Sampsa

Viihde

Valikko

Viihde

Suomalaisesta tietokonepelistä megaluokan Hollywood-elokuva - katso video

Suomalaisen pelifirman Remedy Entertainmentin luoma Max Payne -peli kääntyy lokakuussa megaluokan toimintaelokuvaksi.

Ympäri maailmaa levitettävän suurtuotannon pääosaa, nimihahmo Max Paynea esittää supertähti Mark Wahlberg, joka muistetaan muun muassa elokuvista Boogie Nights ja The Departed.

Wahlbergin lisäksi mukana ovat 70´s Show -tv-sarjasta tuttu kaunotar Mila Kunis ja parissakin Batman-elokuvassa Robinia esittänyt Chris O´Donnell.

Wahlberg avautui Max Paynen roolin rasituksista tuoreessa Total Film -lehdessä.

- Olin onnekas, kun selvisin siitä, mutta se teki minut vahvemmaksi ja toivottavasti viisaammaksikin. Taistelin monia demoneita vastaan. Ehkä siksi tämä oli kaikista näyttelemistäni rooleista mieluisin, Wahlberg hehkuttaa lehdessä.

Max Payne on yksi 2000-luvun kiitellyimmistä ja myydyimmistä videopeleistä ja pelistä jatko-osineen on tehty tietokoneversion lisäksi käännökset lähes kaikille mahdollisille pelikonsoleille.

Pelin ensimmäinen osa valmistui vuonna 2001, ja yhteensä Max Payne -pelejä on myyty peräti 7 miljoonaa kappaletta.

Pelin, samoin kuin elokuvan tarina alkaa siitä, kun amerikkalaisen poliisin Max Paynen perhe tapetaan raa'asti. Traumatisoitunut Payne hyppää itsekin kaidalta tieltä ja lähtee itse kostamaan perheensä kohtaloa.

Max Payne -elokuva saa Yhdysvaltain ensi-iltansa 17. lokakuuta.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

  2. 2

    X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

  3. 3

    Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

  4. 4

    Hiihdon olympiavoittajan kova väite: ”Venäjän maajoukkueessa oli paljon dopingia”

  5. 5

    Asianajaja Imatran kolmoismurhasta epäillystä: ”Hän ei puhu tästä asiasta”

  6. 6

    Liivijengi jakoi kinkkuja Helsingissä – poliisi kiinnostui

  7. 7

    Linnassako rohkeita pukuja? Lontoossa pukeuduttiin paljon estottomammin – Salma Hayekin, 50, rintavako käänsi katseet

  8. 8

    Hillitön Suomi-mainos kerää huomiota maailmalla: ”Kukaan järjissään oleva ei tulisi Helsinkiin marraskuussa…”

  9. 9

    Suomalaisten epätietoisuus Phuketissa jatkuu jo toista vuorokautta – 300 odottaa kotimatkaa Helsinkiin

  10. 10

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  2. 2

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  3. 3

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  4. 4

    Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

  5. 5

    Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

  6. 6

    Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

  7. 7

    Linnan juhlien paljastavimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

  8. 8

    Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

  9. 9

    Kuvat ja video rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

  10. 10

    Oaklandin tulipalossa kuolleen suomalaisen Hannan isä: ”Suru on ihan järjetön”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  5. 5

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  6. 6

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  7. 7

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  8. 8

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  9. 9

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  10. 10

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

  2. 2

    X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

  3. 3

    Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

  4. 4

    Hiihdon olympiavoittajan kova väite: ”Venäjän maajoukkueessa oli paljon dopingia”

  5. 5

    Asianajaja Imatran kolmoismurhasta epäillystä: ”Hän ei puhu tästä asiasta”

  6. Näytä lisää