Toni, Anton, Antto

Viihde

Valikko

Viihde

Jori Kopponen hämäsi kuolemaa

Jori Kopponen selvisi ehjänä Seinäjoen vauhtiajoissa lauantai-iltana suorittamastaan Kuolemanajo-tempusta.

- Mutta täpärälle meni. Auto oli metrin päässä arkusta, josta hyppäsin esiin. Kun pääsin arkusta, samantien selän takana jo rysähti ja arkku oli täysin säpäleinä. En itsekään arvannut, et tilanne olisi noin kiperä, Kopponen tuumi tuokio tempun jälkeen.

- Kun tajusin selvinneeni jäämättä auton ruhjomaksi, itketti ja nauratti yhtä aikaa. Adrenaliini virtasi kohisten.

Kopponen hermoili temppua melkoisesti ennalta.

- Vaikka kuinka pyrkisi hallitsemaan hermonsa, jännitys menee fysiikkaan. Kädet tärisivät ennakolta, mutta tempun aikana fysiikka on hallittava tai käy köpelösti.

Kuolemanajo on eräs vaarallisimmista Kopposen koskaan suorittamista tempuista. Hänet lukittiin käsi- ja jalkarautoihin. Sen jälkeen Kopponen laitettiin arkkuun, joka suljettiin kolmella lukolla ja varmuuden vuoksi kansi vielä naulattiin kiinni. Kopposen oli vapauduttava raudoista ja saatava potkimalla arkun kansi auki ennenkuin arkkua kohti kiitävä auto törmäsi siihen. Kopposen oli koko ajan toimittava tietämättä, kuinka monta sekunttia hänellä oli aikaa jäljellä.

- Kaikki meni kuitenkin nappiin. On tätä temppua tullut harjoiteltuakin, joten nyt on hyvä mieli.

Kopposen Kuolemanajo nähdään 11. elokuuta Nelosen ohjelmassa Sporttitähdet.

Kopposen vähemmän vaarallisia temppuja on tarjolla Helsingistä ensi keskiviikkona käynnistyvällä SK-ravintoloiden kiertueella, jolla Kopponen ja sahoja ilmaan heittelevä Juha Kurvinen esiintyvät ympäri maata.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

  2. 2

    Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

  3. 3

    Tapio Suominen esitteli naisystävänsä julkisesti ensi kertaa – tässä on kuvankaunis Evelin

  4. 4

    Janni Hussi saapui Urheilugaalaan paljastavassa pitsiunelmassa – ”Tahdoin räväyttää”

  5. 5

    Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

  6. 6

    Leo-Pekka Tähti ja säkenöivän kaunis Sandra-vaimo Urheilugaalassa: ”Mun silmissä oma mies on Vuoden urheilija”

  7. 7

    Miksi yli 14 vuodeksi vankeuteen tuomittu sarjahukuttaja on vapaana?

  8. 8

    Kalle Palander ja Riina-Maija-vaimo juhlivat villisti Mika Häkkisen häissä: ”Karmea krapula oli”

  9. 9

    Näin Nico Rosberg kommentoi Bottaksen valintaa

  10. 10

    Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  2. 2

    Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

  3. 3

    Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

  4. 4

    Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

  5. 5

    Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

  6. 6

    Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

  7. 7

    Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

  8. 8

    Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

  9. 9

    Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

  10. 10

    Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

  2. 2

    Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

  3. 3

    Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

  4. 4

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  5. 5

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  6. 6

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  7. 7

    Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

  8. 8

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  9. 9

    Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

  10. 10

    Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

  2. 2

    Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

  3. 3

    Tapio Suominen esitteli naisystävänsä julkisesti ensi kertaa – tässä on kuvankaunis Evelin

  4. 4

    Janni Hussi saapui Urheilugaalaan paljastavassa pitsiunelmassa – ”Tahdoin räväyttää”

  5. 5

    Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

  6. Näytä lisää