Aslak

Viihde

Valikko

Viihde

Pertti Neumannin oikea kylki on "ihan perunamuusina"

Tallitähdet-tv-ohjelman kuvauksissa hevosen selästä pudonnut Dingon laulaja Pertti Neumann on säilyttänyt myönteisyytensä, vaikka kärsiikin kovista kivuista.

- Paljon pahemminkin olisi voinut käydä, hän sanoo.

Melko pahasti kävi nytkin. Keskiviikkoisessa hevosonnettomuudessa murtui värttinäluu. Neumann leikattiin sunnuntain vastaisena yönä, ja nyt hän viettää sairauslomaa ainakin kuukauden ajan.

Tiistaina Neumannin oli määrä vierailla Tallitähdet -sarjan kuvauspaikalla, mutta reissu jäi vielä tekemättä.

- Olo on ohkainen, hän sanoo.

Murtuma on vienyt suurimman huomion hoitotoimenpiteistä tähän mennessä. Mutta nyt kun käsi on leikattu ja lastoitettu, muutkin vammat alkavat tuntua.

- Aika perunamuusina on koko oikea puoli. Isot mustelmat alkavat näkyä.

Neumann on kuitenkin ajatellut, että hän pääsi loppujen lopuksi vähällä. Onneksi ei tullut päävammoja. Soittaja kiittää myös onneaan, että sormet säästyivät.

- Heti onnettomuuden jälkeen kokeilin vaistomaisesti, että sormet toimivat, hän sanoo.

- Mutta tekeville sattuu. Tämä olisi voinut käydä kenelle vaan. Kaikki tehtiin sääntöjen ja etikettien mukaan. Nyt vain oli huonoa tuuria.

Dingon kaikki syyskuun keikat on peruttu lääkärin määräyksestä. Neumann kuitenkin haaveilee, että hän pääsee lavalle heti lokakuun alussa. Kitaraosuutensa Dingon valmisteilla olevalle levylle hän soitti keskiviikkona, onnettomuutta edeltävänä päivänä.

- Ajattelin vielä, että säästäisinkö jotain seuraavaan kertaan. Mutta kun oli hyvä fiilis, niin päätin vetää kaiken kerralla. Eniten sairausloma vaikuttaa lastenhoitoon.

Neumann tuskailee, ettei pysty hoitamaan osuuttaan tarhaikäisten Noelin ja Mishan arjesta.

- Lehtijutun kautta voi laittaa ilmoituksen, että lastenhoitajalle olisi käyttöä!

Näitä luetaan!

  1. 1

    Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

  2. 2

    IS selvitti: tällainen on venäläinen eliittiprikaati Suomen rajan pinnassa – kyky yllätysiskuihin

  3. 3

    Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

  4. 4

    Lahden MM-avajaisten liukas lava teki tepposet suomalaisille huipputanssijoille – ”Perseelleenhän tuo homma meni”

  5. 5

    Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

  6. 6

    Krista Pärmäkoski asetettiin mahdottomaan tilanteeseen – ”Veikö johto varman mitalin?”

  7. 7

    Isisin seksiorjaksi joutunut kertoo hirvittävistä kokemuksistaan: ”Sama mies raiskasi minut joka päivä”

  8. 8

    Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

  9. 9

    ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

  10. 10

    Kuvat laskuvarjojääkäreiden harjoituksesta saavat ihon kananlihalle – suksivat varusteineen avantoon

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  3. 3

    Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

  4. 4

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  5. 5

    Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

  6. 6

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  7. 7

    Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

  8. 8

    Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

  9. 9

    Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

  10. 10

    Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  8. 8

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  9. 9

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  10. 10

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

  2. 2

    IS selvitti: tällainen on venäläinen eliittiprikaati Suomen rajan pinnassa – kyky yllätysiskuihin

  3. 3

    Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

  4. 4

    Lahden MM-avajaisten liukas lava teki tepposet suomalaisille huipputanssijoille – ”Perseelleenhän tuo homma meni”

  5. 5

    Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

  6. Näytä lisää