Enni, Enna, Eini

Viihde

Valikko

Viihde

Mel B rahasti hyväntekeväisyysjärjestöä

Mel B pistäytyi kuluvalla viikolla Englannissa hyväntekeväisyysjärjestön varainkeruutilaisuudessa. Samalla hän keräsi varoja myös itselleen - ja laskutti esiintymisestään huikeat 10 000 puntaa eli noin 14 000 euroa.

Make a wish -säätiö auttaa parantumattomasti sairaita lapsia. Kerätyillä varoilla on tarkoitus toteuttaa parantumattomasti sairaiden lasten unelmia, kuten vierailla Disneylandissa ja järjestää uintiretki delfiinien kanssa.

Mel B pistäytyi maanantaina säätiön varainkeruutilaisuudessa Selfridges-tavaratalossa Lontoon keskustassa. Seuranaan hänellä oli aviomies Stephen Belafonte.

- Mel B vain lauloi pari joululaulua, jakeli nimikirjoituksia ja seurusteli lahjoituksia keränneiden kanssa. Tuosta hyvästä hän rahasti 10 000 puntaa varoista, joiden olisi pitänyt mennä lapsille! paikalla ollut tilitti News of the World -lehdelle.

- Hänen olisi pitänyt esiintyä ilmaiseksi. Se on vähintä, mitä hän olisi voinut tehdä, lähde jatkoi.

Mel B kieltäytyi kommentoimasta tapausta News of the Worldin edustajille perjantaina. Lauantaina laulajan tiedottaja otti kuitenkin lehteen yhteyttä, ja sanoi, että Melin palkkio lahjoitetaan amerikkalaiselle lastensairaalalle.

Mel B tienaa käynnissä olevasta Spice Girlsien comebackkiertueesta yli 14 miljoonaa euroa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  2. 2

    Universumin kaunein nainen törmäsi kaksoisolentoonsa – tunnistatko, kumpi on kumpi?

  3. 3

    Trumpin ensitempaukset hämmentävät tutkijaa: Fokus väärässä kohtaa – ”Ehkä Trumpin egolle on niin tärkeää...”

  4. 4

    ”Bernerin mallin” viiden päivän mahalasku – näin kaikki tapahtui

  5. 5

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  6. 6

    ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

  7. 7

    Berner keskeyttää kohuhankkeensa: ”Sipilän kanssa sovittu, että autoverosta ei luovuta”

  8. 8

    Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

  9. 9

    Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

  10. 10

    Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

  2. 2

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  3. 3

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  4. 4

    Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

  5. 5

    Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

  6. 6

    Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

  7. 7

    Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

  8. 8

    Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

  9. 9

    Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

  10. 10

    Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

  3. 3

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  4. 4

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  5. 5

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  6. 6

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  7. 7

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  8. 8

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  9. 9

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  10. 10

    Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  2. 2

    Universumin kaunein nainen törmäsi kaksoisolentoonsa – tunnistatko, kumpi on kumpi?

  3. 3

    Trumpin ensitempaukset hämmentävät tutkijaa: Fokus väärässä kohtaa – ”Ehkä Trumpin egolle on niin tärkeää...”

  4. 4

    ”Bernerin mallin” viiden päivän mahalasku – näin kaikki tapahtui

  5. 5

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  6. Näytä lisää