Tatu, Daniel, Taneli

Viihde

Valikko

Viihde

The Sounds ihmettelee suosiotaan Suomessa

Ruisrockin lauantain pääesiintyjänä yleisöä villinnyt The Sounds on kulkenut pitkän päästäkseen tähän pisteeseen. Bändin maine on kasvanut tasaisesti keikka keikalta puskaradion kertovan ruotsalaisviisikon poikkeuksellisesta lavakarismasta.

Kun tulimme Ruisrockiin ensimmäistä kertaa 2003, oli meillä keikan jälkeen kilpailu, kuka bändin jäsenistä myy eniten fanipaitojamme. Joku myi kaksi paitaa, joku toinen viisi - se oli jo kova luku, laulaja Maja Ivarsson ja kosketinsoittaja Jesper Anderberg muistelevat.

Vuosien aikana Suomen vierailuja on bändin laskujen mukaan kertynyt jo lähes 30. Nyt yhtye on Suomen suurimman festivaalin lauantain pääesiintyjä.

- Tämä on aivan mahtavaa, Ivarsson intoilee.

Bändin innostuksen ymmärtää, sillä vaikka he keikkailevatkin ympäri maailmaa ja esiintyvät suurissa tapahtumissa, eivät he ole tottuneet olemaan pääesiintyjänä. Ruisrock-kiinnitykseen vaikutti varmasti se, että yhtye esiintyi Ruissalossa myös edellisvuonna ja bändin tuolloista keikkaa pidettiin yhtenä koko viikonlopun parhaista.

Ei siis ihme, että suomalaisfestarit suorastaan tappelevat saadakseen The Soundsin ohjelmistoonsa. Bändi tuleekin tänä kesänä vielä Ankkarockiin ja Jurassic Rockiin.

- Pian sen jälkeen alamme valmistella uutta levyämme. Meillä on jo muutamia kappaleita valmiina ja useita hyviä biisien aiheita. Uskallan siksi jo sanoa, että levystä tulee hyvä, Ivarsson lupaa.

- Musiikki tulee muuttumaan hieman edellisestä levystä ja olemaan kuin paluu juurillemme. Mutta se on silti erittäin paljon The Soundsia, joten kuulijoiden ei tarvitse olla huolissaan, Anderberg kertoo.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Senaatintorin läpi yöllä kävellyt havahtui vieraaseen käteen taskussaan – nappasi miehen kiinni

  2. 2

    Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

  3. 3

    Mercedeksen F1-johtajilta selvää puhetta Valtteri Bottaksen tilanteesta

  4. 4

    Saara Aallolle sataa tukea: maailmankuulu amerikkalaistähti julistaa rakkauttaan suomalaislaulajalle

  5. 5

    X Factor -tuotannolla paljon vaatimuksia Saara Aallon vanhemmille – pyyntöjen toteutus vaati ison työn: ”Lontoosta soittelee kuusi ihmistä”

  6. 6

    GPS-navigaattori harhautti motoristin karuun paikkaan – piti mennä rannalle, ammuttiin slummissa

  7. 7

    Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

  8. 8

    Kuorma-autoilija protestoi ohitusta – ohittajan ällistyttävä vastareaktio päättyi kolariin

  9. 9

    Katso Vuosaaren turma-asunnon pohjapiirros – täältä kohtalokas palo sai alkunsa

  10. 10

    Kansalaiset hämmästyivät: Seksilelu rävähti ruutuun X Factorin mainoskatkolla – näin kanavajohtaja kommentoi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

  2. 2

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  3. 3

    Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

  4. 4

    Saara upeasti jatkoon! Kilpailee tänään koko X Factor -kilpailun voitosta

  5. 5

    Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

  6. 6

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

  7. 7

    Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

  8. 8

    Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

  9. 9

    Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

  10. 10

    Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  4. 4

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  5. 5

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  6. 6

    Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

  7. 7

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  8. 8

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  9. 9

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  10. 10

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Senaatintorin läpi yöllä kävellyt havahtui vieraaseen käteen taskussaan – nappasi miehen kiinni

  2. 2

    Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

  3. 3

    Mercedeksen F1-johtajilta selvää puhetta Valtteri Bottaksen tilanteesta

  4. 4

    Saara Aallolle sataa tukea: maailmankuulu amerikkalaistähti julistaa rakkauttaan suomalaislaulajalle

  5. 5

    X Factor -tuotannolla paljon vaatimuksia Saara Aallon vanhemmille – pyyntöjen toteutus vaati ison työn: ”Lontoosta soittelee kuusi ihmistä”

  6. Näytä lisää