Selma

Viihde

Valikko

Viihde

Anne Hathaway IS:lle: On ihanaa olla filmitähti!

- Kuuluisuus tulee hyvästä työstä. Jos tekee roskafilmin, kukaan ei halua tuntea sinua, Anne Hathaway lataa.

Kylmä totuus kuitenkin on, ettei suuri maailma vielä muutama kuukausi sitten tuntenut Anne Hathawayta. Prinsessan Päiväkirjoissa ja Broakback Mountain -elokuvassa näytelleen Hathawayn nimi on nyt kaikkien huulilla.

Hän nimittäin näyttelee Paholainen pukeutuu Pradaan -elokuvassa maailmankuulun suuren muotilehden päätoimittajan (Meryl Streepin) avustajaa. Tarina kertoo muotilehden häikäilemättömästä päätoimittajasta, joka kohtelee alaisiaan kuin roskaa. Elokuva perustuu Vogue-lehden päätoimittajan alaisuudessa työskennelleen Lauren Weisbergerin kirjaan.

- Alussa olin kauhuissani, kun sain tietää Meryl Streepin olevan pääosassa. Hänessä on sellaista suuruutta, jota harvoin näkee. Streep on näyttelijätär, jollaiseksi haluan tulla, Anne Hathaway sanoo.

Kaunis ja hento Anne istuu venetsialaishotellin upottavassa tuolissa. Vaikka Anne esiintyy elokuvassa upeissa merkkivaatteissa, hän ilmoittaa heti maksaneensa itse yllään olevan mekon. Mutta:

- Filmitähtenä on ihana olla. Voin vain soittaa vaikkapa Chanelille ja pyytää vaatteita ilmaiseksi - ja he antavat, hän hehkuttaa.

Ihmettelen avoimesti näyttelijän halua kertoa ilmaisista vaatteista.

- No, kyllä minä Zarassakin käyn, hän huomauttaa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

  2. 2

    Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

  3. 3

    Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

  4. 4

    X Factorin kuvausryhmä käskytti ja hyppyytti Saara Aallon faneja lentokentällä – ”Olkaa innokkaampia!”

  5. 5

    IS seuraa Suomen-vierailua hetki hetkeltä: Saara Aalto tapasi valtavan fanivyöryn Helsinki-Vantaalla

  6. 6

    Ensimmäiset kuvat: Häkeltynyt Saara Aalto saapui jättiyleisön eteen – ”Olen ihan sekaisin nyt”

  7. 7

    Nainen käveli portaat joka päivä kuukauden ajan – yllättyi lopputuloksesta

  8. 8

    Espanjan Aurinkorannikolla ennätyssateet – lehti: kaksi kuollut tulvissa

  9. 9

    5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

  10. 10

    Näin Senaatintorilla valmistaudutaan Saara Aallon yllätysspektaakkeliin – paikalle odotetaan yleisöryntäystä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

  3. 3

    Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

  4. 4

    Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

  5. 5

    Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

  6. 6

    Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

  7. 7

    Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

  8. 8

    AL: Viiden lapsen yh-äiti sai neloset – paikallinen yrittäjä tarjoutui apuun

  9. 9

    Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

  10. 10

    Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  8. 8

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  9. 9

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  10. 10

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

  2. 2

    Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

  3. 3

    Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

  4. 4

    X Factorin kuvausryhmä käskytti ja hyppyytti Saara Aallon faneja lentokentällä – ”Olkaa innokkaampia!”

  5. 5

    IS seuraa Suomen-vierailua hetki hetkeltä: Saara Aalto tapasi valtavan fanivyöryn Helsinki-Vantaalla

  6. Näytä lisää