Toni, Anton, Antto

Viihde

Valikko

Viihde

Miljoonat näkivät Conanin Suomi-spesiaalin

Talk show -isäntä Conan O'Brienin tunnin mittainen Suomi-spesiaali lähetettiin Yhdysvalloissa valtakunnallisella NBC-kanavalla perjantain ja lauantain välisenä yönä paikallista aikaa.

Nelipäiväisellä Suomen-vierailulla helmikuussa kuvatussa ohjelmassa Conan mm. tekee yllätysvierailun suomalaisten faniensa kotiin, käy Sauna-seuralla ihmettelemässä avantouintia ja lopuksi tapaa presidentti Tarja Halosen.

Terävästä huumoristaan tunnettu Conan kuvaa kokemuksiaan Suomessa kuitenkin lämminhenkisesti. Koomikkoa palvovat suomalaiset näyttävät ohjelmassa kummallisilta, mutta silti kovin sympaattisilta, kertoivat Helsingin Sanomien nettiuutiset eilen.

Conanin ohjelmalla on yli kaksi miljoonaa katsojaa. Esitysajankohtanaan, puolen yön seutuvilla, se on Yhdysvaltain katsotuin ohjelma.

Suomalaiset joutuvat odottamaan viisi päivää NBC:n ensiesityksestä ennen kuin jakso nähdään täällä. Subtv näyttää Conanin Suomi-spesiaalin keskiviikkona 15.3. kello 22.45. Pikauusinta jaksosta nähdään seuraavana iltapäivänä kello 16.15.

"Olin kuningas
Suomessa!"

Conan O'Brien kuvailee uutistoimisto AP:n julkaisemassa haastattelussa Suomen-matkaansa epätodelliseksi.

- En oikein tiennyt, mitä odottaa. Minua vastaanottanut väkimäärä lentokentällä oli silti täydellinen yllätys, yhdysvaltalainen kertoi AP:lle.

- Oletimme ryhmäni kanssa, ettei siellä varmasti ole juuri ketään.

Helsinki-Vantaalle oli kuitenkin kerääntynyt kirpeään pakkassäähän yli 2000 Conan-fania.

Uskomattomin hetki oli presidentti Tarja Halosen tapaaminen.

- Se oli kuin valtiovierailu. Tuntemukseni olivat aika epätodelliset.

(IS)
UUSI: CNN:n video "Conan valloittaa Suomen!"
Katso tästä Conanin Suomi-video!
Conanin kuvagalleria Suomesta

Näitä luetaan!

  1. 1

    Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

  2. 2

    HS: Rosa Meriläinen muutti takaisin vanhempiensa luo 41-vuotiaana

  3. 3

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  4. 4

    Pekka Holopaisen kolumni: 100 000 euroa kankkulan kaivoon – Kaisa Mäkäräisen kanssa sählätään uskomattomalla tavalla

  5. 5

    Sarjahukuttajalle 14 ja puoli vuotta vankeutta

  6. 6

    Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

  7. 7

    Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

  8. 8

    Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

  9. 9

    Suosikkinäyttelijä Antti Holman täyskäännös: ”Tajusin, että kuolen kolmekymppisenä, jos en lopeta tupakoimista ja juomista”

  10. 10

    Teollisuusrakennus palaa Pälkäneellä – yksi ihminen kuollut

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  2. 2

    Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

  3. 3

    Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

  4. 4

    Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

  5. 5

    Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

  6. 6

    Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

  7. 7

    Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

  8. 8

    Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

  9. 9

    Suoraa puhetta SM-liigaa järisyttävästä HIFK:n Joe Finleystä – ”Tätä te ette halua kuulla”

  10. 10

    Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

  2. 2

    Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

  3. 3

    Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

  4. 4

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  5. 5

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  6. 6

    Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

  7. 7

    Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

  8. 8

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  9. 9

    Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

  10. 10

    Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

  2. 2

    HS: Rosa Meriläinen muutti takaisin vanhempiensa luo 41-vuotiaana

  3. 3

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  4. 4

    Pekka Holopaisen kolumni: 100 000 euroa kankkulan kaivoon – Kaisa Mäkäräisen kanssa sählätään uskomattomalla tavalla

  5. 5

    Sarjahukuttajalle 14 ja puoli vuotta vankeutta

  6. Näytä lisää