Oona, Netta, Aune

Viihde

Valikko

Viihde

Susan Kuronen kieltäytyi alastonkuvista

Kansainvälinen miestenlehti Hustler lähestyi tällä viikolla Susan Kurosta. Lehti olisi halunnut pääministeri Matti Vanhasen ex-tyttöystävän poseeraamaan alastonkuviin.

- Heidän edustajansa soitti minulle ja tarjosi 5000 euroa alastonkuvista. Vastasin, etten todellakaan ole tulossa mihinkään alastonkuviin, Susan kertoo.

Haastattelupyyntöjen lisäksi Susanille on viime aikoina satanut muitakin työtarjouksia. Viime viikolla eräs kirjakustantaja tarjosi Susanille mahdollisuutta tehdä kirja hänen ja Matin suhteesta, mutta Susan ei kiinnostunut siitäkään mahdollisuudesta.

Eilen ilmestynyt Iltalehti kertoi, että Susanilla on jo uusi suhde. Susan kuitenkin kiistää tiedon.

Susanin vuosi on ollut täynnä käänteitä. Hän tapasi Matti Vanhasen vuoden alussa ja seurustelu tuli julkisuuteen maaliskuussa. Suhde päättyi kuitenkin eroon marraskuussa.

Eron syyksi nimettiin muun muassa Susanin haastatteluissa antamat liian avoimet lausunnot ja yhteisen ajan puute. Susan kertoi eron jälkeen Ilta-Sanomissa, että hän oli tavannut Matti Vanhasen internetin treffipalvelussa - ei kauppakeskuksessa, kuten Vanhanen aluksi väitti.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kaksi vuotta sairaalassa ollut mies ajettiin oikeuden päätöksellä pois – ”Oli kuin hotellissa”

  2. 2

    6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

  3. 3

    Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

  4. 4

    Trump saapui Valkoiseen taloon ensimmäistä kertaa presidenttinä

  5. 5

    Rajuja mellakoita Washingtonissa – vasaroin varustautuneet kahakoitsijat heittelevät kadunpaloja ikkunoista sisään

  6. 6

    Loimaalaisen Tommin Gambian-matka loppui lyhyeen: ”Sinne jäi rahat”

  7. 7

    Tässä Trumpin koko kohuttu puhe – lue sanasta sanaan

  8. 8

    Teemu Selänne lähetti onnentoivotukset ja terveiset Trumpille Twitterissä

  9. 9

    Kiusallinen sekaannus Melania Trumpin ja Michelle Obaman välillä – presidenttiparit pyörivät Valkoisen talon portailla hämmentyneinä

  10. 10

    Barron, 10, teki sen taas – haukotteli leveästi isänsä suurena päivänä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  2. 2

    Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

  3. 3

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  4. 4

    Trump saapui Valkoiseen taloon ensimmäistä kertaa presidenttinä

  5. 5

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  6. 6

    Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

  7. 7

    Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

  8. 8

    Ex-mies haukkui lihavaksi – nainen laihdutti 65 kiloa: Ihastuttaa nyt tuhansia Instagramissa poseeraamalla kuin fitnessjumalatar

  9. 9

    Haapaveden tragedian sotaveteraani taisteli oikeudessa sairauskorvauksesta – ”Loppuun saakka terävä pää”

  10. 10

    Jasmin Mäntylä poseeraa topless-kuvassa pelkkä pyyhe lanteillaan – lähettää viestin Instagram-seuraajilleen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  3. 3

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  4. 4

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  5. 5

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  6. 6

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  7. 7

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  8. 8

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  9. 9

    Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

  10. 10

    Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kaksi vuotta sairaalassa ollut mies ajettiin oikeuden päätöksellä pois – ”Oli kuin hotellissa”

  2. 2

    6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

  3. 3

    Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

  4. 4

    Trump saapui Valkoiseen taloon ensimmäistä kertaa presidenttinä

  5. 5

    Rajuja mellakoita Washingtonissa – vasaroin varustautuneet kahakoitsijat heittelevät kadunpaloja ikkunoista sisään

  6. Näytä lisää