Enni, Enna, Eini

Viihde

Valikko

Viihde

Madonna starttasi maailmankiertueensa kristallinkomeasti - katso kuvat!

Poptähti Madonna aloitti Sticky and sweet -maailmankiertueensa Ison-Britannian Cardiffista lauantaina näyttävällä kahden tunnin muoti- ja hittikimaralla.

Elokuun 16. päivä 50 vuotta täyttänyt poptähti vaihtaa show'ssaan tyylilajia 1920-luvun gangsteri-glamouria ja nykypäivän pimpdaddy-meininkiä yhdistelevästä osiosta 1980-luvun New York -muisteluun ja mustalaisvaikutteisiin. Show'ssa nähdään myös ravekulttuurista ammentava osio.

Pukua Madonna vaihtaa yhden esityksen aikana kahdeksan kertaa. Mukana menossa on 1,3 miljoonan euron arvosta Swarowski-kristalleja. Show'ssa esiintyivät myös Britney Spears, Kanye West ja Pharrell Williams - tosin jättimäisillä kuvaruuduilla. Heistä kaksi jälkimmäistä vierailee Madonnan tuoreimmalla albumilla.

Brittilehdet kuvaavat Sticky and Sweet -showta myös uskomattoman atleettiseksi esitykseksi. Kiertueelle povattiin elokuussa jo ongelmia, sillä tähden nähtiin liikkuvan toinen nilkka kevyesti tuettuna. Madonnan kerrottiin loukanneen jalkansa kiertueensa harjoituksissa. Vaivasta ei kuitenkaan näkynyt tietoakaan Cardiffissa.

Kiertue jatkaa seuraavaksi Etelä-Ranskaan Nizzaan. Maailmankiertue päättyy joulukuussa Brasilian Sao Pauloon. Pohjoismaissa Madonnaa ei tällä kertaa nähdä.

Madonnan uusin albumi Hard Candy nousi listaykköseksi 27 maassa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  2. 2

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  3. 3

    Lähteet: Näin Trump aloittaa viikkonsa – määrää vapaakauppasopimukset uudelleen neuvoteltaviksi

  4. 4

    Finnkino myydään Kiinaan

  5. 5

    Ali Jahangirin käytös Tanssii tähtien kanssa -julkistuksessa hämmästytti: ”Pitäkää tunkkinne”

  6. 6

    Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

  7. 7

    MOT: Kivulias aivosairaus yleistyy Suomessa – Eeva: ”Kuin olisi raudat niskassa”

  8. 8

    Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

  9. 9

    Syyte: hampurilaisketjun toimitusjohtaja kahmi 1,8 miljoonaa – veti jopa päiväkassat liiveihinsä ja suunnitteli muuttoa Australiaan

  10. 10

    Tässä ovat Tanssii tähtien kanssa -kilpailijat – mukana Musta Barbaari ja Eevi Teittinen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

  2. 2

    Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

  3. 3

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  4. 4

    Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

  5. 5

    Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

  6. 6

    Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

  7. 7

    Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

  8. 8

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  9. 9

    Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

  10. 10

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  3. 3

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  4. 4

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  5. 5

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  6. 6

    Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

  7. 7

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  8. 8

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  9. 9

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  10. 10

    Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  2. 2

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  3. 3

    Lähteet: Näin Trump aloittaa viikkonsa – määrää vapaakauppasopimukset uudelleen neuvoteltaviksi

  4. 4

    Finnkino myydään Kiinaan

  5. 5

    Ali Jahangirin käytös Tanssii tähtien kanssa -julkistuksessa hämmästytti: ”Pitäkää tunkkinne”

  6. Näytä lisää