Airi, Aira

Viihde

Valikko

Viihde

Räppäri DMX:n kotona takavarikoitiin koiria!

Amerikkalaisräppäri DMX:n keikkaperuutukset saavat lisävalaistusta viikonlopun tapahtumista. Sheriffi meni DMX:n Arizonan-kotiin varhain perjantaiaamuna. Talosta takavarikoitiin 12 huonosti hoidettua pit bull -koiraa.

Pian poliisiratsian jälkeen DMX:n management ilmoitti suomalaiselle keikkajärjestäjälle Kalle Keskiselle, että ensi tiistain Helsingin-keikka peruuntuu, koska DMX ei voi poistua maasta.

Phoenixissä toimiva tv-asema KSAZ kertoi lauantaina, että talosta löytyi myös kolmen koiran ruumiit, joista yksi vaikutti siltä, että sitä oli yritetty polttaa. Lauantaihin mennessä oli myös selvinnyt, että kaltoin kohdeltujen, elävien ja kuolleiden koirien lisäksi talosta löytyi useita aseita, huumeiden käyttöön tarkoitettua välineistöä sekä monta autoa, joiden rekisterilaatat eivät täsmänneet virallisiin tietoihin.

DMX:n eli siviilinimeltään Earl Simmonsin lakimies Murray Richman selittelee, ettei artisti ole ollut Arizonan talollaan pitkään aikaan.

On täysin ymmärrettävää, että DMX ei voi poistua maasta tutkinnan ollessa kesken - aivan kuten Suomeen toimitetussa tiedotteessa todettiinkin, että DMX:n kotona on ilmennyt ongelmia.

DMX on ollut tekemisissä viranomaisten kanssa vuosien varrella useasti. Hänet tuomittiin koirien rääkkäyksestä vuonna 1999. Hänet on myös monta kertaa pidätetty väkivaltaisista teoista sekä kortitta ajosta. Myös tänä vuonna DMX on pidätetty kahdesti. Helmikuussa hän jäi kiinni vanhentuneella ajokortilla ajosta ja toukokuussa hyökättyään miehen kimppuun.

Näiden kahden pidätyksen lisäksi poliisi otti kiinni, mutta ei pidättänyt räppäriä kahdesti heinäkuussa. Molemmilla kerroilla DMX ajoi moottoripyörää ilman ajokorttia. Jälkimmäinen pysäytys tapahtui Amerikan aikaa heinäkuun viimeisenä päivänä, jolloin Euroopassa elettiin jo elokuun ensimmäistä päivää. DMX:n Helsingin-keikan oli tarkoitus olla 2. elokuuta. Osa hänen taustavoimistaan oli ehtinyt lentää Helsinkiin.

DMX:llä on tulossa oikeuden käsittelyyn useita lainrikkomuksia, joten on ilman muuta selvää, etteivät viranomaiset päästä häntä poistumaan maasta. Sen olisi luullut olevan tiedossa jo ennen viime hetken keikkaperuutuksiakin.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

  3. 3

    Ihmiset itkivät ja halasivat toisiaan – Imatralaiset kerääntyivät surmattujen naisten muistotilaisuuteen

  4. 4

    F1-pomo järkyttyi Rosbergin ratkaisusta – nimesi oman suosikkinsa mestarin korvaajaksi

  5. 5

    Uutisvuoksi: Imatralla menehtyneet naistoimittajat olivat juuri saapuneet teatterimatkalta Helsingistä

  6. 6

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  7. 7

    Poliisi julkaisi action-kuvan Enontekiön operaatiosta – epäilty surmaaja jäi kiinni näyttävillä etsinnöillä

  8. 8

    Poliisi kertoo Imatran järkyttävät tapahtumat: Epäilty ajoi paikalle, ampui lähietäisyydeltä

  9. 9

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  10. 10

    Pidetty vaikuttaja ja uuttera poliitikko – Puoluetoveri muistelee valtuuston puheenjohtaja Tiina Wilen-Jäppistä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  3. 3

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  4. 4

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  5. 5

    Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

  6. 6

    Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

  7. 7

    Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

  8. 8

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  9. 9

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

  10. 10

    Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  5. 5

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  6. 6

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  7. 7

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  8. 8

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  9. 9

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  10. 10

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

  3. 3

    Ihmiset itkivät ja halasivat toisiaan – Imatralaiset kerääntyivät surmattujen naisten muistotilaisuuteen

  4. 4

    F1-pomo järkyttyi Rosbergin ratkaisusta – nimesi oman suosikkinsa mestarin korvaajaksi

  5. 5

    Uutisvuoksi: Imatralla menehtyneet naistoimittajat olivat juuri saapuneet teatterimatkalta Helsingistä

  6. Näytä lisää