Matti, Matias

Viihde

Valikko

Viihde

Uusi Bond-tyttö on melkein suomalainen

Suomi sai James Bondista kertovan Piru perii omansa -kirjan myötä melkein oman Bond-tyttönsä. Tuoreen Bond-kirjan kannessa nimittäin poseeraa alasti Tuuli Shipster, joka syntyi Helsingissä syyskuussa 1982.

Mallitoimisto kertoo Tuulin olevan syntymäpaikastaan huolimatta Britannian kansalainen, jonka sukujuuret yltävät Etelä-Afrikkaan.

Times -lehden aiemman artikkelin mukaan Shipster olisi suomalaisen diplomaatin tytär. Brittilehti Daily Mailin mukaan Shipsterin isä on kuitenkin brittidiplomaatti, joka sai ritarin arvonimen maansa hyväksi muun muassa Moskovassa ja Sambiassa tekemästään työstä.

Helsingissä syntyneen Shipsterin nimi on ollut kaikkien huulilla Britanniassa sen jälkeen, kun vaalea kaunotar toimitti toissa iltana uuden James Bond -kirjan piukassa punaisessa housupuvussa sota-alus HSM Exeterin kannelle Sebastian Faulksin kirjoittaman teoksen julkaisujuhliin.

Shipster kiiti juhliin Thamesia pitkin Britannian puolustusvoiman pikaveneellä pyssymiesten vartioimana. Hän poseerasi aluksen keulassa viileän Bond-tytön tapaan ja kantoi seitsemää Piru perii omansa -kirjaa läpinäkyvässä salkussa.

Shipster on aiemmin esiintynyt muun muassa GQ -lehden kannessa ilman rihmankiertämää. Elle Macpherson puolestaan "lainasi" hänen vartaloaan uimapukumallistonsa mainoskuviin ollessaan raskaana. Vuonna 2003 Tuuli esiintyi Hugh Grantin ja Emma Thompsonin tähdittämässä Rakkautta vain -elokuvassa rokkarin vähäpukeisista blondeista koostuneessa taustabändissä.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  2. 2

    Isisillä barbaarinen taktiikka – AFP: Lapsia ja vammaisia kahlitaan nyt räjähdeajoneuvojen rattiin

  3. 3

    Lentokone laskeutui hurjannäköisesti Englantiin kovassa sivutuulessa – videota ei suositella lentopelkoisille

  4. 4

    Ranskan ihmis-Ken hylkäsi Barbie-tyttöystävänsä – nainen värjäsi hiuksensa tummaksi, Ken järkyttyi: ”Se oli viimeinen pisara!”

  5. 5

    Suomalaiskuvaajan huvittava otos leviää maailmalla – kertoo nyt, miksi presidentin Lennu-koira katsoo suoraan kohti kameraa

  6. 6

    Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

  7. 7

    Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

  8. 8

    Pariskunta ajoi aura-auton nostamaan ”valkoiseen muuriin” Sonkajärvellä – ”Todella pelottavaa”

  9. 9

    Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

  10. 10

    Tosi-tv-kaunotar laihtui yli 20 kiloa 8 kuukaudessa – pudotti raskauskilot erikoisella tavalla: Syö päivittäin aamupalaksi pastaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

  2. 2

    Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

  3. 3

    Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

  4. 4

    Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

  5. 5

    Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

  6. 6

    Isisin seksiorjaksi joutunut kertoo hirvittävistä kokemuksistaan: ”Sama mies raiskasi minut joka päivä”

  7. 7

    51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

  8. 8

    Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

  9. 9

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  10. 10

    Lehdet tyrmäsivät tosi-tv-kaunottaren arveluttavan gaalamekon – leopardiasu paljasti arkiset alushousut

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  3. 3

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  6. 6

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  7. 7

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  8. 8

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  9. 9

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  10. 10

    Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  2. 2

    Isisillä barbaarinen taktiikka – AFP: Lapsia ja vammaisia kahlitaan nyt räjähdeajoneuvojen rattiin

  3. 3

    Lentokone laskeutui hurjannäköisesti Englantiin kovassa sivutuulessa – videota ei suositella lentopelkoisille

  4. 4

    Ranskan ihmis-Ken hylkäsi Barbie-tyttöystävänsä – nainen värjäsi hiuksensa tummaksi, Ken järkyttyi: ”Se oli viimeinen pisara!”

  5. 5

    Suomalaiskuvaajan huvittava otos leviää maailmalla – kertoo nyt, miksi presidentin Lennu-koira katsoo suoraan kohti kameraa

  6. Näytä lisää