Tuuli, Tuulia, Hilda

Viihde

Valikko

Viihde

Miss Suomen kruunun katoamisesta ei johtolankoja

Miss Suomen kutreille kuuluva kruunu on yhä kateissa. Kisoja järjestävän Finnartistin toimistosta Helsingistä varastettiin viime viikolla myös Miss Baltic Sea & Scandinavia -kruunu sekä perintöprinsessojen tiarat.

- Teknisestä tutkinnasta voimme saada vielä joitakin johtolankoja, sanoi rikoskomisario Mikko Masalin Helsingin poliisista maanantaina.

Poliisi tutkii kruunuvarkautta tavallisena varkautena, joten kovin arvokkaasta omaisuudesta ei ole kyse. Finnartistin toimitusjohtaja Pertti Himberg arvioi kruunujen arvoksi sadasta eurosta joihinkin tuhansiin.

Esimerkiksi Miss Suomen kruunu ei kuitenkaan ole mikä tahansa hely. Himberg muistelee, että kruunu on saatu Miss Universum -kisojen järjestäjiltä sen jälkeen, kun Anne Pohtamo vei maailman kauneimman tittelin nimiinsä vuonna 1975. Kruunu on siis kiertänyt Miss Suomelta toiselle vuodesta 1976.

- Eivät kruunut kovin arvokkaita ole, mutta on niillä tunnearvoa niille, jotka ovat saaneet sellaisen kantaakseen, Pohtamo sanoi.

Vallitseva Miss Suomi kantaa kruunua vain kruunajaisissaan, kisoissa ja edustustehtävissä.

Himbergin mukaan uutta kruunua tai tiaroita ei ole vielä hankittu, koska seuraavat missikisat ovat vasta helmikuun lopussa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Suora lähetys kello 13.45: Kajaanin hyppyrimäki räjähtää

  2. 2

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  3. 3

    Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    38-vuotiasta Hannu Mannista uhkaa MM-Lahdessa kova kohtalo – ”Enää en voi vaikuttaa siihen”

  6. 6

    Anu Saagim vastaa Veitola-kohuun – kuittaa asian suorasanaisesti: ”Ihmisellä on heikko itsetunto”

  7. 7

    Tässä ovat leiskuvat Temptation Island -sinkkunaiset! Kaudella mukana tuttuja kasvoja

  8. 8

    Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

  9. 9

    Ravihevonen jouduttiin lopettamaan kilpailun jälkeen – poliisi tutkii eläinsuojelurikosta

  10. 10

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  2. 2

    Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

  3. 3

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

  6. 6

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  7. 7

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  8. 8

    Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

  9. 9

    Cheyenne Järvinen avautuu vihdoin Janna Hurmerinnan ja Junon avioliiton tuhonneesta salasuhteesta – Juno kiitti kohukaunotarta jälkikäteen

  10. 10

    Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  3. 3

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  4. 4

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  5. 5

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  6. 6

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  7. 7

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  8. 8

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Suora lähetys kello 13.45: Kajaanin hyppyrimäki räjähtää

  2. 2

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  3. 3

    Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    38-vuotiasta Hannu Mannista uhkaa MM-Lahdessa kova kohtalo – ”Enää en voi vaikuttaa siihen”

  6. Näytä lisää