Pauli, Paavo, Paulus

Viihde

Valikko

Viihde

Kylie jälleen sairaana

Australian sähäkän popdiivan Kylie Minoguen paluu lavoille ei suju suunnitellusti. Rintasyövästä toipunut laulajatar keskeytti äskettäin konserttinsa flunssaan vedoten. Nyt kaksi konserttia on jälleen pois kiertuekalenterista.

Kylie konsertoi typistetysti viikonloppuna Manchesterissa Englannissa. Laulaja pystyi viemään läpi puolet show¿sta, mutta poistui sitten lavalta. 20 000 fania ihmetteli pettyneenä, mistä on kyse. Kylie kertoi kärsivänsä flunssasta.

- Hän kärsii suhteellisen vakavasta hengitystietulehduksesta. Lääkärit ovat kehottaneet häntä olemaan konsertoimatta lähitulevaisuudessa, kerrottiin Minoguen taustavoimien julkisuuteen antamassa lausunnossa.

Tähden edustaja kielsi sairauden liittyvän Minoguen rintasyöpähoitoihin.

- Kiertuehenkilökunnan piirissä kärsitään flunssasta yhtä lailla, tämä sanoi.

Nimetön lähde kertoi The Sun -lehdelle, että Minoguen sairastuminen on herättänyt pelkoa tämän lähipiirissä.

- Pahimmat pelkomme ovat jälleen heränneet henkiin. Jokainen kärsii flunssasta silloin tällöin. On kuitenkin äärimmäisen tärkeää, että ensimmäiset kuukaudet syövän voittamisen jälkeen sujuvat hyvin. Pelkäämme, että kiertutahti on Kylielle liikaa.

38-vuotias laulaja aloitti Showgirl Homecoming Tour -kiertueensa Britanniassa uudenvuodenaattona juuri rintasyöpähoitojen päättymisen jälkeen.

(IS-CNN-The Sun)

Näitä luetaan!

  1. 1

    Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

  2. 2

    Timo T.A. Mikkonen on kuollut

  3. 3

    Maailman seksikkäimmäksi ylistetty naispoliisi julkaisee hekumallisia alusvaatekuvia: ”Miehet eivät vastustele pidätystä”

  4. 4

    Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

  5. 5

    Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

  6. 6

    Valkoinen talo julkaisi tiedotteen Barron Trumpiin, 10, liittyen – ”Arvostamme yhteistyötänne tässä asiassa”

  7. 7

    Paavi pyysi Maltan ritarikunnan suurmestaria eroamaan – tämä suostui

  8. 8

    Pasi, 60, sai aivoinfarktin – ja parkkisakon: ”Yksityisellä pysäköinninvalvonnalla ei ole mitään sympatiaa”

  9. 9

    Naiset muistelevat parhaita yhden illan juttujaan: ”Hän otti hetkessä tilanteen haltuun”

  10. 10

    5 ruokaa, joita ei kannata syödä raakana

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

  2. 2

    Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

  3. 3

    Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

  4. 4

    Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

  5. 5

    Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

  6. 6

    Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

  7. 7

    Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

  8. 8

    Seiska: Timo T.A Mikkonen saattohoidossa – ”Hänellä ei ole tuskia”

  9. 9

    Timo T.A. Mikkonen on kuollut

  10. 10

    Maria Veitola tiedustelee Cheekiltä homohuhuista – suora vastaus: ”Lähden aina saman miehen kanssa – kuskini”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  3. 3

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  4. 4

    Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

  5. 5

    Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

  6. 6

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  7. 7

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  8. 8

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  9. 9

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  10. 10

    Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

  2. 2

    Timo T.A. Mikkonen on kuollut

  3. 3

    Maailman seksikkäimmäksi ylistetty naispoliisi julkaisee hekumallisia alusvaatekuvia: ”Miehet eivät vastustele pidätystä”

  4. 4

    Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

  5. 5

    Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

  6. Näytä lisää