Henri, Henna, Heikki

Viihde

Valikko

Viihde

Jyrki Hämäläistä muisteltiin ilolla

Jyrki Hämäläisen ystävät kokoontuivat eilen illalla Helsingin Tavastialle muistelemaan ja kunnioittamaan legendaarista Suosikin päätoimittajaa Dean Martin Boozing Society -muistotilaisuudessa.

Tunnelma oli samaan aikaan iloinen ja herkkä, ja iltapäivän siunaustilaisuuden musertava suru oli vaihtunut hilpeäksi muisteluksi ja hauskojen muistojen jakamiseksi.

Tavastian lavalle kipusivat esiintymään Hämäläisen artistiystävä ja lavalla nähtiin Neumannin ja Tapani Kansan lisäksi muun muassa The Oldies, Romski Gang ja Top Most.

Illan selkeä huipennus oli kuitenkin Jyrkin arkkua kantamassa olleen Dannyn esiintyminen, jolla laulaja sai yleisön hullaantumaan yhteislauluun, taputuksiin ja tanssiin.

- Päivän siunaustilaisuus oli hieno, ja nyt on vähän toisenlainen party. Tämä on hieno tapa jättää hyvästit Jyrkille - tällaista tilaisuutta hän olisi itsekin toivonut, Danny uskoi.

Sinisessä hupparissa ja farkuissa muun muassa Tuulensuojaan ja Seitsemän kertaa seitsemän -kappaleet esittänyt artisti muistutti Jyräyksen käyttämästä sananlaskusta.

- Jyrki sanoi aina, että elämä on elettävä kauniita leikkejä leikkien. Tänään me olemme leikkineet niitä kauniita leikkejä ja veljellinen tunnelma on ollut äimistyttävä.

Myös tilaisuuden juontanut Markku Veijalainen kannusti yleisöä iloitsemaan hauskoista muistoista.

- Jyrki tuotti paljon iloa ympärilleen. Älkäämme surko, vaan muistakaamme häntä ilon kautta. Tarkoitus ei ole surra liikaa, vaan muistaa hyviä, iloisia ja positiivisia asioita.

Tilaisuuden päätteeksi Veijalainen jakoi Dean Martin Boozing Society -elämäntyöpalkinnon Jyrki Hämäläiselle.

- Toinen meistä, minä tai Lasse Norres vie palkinnon Jyrkille. Se vie, kenestä ensimmäisenä aika jättää, Veijalainen kertoi ja sai yleisöltä valtaisat aplodit.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Suomessa on yöllä lämpimämpää kuin Espanjassa – meteorologi kertoo, mistä on kyse

  2. 2

    Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

  3. 3

    Vauvana sairaalasta siepattu nainen kehui kasvattiäitiään: ”Yhdestä virheestä sain parhaimman elämän”

  4. 4

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  5. 5

    Tv:ssä piilotellun Minttu Räikkösen uskalias gaalatyyli julki – asun jujuna näyttävä kaula-aukko ja halkio

  6. 6

    Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

  7. 7

    Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

  8. 8

    Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

  9. 9

    ”Eräs miljonääri haki sokerinkin Virosta” – psykologi: Saituus saa alkunsa potalta

  10. 10

    Barack Obamalta tivattiin neuvoja seuraajalleen – antoi varoituksen Donald Trumpille

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

  2. 2

    Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

  3. 3

    Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

  4. 4

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  5. 5

    Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

  6. 6

    Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

  7. 7

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  8. 8

    Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

  9. 9

    Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

  10. 10

    Axl Smithin uhrien joukossa julkisuudesta tuttuja henkilöitä – tapaus tänään käräjillä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

  2. 2

    Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

  3. 3

    Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

  4. 4

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  5. 5

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  6. 6

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  7. 7

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  8. 8

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  9. 9

    Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

  10. 10

    Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Suomessa on yöllä lämpimämpää kuin Espanjassa – meteorologi kertoo, mistä on kyse

  2. 2

    Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

  3. 3

    Vauvana sairaalasta siepattu nainen kehui kasvattiäitiään: ”Yhdestä virheestä sain parhaimman elämän”

  4. 4

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  5. 5

    Tv:ssä piilotellun Minttu Räikkösen uskalias gaalatyyli julki – asun jujuna näyttävä kaula-aukko ja halkio

  6. Näytä lisää