Laura

Viihde

Valikko

Viihde

Reetaleena traumatisoitui koulukiusaajista

Europarlamentaarikko Eija-Riitta Korholan musisoivan tyttären Reetaleena Korholan, 21, on ura on alkamassa hienosti. Häneltä on ilmestymässä soololevy, jonka lisäksi hänellä on kaksi eri yhtyettä, joista Huscy Rescue on tunnettu ulkomaillakin.

Reetaleenaa painaa kuitenkin edelleen ikävät muistot koulusta. Lahjakasta nuorta naista kiusattiin koulussa useita vuosia.

- Kouluaika oli minulle traumaattinen ajanjakso. Olin seitsemän vuotta koulukiusattu. Se johtui ehkä siitä, että olin erilainen, kirjoitin jo silloin paljon ja rakastin esiintymistä, Reetaleena Korhola kertoo tänään IS:ssa.

Koulukiusaamisen syitä hän voi vain arvailla.

- Olin ehkä muita sanavalmiimpi. Kaikki helpottui, kun menin Kallion ilmaisutaidon lukioon, jossa oli samankaltaisia ihmisiä. Koulukiusaaminen on haavoittanut minua todella paljon ja jättänyt jälkensä. Hoidan sitä asiaa edelleen koko ajan.

Reetaleena muutti kotoa pois jo 17-vuotiaana. Nykyään hän opiskelee Sibelius Akatemiassa.

- Aikuistuin todella nuorena. En kuitenkaan koe, että minulta olisi jäänyt mitään välistä, olen vain elänyt vähän erilaista elämää. Koen, että koulukiusaaminen kasvatti minua, ja kypsyin ehkä muita aikaisemmin.

Lue päivän lehdestä Reetaleenan koko haastattelu.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

  2. 2

    Epämääräinen uhkaus kouluampumisesta huolestuttaa Tampereen yliopistolla – osa opiskelijoista jäi kotiin: ”Emme tiedä viestin lähettäjää”

  3. 3

    Nyt se on varmaa: suosikkiselostaja Niki Juusela jättää Ylen

  4. 4

    Kuvat: totuus Donald Trumpin kulissin takaa saattoi paljastua – Guardian kertoo, mitä kuvissa oikeasti näkyy

  5. 5

    Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

  6. 6

    Kokonaista taloa siirrettiin Turussa yöllä 50 metriä – ”Erikoistahan tässä siirrossa on...”

  7. 7

    Näyttelijätähden suuri suru: Poikavauva kuoli vain viiden päivän ikäisenä – viranomaiset käynnistivät tutkimuksen

  8. 8

    Eläkeläisnaisen auto hajosi Pohjanmaalla – ventovieras tarjosi 350 kilometrin kyydin Helsinkiin sairasta aviomiestä katsomaan

  9. 9

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  10. 10

    Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

  2. 2

    Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

  3. 3

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  4. 4

    Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

  5. 5

    Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

  6. 6

    Tapio Suominen esitteli naisystävänsä julkisesti ensi kertaa – tässä on kuvankaunis Evelin

  7. 7

    Miksi yli 14 vuodeksi vankeuteen tuomittu sarjahukuttaja on vapaana?

  8. 8

    Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

  9. 9

    Taksikuski vei asiakkaan unohtaman salkun Pasilan poliisiasemalle: 20 000 euroa ja timantti – jää ilman 2000 euron löytöpalkkiota

  10. 10

    Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

  2. 2

    Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

  3. 3

    Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

  4. 4

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  5. 5

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  6. 6

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  7. 7

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  8. 8

    Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

  9. 9

    Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

  10. 10

    Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

  2. 2

    Epämääräinen uhkaus kouluampumisesta huolestuttaa Tampereen yliopistolla – osa opiskelijoista jäi kotiin: ”Emme tiedä viestin lähettäjää”

  3. 3

    Nyt se on varmaa: suosikkiselostaja Niki Juusela jättää Ylen

  4. 4

    Kuvat: totuus Donald Trumpin kulissin takaa saattoi paljastua – Guardian kertoo, mitä kuvissa oikeasti näkyy

  5. 5

    Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

  6. Näytä lisää