Visa

Viihde

Valikko

Viihde

Jasper Pääkkönen katsasti Matti-elokuvan

Näyttelijä Jasper Pääkkönen näki tammikuun 13. päivä ensi-iltaan tulevan Matti Nykäsestä kertovan Matti-elokuvan ensimmäisen kerran viime torstaina. Sympaattinen näyttelijä kertoi kokemuksen olleen melkoisen hämmentävä.

- Se oli hämmentävän lisäksi myös raskas. Totta kai minua jännitti ennen elokuvan alkua ja on todettava, että oli vaikea seurata leffaa objektiivisesti. Aleksi Mäkelän ohjaama Matti on mielestäni hyvä elokuva. Se kertoo sankaritarinan suuresta henkilöstä, jolla oli omat heikkoutensa, Jasper Pääkkönen sanoi.

Muut elokuvan nähneet henkilöt ovat todenneet tarinan olevan nimenomaan Matti Nykäsen puolella. Joidenkin mielestä Hiihtoliitto asetetaan leffassa kyseenalaiseen asemaan.

- Matti ja hänen elämänsä ovat olleet ehdottomasti lähtökohtana tarinan kerronnassa. Leffa on kyllä Matin puolella, Jasperkin painotti.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

  2. 2

    Venäjän kovin yleisurheilutähti teki ison päätöksen – sai osakseen julkisen lynkkauksen

  3. 3

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  4. 4

    Obama jätti viime hetkellä Trumpin pöydälle kirjeen – näin aiemmat presidentit kirjoittivat seuraajalleen: ”P.S. Älä pelästy niitä aseistettuja miehiä”

  5. 5

    Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

  6. 6

    Keille kaikille tiemaksut lankeaisivat? Näin kohdeltaisiin prätkiä, polkupyöriä, traktoreita, mopoja, mönkijöitä...

  7. 7

    Ilmatasku biljardihuoneessa, ravintona Nutellaa – näin 3 pientä lasta selviytyivät lumivyöryn hautaamassa hotellissa

  8. 8

    Esko Roine muistelee kollegoidensa muistisairauksia – näyttelijä ”ampui itsensä” vahingossa kesken esityksen teatterilavalla

  9. 9

    Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

  10. 10

    Käytätkö silmälaseja? 6 tyyliasiaa, jotka kannattaa ottaa huomioon

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

  2. 2

    Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

  3. 3

    Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

  4. 4

    Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

  5. 5

    Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

  6. 6

    Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

  7. 7

    Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

  8. 8

    Poliisi sai sarjahukuttajan kiinni Joensuussa

  9. 9

    Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

  10. 10

    George W. Bushin taistelu kertakäyttösadetakin kanssa varasti huomion Trumpin virkaanastujaisissa – internet sekosi kuvasarjasta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  3. 3

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  4. 4

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  5. 5

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  6. 6

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  7. 7

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  8. 8

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  9. 9

    Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

  10. 10

    Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

  2. 2

    Venäjän kovin yleisurheilutähti teki ison päätöksen – sai osakseen julkisen lynkkauksen

  3. 3

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  4. 4

    Obama jätti viime hetkellä Trumpin pöydälle kirjeen – näin aiemmat presidentit kirjoittivat seuraajalleen: ”P.S. Älä pelästy niitä aseistettuja miehiä”

  5. 5

    Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

  6. Näytä lisää