Heli, Heljä, Helinä

Viihde

Valikko

Viihde

Anna Abreun rahat makeaan elämään

Anna Abreu odottaa jo helmikuisia syntymäpäiviään.

- Täytän helmikuussa 18. Hienointa täysi-ikäiseksi tulemisessa on se, että pääsen autokouluun ja voin hankkia ajokortin, Anna kertoo.

- Sen jälkeen voin keikkojeni jälkeen jäädä baariin ilman, että minun täytyy pelätä niistä seuraavan skandaaleja, Anna miettii.

Idols-menestyksen myötä ajokortin hankinta helpottui ainakin taloudellisesti. Annan esikoisalbumia on myyty yli 55000 kappaletta. Annan tulotaso onkin noussut huimasti.

- Onhan se noussut todella paljon vuoden takaisista nollatuloista, Anna naurahtaa.

Karkean laskukaavan mukaan artisti saa noin euron jokaisesta täysihintaisena myydystä levystä. Annan kohdalla tuo tarkoittaisi sitä, että pelkkä levymyynti tuo hänelle yli 50000 euron vuosiansion. Sen päälle tulevat vielä keikkapalkkiot.

Mihin olet käyttänyt tulojasi?

- Toistaiseksi pelkkään makeaan elämään - tosi makeaan elämään. Olen ostanut tietokoneen, vaatteita ja antanut läheisilleni lahjoja. Ostin juuri äidilleni iPodin, Anna kertoo.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

  2. 2

    Karmiva murha Leicesterissä: Kaverit ripustivat oppimisvaikeuksista kärsineen miehen puuhun roikkumaan ja murjoivat tämän kuoliaaksi

  3. 3

    Axl Smithin salakatselun uhrit kertovat kohtaamisesta oikeussalissa – naiset eivät usko selityksiä: ”Hänen katseensa oli tyhjä”

  4. 4

    Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

  5. 5

    Patrik Laine tulikuumassa vireessä – nyt jäi Ovetshkin taakse

  6. 6

    Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena-Ahti Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

  7. 7

    Valkoinen talo selitti Trumpin Ruotsi-lausuntoa: Presidentti ei viitannut mihinkään erityiseen tapahtumaan

  8. 8

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  9. 9

    DDR:n superurheilija ”Uli” oli yksi suomalaisten pahimmista painajaisista – ”Älkää muistelko pahalla”

  10. 10

    JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  2. 2

    Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

  3. 3

    Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

  4. 4

    Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

  5. 5

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  6. 6

    Kari, 69, sai tylyn päätöksen ajokortista – näin hän ratkaisi asian edukseen

  7. 7

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  8. 8

    Poliisi epäilee henkirikosta – teinityttö ja -poika kuolivat nokkakolarissa Sastamalassa

  9. 9

    Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

  10. 10

    Poliisi epäilee: Mies yritti tappaa vaimonsa Kittilän Levillä – pariskunta ilmeisesti lomamatkalla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

  3. 3

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  4. 4

    Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

  5. 5

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  6. 6

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  7. 7

    Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

  8. 8

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  9. 9

    Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

  10. 10

    Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

  2. 2

    Karmiva murha Leicesterissä: Kaverit ripustivat oppimisvaikeuksista kärsineen miehen puuhun roikkumaan ja murjoivat tämän kuoliaaksi

  3. 3

    Axl Smithin salakatselun uhrit kertovat kohtaamisesta oikeussalissa – naiset eivät usko selityksiä: ”Hänen katseensa oli tyhjä”

  4. 4

    Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

  5. 5

    Patrik Laine tulikuumassa vireessä – nyt jäi Ovetshkin taakse

  6. Näytä lisää