Enni, Enna, Eini

Viihde

Valikko

Viihde

Nightwish loisti musiikillisesti, mutta ei pukeutumisella!

Suomessa ensimmäisen kerran puoleen vuoteen esiintynyt Nightwish veti Helsingin Kaisaniemeen poikkeuksellisen monenkirjavan seurakunnan eilen.

Kun hevioopperasta raskaaksi rokiksi musiikillisesti muuttunut yhtye astui lavalle, pilvet väistyvät ja aurinko tulee esiin. Iloisempi on vaatetuskin, kuin silloin joskus ennen.

Anette Olzon on tuonut bändiin pirteyttä ja riisunut liian vakavuuden. Sympaattisen ruotsalaisen tyyli tosin tuntuu olevan vieläkin hakusessa. Siinä missä Olzon nousi tulikasteessaan tallinnalaisen rokkiklubin lavalle tyttömäisenä goottilolitana viime syyskuussa, Kaisaniemessä hän on kuin iskelmälavojen Anne Mattila.

Itse maestro Tuomas Holopainen taas oli heittänyt päälleen valkoisen koltun, jonka pisteliäs Nightwish-fani tuomitsi yleisössä "risteilyisäntä-takiksi".

Vaan onneksi kyse ei ole vain tyylistä, sillä musiikin takiahan bändiä on tultu katsomaan. Nightwish aloitti komeasti Dark Passion Play -albumin kolmanneksi sinkuksi lohkaistulla Bye Bye Beautifulilla, jatkoi Once -albumin Dark Chest of Wondersilla ja räjäytti Death to the Worldilla.

Tarja Turusta pehmeämpi Anette sopii paremmin Suomen miesvokalistien kuninkaisiin kuuluvan Marco Hietalan rinnalle lavalle kuin edeltäjänsä.

Hietalan laulamat uutuusinkku Islander ja Lieksa-elokuvaan tehty While Your Lips Are Still Red ovat keikan raastavankauniita slovareita. The Poet and the Pendulum taas koko setin helmi kaikessa massiivisuudessaan ja dramaattisuudessaan.

Neljän tähden keikan ainoat roiskeet ropisee Wishmasterin ja ensimmäisten levyjen biisien soittamatta jättämisestä.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

  2. 2

    Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

  3. 3

    Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

  4. 4

    Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

  5. 5

    Uhkaava tilanne tallentui videolle: Pizzerian työntekijä esti ryöstön foliorullalla – ”Sitten otti poliisikin meihin yhteyttä”

  6. 6

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  7. 7

    Gambian ex-presidentti lähti maanpakoon keskellä yötä – BBC: valtion kassasta kadonnut miljoonia

  8. 8

    Trumpin neuvonantaja virkaanastujaisten yleisökohusta: Tiedotuspäällikkö antoi ”vaihtoehtoisia faktoja”

  9. 9

    Horoskooppi 23.1.2017

  10. 10

    Vain elämää -artistivalinta nostatti ihmettelyvyöryn – sarjan fanit tylyttävät: ”Todella väsynyttä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  2. 2

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  3. 3

    Erittäin voimakas maanjäristys Tyynellämerellä – magnitudi 7,9

  4. 4

    He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

  5. 5

    Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

  6. 6

    Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

  7. 7

    Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

  8. 8

    Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

  9. 9

    Obama jätti viime hetkellä Trumpin pöydälle kirjeen – näin aiempien presidenttien viesteissä luki: Älä anna kalkkunoiden lannistaa

  10. 10

    Ilmatasku biljardihuoneessa, ravintona Nutellaa – näin 3 pientä lasta selviytyi lumivyöryn hautaamassa hotellissa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  3. 3

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  4. 4

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  5. 5

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  6. 6

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  7. 7

    Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

  8. 8

    Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

  9. 9

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  10. 10

    Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

  2. 2

    Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

  3. 3

    Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

  4. 4

    Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

  5. 5

    Uhkaava tilanne tallentui videolle: Pizzerian työntekijä esti ryöstön foliorullalla – ”Sitten otti poliisikin meihin yhteyttä”

  6. Näytä lisää