Ilmari, Ilmo

Viihde

Valikko

Viihde

Agents jäi keikkatauolle

Suosikkiyhtye Agents & Jorma Kääriäinen jäi yllättäen keikkatauolle.

Bändi ilmoitti asiasta eilen Kuopion Musiikkikeskuksen konserttinsa yhteydessä. Keikkatauon pituutta ei ole ennalta määritelty.

- Välillä pitää pysähtyä, että pääsis eteenpäin. Agents Is Pause, kitaristi Esa Pulliainen kiteyttää tiedotteessa.

Yhtye ei anna aiheesta haastatteluja. Agentsin manageri Jukka Airaksinen kertoo IS:lle, ettei yhtye lopeta toimintaansa kokonaan.

- Keikkailu lopetetaan toistaiseksi, mutta samanaikaisesti levytysrintamalla on suunnitelmia. Kukaan ei osaa sanoa, kuinka pitkä keikkatauko on, Airaksinen kertoo.

Hänen mukaansa keikkatauon syynä on muusikoiden turhautuminen.

- Olemme kiertäneet tällä ryhmällä 12 vuotta Suomea ja tehneet toista tuhatta keikkaa. Kuviot toistavat aika rankasti itseään. Joskus vaan tullaan siihen pisteeseen, että on parempi vetää henkeä, jotta voi saada jotain uutta aikaiseksi.

Agentsin levy-yhtiön EMI Finlandin toimitusjohtaja Wemppa Koivumäki uskoo, että taustalla saattaa olla myös perhesyitä.

Edessä jopa puolen
vuoden tauko?

- Luulen, että osasyynä on se, että kaikki ovat perheellisiä ja kiertäneet aika tiuhaan tahtiin kymmenen vuotta. Tässä on varmasti väliloman paikka, Koivumäki sanoo.

Hän muistuttaa, että Agents on pitänyt taukoja aiemminkin.

- Minun oma veikkaukseni on, että he ovat tauolla puolisen vuotta, ehkä pidempäänkin.

Agents perustettiin 1979. Yhtyeen levyjä on myyty yhteensä noin miljoona kappaletta. Kolmen vuosikymmenen aikana Agentsin solisteina ovat toimineet Rauli "Badding" Somerjoki, Topi Sorsakoski jaJorma Kääriäinen.

Nykyisellä kokoonpanollaan Agents aloitti 1995. Bändin seitsemästä julkaistusta studioalbumista kolme on myynyt platinaa ja kolme kultaa.Agents julkaisi hiljattain albumin ...Is all right, joka nousi albumilistan toiseksi ja valittiin paikallisradioiden kuukauden levyksi. (IS)

Näitä luetaan!

  1. 1

    Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

  2. 2

    Kirkkoherra järkyttyi Haapaveden kaksoissurmasta – ”Olemmeko pitäneet riittävästi huolta vanhuksistamme”

  3. 3

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  4. 4

    Kotimaiset kurkut loppumassa ruoka­kaupoista – ”Akuutin pulan takana on halpuutus”

  5. 5

    Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

  6. 6

    Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

  7. 7

    Nämä 8 miestä omistavat enemmän kuin ihmiskunnan köyhempi puolikas yhteensä

  8. 8

    Serena Williams, 35, riisui alusvaatekuviin – uskomattoman lihaksikas vartalo!

  9. 9

    Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

  10. 10

    Valtteri Bottas ensimmäisessä haastattelussa Mercedeksen kuskina – tunnusti heti kylmän tosiasian

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  2. 2

    Venäläisen sarjamurhaajan karmiva tarina: mahdollisesti kaikkien aikojen kolmanneksi raa'in henkirikossarja

  3. 3

    Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

  4. 4

    Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

  5. 5

    Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

  6. 6

    Polttoainefirma repäisee upouudella mallilla: Tankkaa autoasi puolitoista vuotta kiinteällä kk-hinnalla

  7. 7

    ”Täysin luomusta” Antjesta, 22, tuli Instagram-tähti – pyrkii kurvikkailla kuvillaan Hollywoodiin

  8. 8

    Suosikkikohteeseen laskeutuminen vaatii kapteenilta erityiskoulutuksen – 5 hurjaa kiitotietä

  9. 9

    Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

  10. 10

    Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Teri Niitti, 43, on kuollut

  2. 2

    Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

  3. 3

    Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

  4. 4

    Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

  5. 5

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  6. 6

    Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

  7. 7

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  8. 8

    Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

  9. 9

    Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

  10. 10

    Teri Niitti antoi syksyllä riipaisevan haastattelun Suomipopille – kertasi raskasta vuottaan: ”Mulle riittää, että olen pyytänyt anteeksi”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

  2. 2

    Kirkkoherra järkyttyi Haapaveden kaksoissurmasta – ”Olemmeko pitäneet riittävästi huolta vanhuksistamme”

  3. 3

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  4. 4

    Kotimaiset kurkut loppumassa ruoka­kaupoista – ”Akuutin pulan takana on halpuutus”

  5. 5

    Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

  6. Näytä lisää