Eija

Viihde

Valikko

Viihde

Kylie Minoguella on suomalainen basisti

Kun poptähti Kylie Minogue astuu Hartwall Areenan lavalle 13. kesäkuuta, soittaa hänen basistinaan 26-vuotias Joensuusta kotoisin oleva Jenni Tarma.

Jenni on mukana Kylien kiertueella, ja kesäkuinen Suomen-keikka on hänelle ensimmäinen esiintyminen synnyinmaassaan.

Eilen alkanutta, kolme kuukautta kestävää maailmankiertuetta varten Jenni on harjoitellut Englannissa yhdessä muiden bändin jäsenten kanssa.

Jennin Lontoossa asuva äiti Jaana Tarma kertoi IS:lle eilen, että koko ryhmä hioi esiintymistään vielä eilen Pariisissa illan keikkaa varten.

- He harjoittelivat muutaman tunnin. Kaiken kaikkiaan Jenni on kertonut, että kyllä häntä hieman tuleva kiertue jännittää, liikkeenjohdon konsulttina toimiva Jaana Tarma totesi.

Jo ennen Kylien kiertueen alkamista häneltä on pyydetty lisäkonsertteja. Sanomalehti Karjalaisen haastattelussa basisti Jenni Tarma toppuuttelee ylimääräisten keikkojen määrää, sillä Kylie on vastikään toipunut rintasyövästä.

- Kylie kävi läpi vaikean sairauden. Se täytyy ottaa huomioon, Jenni Tarma kertoi Karjalaisessa.

Itse kiertue on huikea produktio, ja sen tietää myös Jennin äiti.

- Mukana on mittava koneisto. Kiertuevahvuuteen kuuluu yli sata ihmistä. Mukana on akrobaatteja ja tanssijoita sekä monia taustalaulajia. Jenni ei ole edes minulle saanut kertoa show'sta mitään, sillä se on suuri salaisuus, Jaana Tarna naurahti ja muistutti, että itse taustaorkesterissa on vain viisi perusjäsentä, joihin hänen tyttärensä kuuluu.

Megaluokan tähdistä Jenni Tarmalla on jo kokemusta. Hän on aiemmin soittanut muun muassa Spice Girlsiin kuuluneen Melanie C :n bändissä.

Ennen Kylie Minoguen ryhmään liittymistään Jenni oli hetken mukana The Smashing Pumpkins -yhtyeen harjoituskokoonpanossa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  2. 2

    Marco Bjurström arvioi Tanssii tähtien kanssa -parit – ”Huikea pari, jonka läsnäolo oli poikkeuksellisen vakuuttavaa”

  3. 3

    JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

  4. 4

    Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

  5. 5

    Puolen vuoden hiljaiselo päättyi – Petra Olli palasi ryminällä parrasvaloihin

  6. 6

    Tutkijat: Kotiolot vaikuttavat koulumenestykseen – ”Heikko osaaminen ei vain poikien ongelma”

  7. 7

    Nokian tapon yrityksestä epäilty 18-vuotias valehteli poliisille: kengät eteisessä herättivät huomion – ”Tyttö on edelleen sairaalassa”

  8. 8

    Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

  9. 9

    Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

  10. 10

    Fitnesskaunotar Eevi Teittinen säkenöi kurveja korostavassa asussa – asu paljasti lihaksikkaan vartalon

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  2. 2

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  3. 3

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  4. 4

    Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

  5. 5

    Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

  6. 6

    Kari, 69, sai tylyn päätöksen ajokortista – näin hän ratkaisi asian edukseen

  7. 7

    Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

  8. 8

    17-vuotiaat tyttö ja poika kuolivat pakettiauton ja mopoauton nokkakolarissa Sastamalassa

  9. 9

    Tässä on vedenpitävä todiste SM-liigan maaliskandaalista: ”Miten joku voi kuvitella, että tuo on maali?”

  10. 10

    Poliisi epäilee henkirikosta – teinityttö ja -poika kuolivat nokkakolarissa Sastamalassa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

  3. 3

    Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

  4. 4

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  5. 5

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  6. 6

    Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

  7. 7

    Mies teki klassisen virheen aamutuimaan – lattiat menivät pilalle

  8. 8

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  9. 9

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  10. 10

    Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  2. 2

    Marco Bjurström arvioi Tanssii tähtien kanssa -parit – ”Huikea pari, jonka läsnäolo oli poikkeuksellisen vakuuttavaa”

  3. 3

    JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

  4. 4

    Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

  5. 5

    Puolen vuoden hiljaiselo päättyi – Petra Olli palasi ryminällä parrasvaloihin

  6. Näytä lisää