Anna, Anne, Anu

Viihde

Valikko

Viihde

Halle Berry saa meditoimalla yhteyden kuolleeseen isäänsä

Raskaana oleva näyttelijä Halle Berry meditoi päästäkseen lähemmäs kuollutta isäänsä.

Hallella oli isäänsä vaikea suhde, sillä isä Jerome Jesse Berry oli luonteeltaan väkivaltainen.

Halle kieltää harmittelevansa sitä, ettei hän päästänyt isäänsä lähipiiriinsä tai antanut isälleen anteeksi tämän aiheuttamaa mielipahaa heidän perheelleen. Halle on ollut aiemmin katkera siitä, mitä hänen isänsä aiheutti hänen siskolleen ja äidilleen Hallen ollessa pieni tyttö.

Halle väittää, että hänellä on hyvä suhde isäänsä nyt, kun tämä on kuollut.

- Ymmärsin, että meillä voi olla suhteita ihmisiin senkin jälkeen, kun he ovat kuolleet. Suhde isääni on parantunut huomattavasti nyt, kun hän ei ole enää täällä, Halle kertoo.

- Olen ottanut meditoinnin hyvin vakavasti sen jälkeen, kun isäni kuoli. Kuvittelen mielessäni, että hän istuu vieressäni ja kertoo minulle niitä asioita, joita hänen piti kertoa minulle ollessaan vielä elossa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

  2. 2

    Poliisi etsii: 15-vuotias hiihtäjä katosi lumimyrskyyn Saariselällä – ei palannut määränpäähänsä

  3. 3

    Donald Trump on esittänyt presidentti Sauli Niinistölle toiveen tapaamisesta

  4. 4

    Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

  5. 5

    Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

  6. 6

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  7. 7

    X Factor -finaalin kappaleet julki – Saara Aalto esittää 80-luvun jättihitin

  8. 8

    Vahvistus venäläisten härskille dopinghuijaukselle – naisurheilijoiden näytteissä oli miehen DNA:ta!

  9. 9

    Kortitta ajanut vanhus suuttui poliisille Orimattilassa

  10. 10

    Naapuri järkyttyi Vuosaaren yöllisestä tragediasta – ”He olivat reippaita lapsia”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  2. 2

    Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

  3. 3

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  4. 4

    Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

  5. 5

    Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

  6. 6

    Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

  7. 7

    Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

  8. 8

    Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

  9. 9

    Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

  10. 10

    Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  4. 4

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  5. 5

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  8. 8

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  9. 9

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  10. 10

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

  2. 2

    Poliisi etsii: 15-vuotias hiihtäjä katosi lumimyrskyyn Saariselällä – ei palannut määränpäähänsä

  3. 3

    Donald Trump on esittänyt presidentti Sauli Niinistölle toiveen tapaamisesta

  4. 4

    Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

  5. 5

    Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

  6. Näytä lisää