Matti, Matias

Viihde

Valikko

Viihde

Leena Harkimo vastaanotti kisapudotuksen murtuneena

MTV3:n Tanssii tähtien kanssa -sarja pudotti ensimmäisen tanssintaitajan kisasta pois. Leena Harkimon suureksi pettymykseksi tuomareiden ja yleisön äänet katkaisivat kansanedustajan kisan jo alkumetreillä.

Juuri ennen tuloksen kuulemista kansanedustajakaunottaren kasvoilla nähtiin vielä jännittynyt hymy. Kun tyly tulos selvisi, normaalisti hyvin hillityn Harkimon kasvoilta paistoi musertava pettymys.

- Ei kyllä hyvältä tunnu, Harkimo totesi kuultuaan pudotuksestaan.

- Kyllä sitä menee niin täysillä tällaiseen kisaan mukaan, että pärjäämisen halu kasvaa siinä samalla. Kurjalta tuntuu lopettaa tähän, kansanedustaja harmitteli.

Harkimo vakuutti yhdessä tanssiparinsa Erik Hennon kanssa, että tuloksesta huolimatta kaksikko teki kaikkensa. Jäykäksi ja kylmäksi ensimmäisen jakson valssin perusteella parjattu Harkimo koki itse päässeensä rumbassa vauhtiin.

- Valssihan on hyvin jäykkää menoa muutenkin. Olen iloinen, että nyt pystyin todella heittäytymään tanssiin mukaan. Mutta jos tämä ei riittänyt, niin minkä sille voi, Harkimo pohti.

Äänestä huonoin pari!

Näitä luetaan!

  1. 1

    Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

  2. 2

    Valtava pettymys näkyi kasvoilta – Ilkka Herola taisteli kyyneleitä vastaan haastattelualueella

  3. 3

    ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

  4. 4

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  5. 5

    Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

  6. 6

    Patrik Laine saamassa huippuluokan bonukset – viekö vihattu sääntö palkasta jopa puoli miljoonaa?

  7. 7

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  8. 8

    Hirvittävät yksityiskohdat: näin toimii Pohjois-Korean salamurhia tehtaileva organisaatio

  9. 9

    Näin Viron oluiden hinnat muuttuvat – viinaralliin voi tulla pian iso muutos

  10. 10

    Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

  4. 4

    Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

  7. 7

    Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

  8. 8

    Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

  9. 9

    51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

  10. 10

    Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  3. 3

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  6. 6

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  7. 7

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  8. 8

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  9. 9

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  10. 10

    Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

  2. 2

    Valtava pettymys näkyi kasvoilta – Ilkka Herola taisteli kyyneleitä vastaan haastattelualueella

  3. 3

    ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

  4. 4

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  5. 5

    Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

  6. Näytä lisää