Sampsa

Viihde

Valikko

Viihde

Popin kuningatar Madonna IS:n haastattelussa - lue koko juttu!

Hän on roikkunut ristillä, paljastanut liki kaiken miljoonien ihmisten edessä kiertueillaan, adoptoinut pikkupojan Malawista suuren kohun saattelemana - ja myynyt siinä sivussa yli 200 miljoonaa levyä.

Madonna Louise Ciccone Ritchie, 49, kävelee avustajiensa suojissa losangelesilaisen Four Seasons -hotellin toisen kerroksen sviittiin aurinkoisena iltapäivänä.

Ensivaikutelma Madonnasta on yllättävä. Viittäkymmentä käyvä tähti on pieni ja suorastaan tyttömäinen.

Hän hihittelee ujon oloisesti istuessaan valkoiseen nojatuoliin, noin 20 sentin päähän IS:n toimittajasta. Starbucksin pahvinen kahvikuppi näyttää hänen kädessään valtavalta.

Madonna laskee kahvin pöydälle, ottaa sydämenmuotoiset aurinkolasit silmiltään ja katselee tarkkaavaisesti ympärilleen.

- Mitä kuuluu? hän kysyy hiljaisella äänellä.

Olen samassa huoneessa Madonnan kanssa, ei kai voisi paremmin mennä.

- Hyvää, kiitos. Hauska tavata!

Haastattelun järjestyminen Doheny Driven numerossa 300 sijaitsevaan loistohotelliin ei ollut aivan yksinkertaista.

Megatähti julkaisee uuden levynsä Hard Candy huhtikuun 29. päivä. Suomeen heltisi lopulta yksi ainoa haastattelu, mutta Madonnalle sopivaa aikaa ja paikkaa vatvottiin vielä aivan muutama päivä ennen h-hetkeä.

Vielä hotellissakin Madonna antaa odottaa itseään. Etupihalle parkkeerattu limusiini ei olekaan hänen, tähti on juuttunut ruuhkaan ja ilmoittaa avustajansa välityksellä saapuvansa "muutamassa minuutissa".

Muutaman puolituntisen jälkeen haastattelu lopultakin alkaa. Levy-yhtiön edustaja on sitä ennen muistuttanut Madonnan rakastavan musiikkia ja puhuvansa mieluiten - ja vain - musiikista.

Heti kärkeen on kuitenkin selvitettävä, onko Material Girl vielä iskussa viisikymppisenä.

Hän täyttää pyöreitä vuosia elokuun 16. päivä. Ja kyllä, joutaa jo - rockmuseoon!

Madonna nimitetään Rock and Roll Hall of Fameen ensi maanantaina, 10. päivä maaliskuuta. Tähti myöntää miettineensä ikääntymistä ensimmäisen kerran juuri silloin, kun sai kuulla nimityksestään.

- Kun kuulin Rock and Roll Hall of Famesta ensimmäisen kerran, tunsin itseni musiikilliseksi dinosaurukseksi. En oikein tiennyt mitä ajatella, Madonna kertoo IS:lle.

Clevelandissa, Ohiossa sijaitseva museo on omistettu maailman tunnetuimpien muusikkojen, yhtyeiden ja tuottajien saavutuksille. Kutsuihin sisältyy kuitenkin ehto: ensilevyn julkaisusta pitää olla vähintään 25 vuotta. Madonnan debyytti ilmestyi vuonna 1983.

- Monet ihmiset kuitenkin vakuuttivat minulle, että kyse on kunnianosoituksesta sellaisille laulajille ja lauluntekijöille, jotka ovat vaikuttaneet musiikkimaailmaan viimeisten 25 vuoden aikana, hän sanoo.

Lopullisesti tähti lämpeni ajatukselle kuultuaan, kuka hänet virallisesti kutsuu rockin suurten nimien galleriaan.

- Justin Timberlake yllätti minut videon kuvauksissa ja ilmoitti olevansa henkilö, joka haluaa kutsua minut siihen. Tämän jälkeen asia oli selvä, Madonna kertoo.

Popmaailma muistaa vielä hyvin, kun seksin ylipapitar sokeerasi maailmaa Erotica-albumillaan 1992. Madonna tarjoili peittelemätöntä erotiikkaa nimikkokappaleen lisäksi lauluissa Where Life Begins ja Did You Do It?

Jälkimmäisen voisi suomentaa näin: Mahdoitko tehdä sen?

Vastaus tuskin jäi epäselväksi. Madonna esiintyi vuoden 1993 kiertueellaan ruoskaa heiluttelevana dominana. Ympärillä pyöri yläosattomia tanssijoita, niin miehiä kuin naisiakin.

Lopulta tähti suututti puertoricolaiset hieromalla itsehallintoalueen lippua haaroväliinsä lavalla. Ortodoksijuutalaiset puolestaan protestoivat hänen ensimmäistä Israelin-konserttiaan vastaan.

Vuonna 1992 ilmestyi myös kirja Sex, jonka visuaalisen sisällön voi luokitella huoletta aikuisviihteeksi.

Sittemmin tähti lepytti konservatiivisemmat kuulijansa levyttämällä kappaleenI'll Remember elokuvaan Kaikella kunnialla (USA, 1994), mutta ei ole myöhemminkään peitellyt sulojaan.

Madonna esitteli Hung Up -videolla vuonna 2005 niin täydellistä vartaloaan, että jotkut epäilivät lopputuloksen käyneen läpi digitaalista parantelua.

<B>Ikävä ikä?</b>

Madonna puhui IS:n haastattelussa mielellään uudesta 86 miljoonan euron arvoisesta sopimuksestaan Live Nation -konserttipromoottorin kanssa.

Rahakkaaseen diiliin kuuluu konserttien lisäksi oikeus myös kolmeen Madonnan studioalbumiin, fanituotteisiin sekä artistin nimen käyttöön.

Keskustelun kääntyessä toisenlaisiin numeroihin muuttui myös ääni kellossa. Isot lukemat eivät enää innostaneetkaan niin paljon, kun kyse oli syntymäpäivistä.

IS tiedusteli megatähdeltä, kuinka kauan tämä vielä aikoo jatkaa musiikin tekemistä. Seurasi pitkä hiljaisuus.

- Ei aavistustakaan. Kuinkas kauan sinä meinaat jatkaa tuota mitä nyt teet? Madonna kysyi lopulta.

Nokkeluudet harvemmin juolahtavat mieleen oikealla hetkellä. Hiljaista on varsinkin silloin, kun sattuu istumaan maailman tunnetuimman artistin vieressä.

"Lottovoittoon asti" olisi saattanut keventää tunnelman nopeammin, mutta onneksi ensimmäisenä mieleen tullut "viisikymppiseksi" jäi myös sanomatta.

Ties kuinka monen lottovoiton edestä rahaa kerännyt haastateltava nimittäin täyttää 50 elokuussa. Hetken harkinta tuotti kypsemmän vastauksen:

- Kuusikymppiseksi, vastaan.

Madonna hämmästyi.

- Ihanko totta? Oletko aivan varma?

En, mutta siitä kyllä, että Live Nationin sopimuksen päättyessä Madonnan on vielä vaikeampaa kiertää kysymyksiä uransa jatkamisesta. Uskomattoman hehkeältä yhä näyttävä megatähti täyttää tuolloin 60, mutta pitkiä sopimuksia tarjoavat levy- ym. yhtiöt saattavat olla jo kiven alla.

Madonnasta kannattaa siis nauttia nyt. Uusi levy Hard Candy on ensikuulemalta jopa parempi kuin vuoden 2005 menestyslevy Confessions on a Dance Floor.

Jos megatähti vielä pitää IS:lle antamansa "lupauksen" ja saapuu Suomeen konsertoimaan, kannattaa Helsingin Olympiastadion varata heti kahdesti.

Tässä tapauksessa ehkä jopa kolmesti. Neljättä kertaa ei välttämättä enää tule.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  2. 2

    Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

  3. 3

    Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

  4. 4

    X Factor -finalisti Matt Terry aiheutti fanimylläkän – brittilehden paljastus: Tuotantoyhtiö puoltaa Mattin voittoa

  5. 5

    Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

  6. 6

    Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

  7. 7

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  8. 8

    Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

  9. 9

    ”Loheton lohi” on tämän hetken suurin ruokahitti – tärkeä ainesosa ostettiin loppuun kaupoista

  10. 10

    Nico Rosbergilta avoin tunnustus väleistä Lewis Hamiltoniin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  2. 2

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  3. 3

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  4. 4

    Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

  5. 5

    X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

  6. 6

    Linnan juhlien paljastavimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

  7. 7

    Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

  8. 8

    Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

  9. 9

    Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

  10. 10

    Patrik Laine syö legendoja aamupalakseen – tämä kuva tekee hänelle kunniaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  5. 5

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  6. 6

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  7. 7

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  8. 8

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  9. 9

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  10. 10

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  2. 2

    Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

  3. 3

    Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

  4. 4

    X Factor -finalisti Matt Terry aiheutti fanimylläkän – brittilehden paljastus: Tuotantoyhtiö puoltaa Mattin voittoa

  5. 5

    Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

  6. Näytä lisää