Jutta

Viihde

Valikko

Viihde

Marjatta Leppäseltä loppuvat radiotyöt

Rakastetulta radioääneltä Marjatta Leppäseltä loppuvat työt Yle Radio Suomen Puhelinlangat laulaa -ohjelmassa. Toivekonsertteja jatketaan edelleen, mutta tästä lähin sitä tekevät Leppäsen sijasta muut juontajat.

Leppänen kuuli päätöksestä toissapäivänä Yle Radio Suomen toimittajalta Iris Mattilalta.

-Hänen kanssaan juttelimme tästä eilen. Siellä on tapahtunut muutoksia. Ei mulla ole enää mitään roolia siinä ohjelmassa, Leppänen sanoo.

Suosikkijuontajan tilalle ohjelmaan valitaan uudet vetäjät, ja Leppästä kuullaan ohjelmassa enää vierailevana tähtenä.

-Ei aavistustakaan, keitä siihen tulee. Mä luulen, että sitä tekee radion palkkalistoilla olevat musiikkitoimittajat. Iris sanoi, että olisin tervetullut esiintymään siellä vieraana, Leppänen kertoo.

Vielä tammikuussa Leppänen juonsi toivekonserttiohjelmaa Yle Radio Suomen taajuudella. Sen jälkeen puhelinlangat eivät enää laulaneet Leppäsen suuntaan eikä häneltä tilattu töitä.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

  2. 2

    Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

  3. 3

    Istanbulin keskustassa räjähdys

  4. 4

    IS Lontoossa: Saara Aallon X Factor -taival huipentuu spektaakkelimaiseen finaaliin! Seuraa hetki hetkeltä

  5. 5

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  6. 6

    Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

  7. 7

    Hanskat putosivat Isomäessä – Ässien ja Lukon taistelu sai kiihkeän lopun

  8. 8

    Miksi Hannu Toivonen juoksi pukukoppiin kesken pelin? Ilveksen maalivahti kertoi syyn

  9. 9

    SM-liigavalmentaja poltti päreensä – maalivahti juoksi pukukoppiin kesken erän!

  10. 10

    Suomen Bengt Holmström Nobel-illallisella kuninkaallisten kanssa – tällainen on ”maailman hienoimman” juhlan koko menu

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  2. 2

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  3. 3

    Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

  4. 4

    Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

  5. 5

    Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

  6. 6

    Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

  7. 7

    Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

  8. 8

    Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

  9. 9

    Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

  10. 10

    Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  5. 5

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  9. 9

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  10. 10

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

  2. 2

    Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

  3. 3

    Istanbulin keskustassa räjähdys

  4. 4

    IS Lontoossa: Saara Aallon X Factor -taival huipentuu spektaakkelimaiseen finaaliin! Seuraa hetki hetkeltä

  5. 5

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  6. Näytä lisää