein.

- Olemme ylpeitä sinusta, Dido -niminen kilpailija kehui.

Big Brotheria esittävää Talpa-televisiokanavaa on syytetty vauvan hyödyntämisestä ohjelman katsojalukujen nostamisessa. Muun muassa Hollannin kristillisdemokraatit vastustivat synnytyksen näyttämistä tv-ruudussa.

Kiistelyn aiheena oli myös, saako vauva esiintyä televisiossa. Hollannin työministeriö määräsikin, ettei vauvaa saa kuvata ympäri vuorokauden. Tämä olisi ministeriön mukaan lapsityövoiman väärinkäyttöä.

Asiassa päästiin sopimukseen, jonka mukaan Jocelyn nähdään linssiluteena kahden tunnin ajan päivittäin. Pienokaisella onkin ainoana Big Brother -talon asukkaista oma huone, jossa häntä ei kuvata. Lisäksi hän pääsee poistumaan talosta sukulaistensa kanssa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

  2. 2

    Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

  3. 3

    Harvinainen murha kuohuttaa Islannissa – yli viikko sitten kadonneen Birnan, 20, ruumis löytyi kiviseltä rannalta

  4. 4

    Suora lähetys kello 20.30: Valkoinen talo järjestää ensimmäisen virallisen tiedotustilaisuuden Trumpin aikana

  5. 5

    Norjan hiihtomaajoukkueessa kuohuu kunnolla – ”En tiedä, onko tällaista tapahtunut aiemmin”

  6. 6

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  7. 7

    Psykologi listaa: Nämä ovat vanhempien 20 yleisintä kasvatusvirhettä

  8. 8

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  9. 9

    Soini kertoo, miksi antoi ”täystyrmäyksen” liikenneselvitykselle: ”Berner voi meitä arvostella”

  10. 10

    Robin sai isältään upouuden mopoauton – synttäriyllätys tuntui pahalta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

  2. 2

    Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

  3. 3

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  4. 4

    Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

  5. 5

    Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

  6. 6

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  7. 7

    Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

  8. 8

    Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

  9. 9

    Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

  10. 10

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

  3. 3

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  4. 4

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  5. 5

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  6. 6

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  7. 7

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  8. 8

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  9. 9

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  10. 10

    Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

  2. 2

    Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

  3. 3

    Harvinainen murha kuohuttaa Islannissa – yli viikko sitten kadonneen Birnan, 20, ruumis löytyi kiviseltä rannalta

  4. 4

    Suora lähetys kello 20.30: Valkoinen talo järjestää ensimmäisen virallisen tiedotustilaisuuden Trumpin aikana

  5. 5

    Norjan hiihtomaajoukkueessa kuohuu kunnolla – ”En tiedä, onko tällaista tapahtunut aiemmin”

  6. Näytä lisää