Airi, Aira

Viihde

Valikko

Viihde

Sanna Saarijärvestä tehtiin rikosilmoitus

Näyttelijä Sanna Saarijärvestä on tehty rikosilmoitus. Sen mukaan hän on loukannut naisvartijan kunniaa ja vastustanut tätä työssään.

Sanna Saarijärvi tunnustaa Ilta-Sanomille, että Porin Jazzeissa taisi hieman mopo karata käsistä.

- Oltiin menossa ison porukan kanssa yhdelle veneelle yöllä, mutta vartija ei päästänyt meitä. Siinä tuli hiprakassa sanottua varmasti aika ikävästikin. Poliisitkin tulivat paikalle, mutta eivät he mitään tehneet vaan lähtivät pois, Sanna Saarijärvi tunnustaa.

Saarijärvi oli liikkeellä suuren ystäväjoukon kanssa. He olivat viettäneet iltaa eräässä ravintolassa ja päättivät lähteä jatkamaan tuttujen veneelle. Matka tyssäsi vartijaan.

- Olen pahoillani siitä mitä olen suustani päästänyt. Myönnän kontrollin pettäneen ja olen hyvin harmissani koko jupakasta, Saarijärvi sanoo hiljaa ja pahoittelee tapahtumaa.

Rikosilmoitus
kunnianloukkauksesta

Porilaisvartija oli eilen aamulla niin tuohtunut tapahtuneesta, että kävi kaupungin poliisiasemalla tekemässä Saarijärvestä rikosilmoituksen.

Vartija kertoo, että Saarijärvi puheissaan kyseenalaisti hänen työnsä ja vartijan mukaan Saarijärvi meni suunsoitossaan hyvin rajusti henkilökohtaisuuksiin.

- Kävin tekemässä rikosilmoituksen perjantaiaamuna kahdeksan jälkeen. Tein ilmoituksen kunnianloukkauksesta ja vartijan vastustamisesta. Onnekseni minulla on todistajat, raskaana oleva vartija miettii.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

  2. 2

    IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallon kohtalo ratkeaa – pääseekö voittajasuosikki X Factor -finaaliin?

  3. 3

    Antton Puonti voitti Talent Suomen

  4. 4

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  5. 5

    Toimittaja näki esiintymislavalta suoraan surmapaikalle: ”Näin mitä oli tapahtunut, mutta yleisö ei”

  6. 6

    AL: Viiden lapsen yh-äiti sai neloset – paikallinen yrittäjä tarjoutui apuun

  7. 7

    Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

  8. 8

    Näin Jesse Puljujärvi kommentoi vaikeaa tilannettaan

  9. 9

    X Factor -finaalista odotettavissa massiivinen megaspektaakkeli – Saara Aalto voi päästä esiintymään jättiyleisölle

  10. 10

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  3. 3

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  4. 4

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  5. 5

    Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

  6. 6

    Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

  7. 7

    Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

  8. 8

    Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

  9. 9

    Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

  10. 10

    Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  5. 5

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  6. 6

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  7. 7

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  8. 8

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  9. 9

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  10. 10

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

  2. 2

    IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallon kohtalo ratkeaa – pääseekö voittajasuosikki X Factor -finaaliin?

  3. 3

    Antton Puonti voitti Talent Suomen

  4. 4

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  5. 5

    Toimittaja näki esiintymislavalta suoraan surmapaikalle: ”Näin mitä oli tapahtunut, mutta yleisö ei”

  6. Näytä lisää