Enni, Enna, Eini

Viihde

Valikko

Viihde

Daikini-yhtye ennusti Kajaanin irtisanomiset

Uuden levynsä julkaiseva kainuulainen Daikini ennusti tulevaa - tahtomattaan.

Tänään Salaisuudet-levynsä julkaisukeikan Helsingissä soittava bändi laulaa mm. metsäteollisuudesta irtisanottavien kohtalosta.

Kappale Jos sisälläs palaa on kuitenkin kirjoitettu jo 2006.

- Kyllähän siinä vähän hätkähti, kun nyt levyn julkaisun kynnyksellä tajusi rivien kytköksen tämän syksyn ajankohtaiseen tilanteeseen, yhtyeen johtaja Lauri Kemppainen kertoo IS:lle.

Hengellisyyttä ja
synkkyyttä - sopivasti

Metallivaikutteista cross-over rokkia soittava Daikini voisi musiikillisesti olla Suomen Linkin Park.

Sanoitukset ovat kuitenkin synkempiä ja pohdiskelevampia kuin amerikkalaisella, miljoonamyyntiin yltäneellä kollegalla.

Kemppainen myöntää, ettei tummasävyinen lähestymistapa ole harvinaista pohjoisesta ponnistavilla yhtyeillä.

- Ehkä se on joku pohjoissuomalaisen miehen geeneissä virtaava taipumus käsitellä elämän rajallisuuteen ja varjopuoliin liittyviä kysymyksiä, Daikinin kappaleista vastaava Kemppainen miettii.

- Pyrin silti siihen, että kokemus oli kuulijalle kuitenkin toivoa herättävä, ei lannistava.

Kemppainen itse opiskelee teologiaa.

"Emme aio
käännyttää ketään"

Pitäisikö mustaan kirpputorinahkatakkiin pukeutuvien hevisynkistelijöiden nyt kiertää Daikini kaukaa?

- Luulen, että huono maine on lähinnä sellaisilla bändeillä, jotka määrittelevät itsensä hengellisiksi bändeiksi ja tekevät musiikkia käännytystyön välineenä, Kemppainen sanoo.

- Se että olen kristitty, ei kai automaattisesti tee kaikista teoistani jollakin mystisellä tavalla kristillisiä. Ei kai kristitty kirvesmieskään tee jotenkin erityisesti kristillisiä taloja? hän kysyy.

Daikini soittaa tänään illalla Virgin Oil Company -ravintolassa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Syyttäjä: Yksi nainen sai Axl Smithiltä anteeksipyynnön oikeudenkäynnissä

  2. 2

    Soini kertoo, miksi antoi ”täystyrmäyksen” liikenneselvitykselle: ”Berner voi meitä arvostella”

  3. 3

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  4. 4

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  5. 5

    Lähteet: Näin Trump aloittaa viikkonsa – määrää vapaakauppasopimukset uudelleen neuvoteltaviksi

  6. 6

    Finnkino myydään Kiinaan

  7. 7

    Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

  8. 8

    MOT: Kivulias aivosairaus yleistyy Suomessa – Eeva: ”Kuin olisi raudat niskassa”

  9. 9

    Berner Oy:n tuotteita uhattu boikotilla – syynä liikenneministeri

  10. 10

    Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

  2. 2

    Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

  3. 3

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  4. 4

    Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

  5. 5

    Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

  6. 6

    Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

  7. 7

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  8. 8

    Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

  9. 9

    Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

  10. 10

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  3. 3

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  4. 4

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  5. 5

    Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

  6. 6

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  7. 7

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  8. 8

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  9. 9

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  10. 10

    Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Syyttäjä: Yksi nainen sai Axl Smithiltä anteeksipyynnön oikeudenkäynnissä

  2. 2

    Soini kertoo, miksi antoi ”täystyrmäyksen” liikenneselvitykselle: ”Berner voi meitä arvostella”

  3. 3

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  4. 4

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  5. 5

    Lähteet: Näin Trump aloittaa viikkonsa – määrää vapaakauppasopimukset uudelleen neuvoteltaviksi

  6. Näytä lisää