Selma

Viihde

Valikko

Viihde

Shakiralle ei löytynyt korvaajaa

Maailman suosituimman latinolaulajattaren piti saapua eiliseksi Hartwall Areenaan. Hänelle oli varattu paikka illan suurimpana tähtenä, radioasema NRJ:n palkintogaalan kuningattarena.

Shakira perui kuitenkin tulonsa levytyskiireiden takia.

Etukäteen ei näyttänyt kovin lupaavalta, että esiintyjälistan muut nimet ovat urallaan vasta nousuvaiheessa, tai hakemassa uutta nousua. Shakiraa ei pystytty korvaamaan, mutta ohjelma oli tiivis ja liukui esiintyjästä ja palkintojenjaosta toiseen kuin potkukelkka alamäessä.

Palkinnot menivät sopivasti illan esiintyjille. t.A.T.u. voitti Parhaan popaktin sarjassa muun muassa Madonnan. Apulannalle ei ollut vastusta Parhaan suomalaisen sarjassa mistään vientibändistä. Parhaan ruotsalaisen palkinnon pokkasi puolestaan Amy Diamond, vaikka ehdolla oli niin Kent kuin The Cardiganskin.

Poissaollut Robbie Williams sai kansainvälisen mieslaulajan palkinnon. Tanskalainen Infernal pokkasi Pohjolan parhaan aktin palkinnon muun muassa HIMin ja The Rasmuksen edestä. HIM yllätti kuitenkin ilmestymällä noutamaan Parhaan rockyhtyeen palkinnon.

Näitä luetaan!

  1. 1

    SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

  2. 2

    Saara Aalto saapui jättiyleisön eteen reilusti myöhässä! Katso ISTV:n suoraa lähetystä

  3. 3

    Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

  4. 4

    5 syöpää, jotka voi erottaa paljaalla silmällä

  5. 5

    Silmäänpuukottajalle viisi vuotta vankeutta – Mielentilatutkimus: Tekijä erittäin vaarallinen

  6. 6

    X Factor kovien syytösten kohteena – myrskynsilmässä Saara Aalto: ”Miksi tyttöystävää ei koskaan näytetä?”

  7. 7

    ISTV SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto Suomessa!

  8. 8

    Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

  9. 9

    Katso Tuntematon sotilas ISTV:stä!

  10. 10

    Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

  2. 2

    Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

  3. 3

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  4. 4

    Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

  5. 5

    Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

  6. 6

    Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

  7. 7

    Saara Aalto saapui jättiyleisön eteen reilusti myöhässä! Katso ISTV:n suoraa lähetystä

  8. 8

    Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

  9. 9

    Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

  10. 10

    AL: Viiden lapsen yh-äiti sai neloset – paikallinen yrittäjä tarjoutui apuun

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  8. 8

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  9. 9

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  10. 10

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

  2. 2

    Saara Aalto saapui jättiyleisön eteen reilusti myöhässä! Katso ISTV:n suoraa lähetystä

  3. 3

    Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

  4. 4

    5 syöpää, jotka voi erottaa paljaalla silmällä

  5. 5

    Silmäänpuukottajalle viisi vuotta vankeutta – Mielentilatutkimus: Tekijä erittäin vaarallinen

  6. Näytä lisää