Visa

Viihde

Valikko

Viihde

Juha Kankkunen hakeutui hoitoon

Ralliautoilun legenda, nelinkertainen maailmanmestari Juha Kankkunen meni alkoholiongelmansa takia hoitoon joulun jälkeen.

Kankkunen itse ei kuitenkaan halua kommentoida asiaa.

Kankkusen hakeutumisesta alkoholistiparantolaan kertoi eilen ilmestynyt 7 päivää -lehti. Lehden mukaan Juha Kankkunen on ollut Etelä-Pohjanmaalla sijaitsevassa parantolassa kolme viikkoa.

Kankkunen lähti marraskuun lopussa Keniaan Historic-ralliin ja palasi sieltä takaisin kotimaahan joulukuun puolessavälissä. Matkalle oli aikonut mukaan myös Juhan Pirjo -vaimo, mutta hän ei saanut lentoemännän työstään vapaata.

Kankkusen Keniassa tavanneet vanhat tutut ihmettelivät miehen laihtunutta olemusta. Kilojen karistua hän oli myös ilmiselvästi vanhentunut - näin lähipiiri asiaa pähkäili.

Kenian-matkan jälkeen Juha vietti perheensä kanssa normaalisti joulun ja sitä seuranneet juhlapyhät, mutta IS:n tietojen mukaan hän lähti joulunajan jälkeen hoitoon. Rauhassa itseään kuntouttanut Juha Kankkunen on käynyt jo kotona ja hänet nähneet ihmiset eivät ole olleet uskoa silmiään; terve väri on palannut miehen kasvoille takaisin.

Näitä luetaan!

  1. 1

    He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

  2. 2

    Skandaali Hamburger Börsin tanssilattialla: Mies virtsasi naisen jaloille, nainen löi tuopilla

  3. 3

    Haukiputaalaisen Jalmarin Juha Sipilä -imitaatio villitsi Putouksessa – some sekosi ”Nuha Pipilästä”

  4. 4

    Kuvat ei herkimmille: Brasilian ihmis-Ken uhmasi lääkärien varoituksia – takana jo uskomattomat 50 kauneusleikkausta

  5. 5

    Monte Carlon MM-ralli päättyi: Latvalalta ja Mäkisen tallilta loistava aloitus!

  6. 6

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  7. 7

    Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

  8. 8

    Pieni lapsi yksin autossa Hämeenlinnanväylällä – katosi ennen pelastajien tuloa

  9. 9

    Fitnesskaunottaren paino nousi 12 kiloa – joutui somessa järkyttävän ryöpytyksen kohteeksi

  10. 10

    IS:n lukijat äänestivät: Abdul Tuisku on Putouksen uusista sketsihahmoista hauskin!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

  2. 2

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  3. 3

    Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

  4. 4

    Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

  5. 5

    Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

  6. 6

    Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

  7. 7

    Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

  8. 8

    Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

  9. 9

    Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

  10. 10

    Täällä sarjahukuttaja napattiin – silminnäkijä kertoo kiinniotosta: ”Isokokoinen kaveri nousi ulos”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  3. 3

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  4. 4

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  5. 5

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  6. 6

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  7. 7

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  8. 8

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  9. 9

    Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

  10. 10

    Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

  2. 2

    Skandaali Hamburger Börsin tanssilattialla: Mies virtsasi naisen jaloille, nainen löi tuopilla

  3. 3

    Haukiputaalaisen Jalmarin Juha Sipilä -imitaatio villitsi Putouksessa – some sekosi ”Nuha Pipilästä”

  4. 4

    Kuvat ei herkimmille: Brasilian ihmis-Ken uhmasi lääkärien varoituksia – takana jo uskomattomat 50 kauneusleikkausta

  5. 5

    Monte Carlon MM-ralli päättyi: Latvalalta ja Mäkisen tallilta loistava aloitus!

  6. Näytä lisää